Hiljaisuuden kappelissa saa myös keskustella

 

Kampin kappeli on tarkoitettu hiljentymiselle

Kampin kappelia ei ole tarkoitettu pelkästään hiljentymiselle – paikan päältä saa myös keskusteluapua useilta ammattilaisilta.

Narinkkatorilla sijaitsevan Hiljaisuuden kappelin kävijämäärä on vakiintunut noin 200 000:een. Toiminnanjohtaja Kenneth Koskisen mukaan kappeliin tullaan hiljentymään ja ihailemaan arkkitehtuuria – mutta myös hakemaan apua. Kappelissa työskentelee 8 sosiaali- ja terveysministeriön sekä Helsingin seurakuntien työntekijää ja useita vapaaehtoisia, joilta saa keskusteluapua ilman ajanvarausta.

”Aiheita joiden tiimoilta apua tullaan hakemaan, ovat muun muassa yksinäisyys, suru liittyen kuolemaan tai omaan tai läheisen sairauteen, taloudelliset vaikeudet, parisuhteen ongelmat, riippuvuudet, asunnottomuus, työttömyys, jokin akuutti kriisi ja mielenterveyden ongelmat”, Koskinen kertoo valomerkki.fi:n haastattelussa.

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

Työ on raskasta sekä käytännön puolesta, että henkisistäkin syistä. Koskinen myöntää itsekin menevänsä välillä kappelin puolelle hiljentymään työpäivän lomassa.

Lähde: valomerkki.fi
Kuva: BMiz /flickr.com