Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Helsingissä juostiin ihmiskauppaa vastaan

 

Run For Freedom -joukkueeseen osallistui 140 juoksijaa. KUVA: MARI TURUNEN

140 juoksijaa eri puolilta Suomea kokoontui lauantaina Helsinki City Runin yhteydessä järjestettyyn Run For Freedom -hyväntekeväisyysjuoksuun. Sen avulla levitettiin tietoa ihmiskaupasta sekä kerättiin rahaa ihmiskaupan vastaiseen työhön. Kyproksella ihmiskaupan uhreja auttavan Pia Rendicin työlle kerättiin 10 000 euroa.

Jokainen joukkueessa juossut lahjoitti kampanjaan 50-200 euroa. Kolmannen kerran järjestetyn tapahtuman osallistujat keräsivät yhteensä 17 000 euron lahjoitussumman. Potista 10 000 euroa lahjoitetaan Kansanlähetyksen lähetin Pia Rendicin työn tukemiseen Kyproksella. Taloudellisen tuen lisäksi Rendic kiittelee osallistujia henkisen tuen osoittamisesta.

Lahjoitusrahat hän aikoo käyttää syksyllä toteutettavaan tanssiproduktioon.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Produktio on aiemmin toteutettu Englannissa sekä mielenterveyskuntoutujien ja vankien että pakolaisten parissa. Nyt toteutamme sen Kyproksella ihmiskaupan uhrien sekä riskissä olevien keskuudessa. Produktion tarkoitus on tanssin keinoin voimauttaa ihmiskaupan uhreja, hän kertoo.

Loput RFF-lahjoitussummasta ohjataan Valo – ei orjuudelle ry:n työhön Suomessa. Vapaaehtoistyöhön perustuvalle yhdistykselle summalla on merkitystä.

– Unelmanamme on kehittää tukihenkilötoimintaa ihmiskaupanuhreille. Nyt saatu summa mahdollistaa työmuodon suunnittelun ja kehittämisen, Valo-yhdistyksen puheenjohtaja Riina Komonen iloitsee.

Tarinat ihmiskaupasta koskettivat Juha Tapiota

RFF-joukkueeseen ilmoittautunut Juha Tapio joutui jättämään osallistumisen tänä vuonna väliin parin viikon takaisen tapaturman vuoksi.

– Harrastan nyrkkeilyä ja harjoituksissa saatu tälli mursi kylkiluun, joten en voinut osallistua juoksun tänä vuonna. Se kismittää, mutta ensi vuonna uudestaan. Toivotaan etten silloin telo itseäni, laulaja naurahti.

Juha Tapio myöntää, että häntä pyydetään usein mukaan erilaisiin hyväntekeväisyyshankkeisiin. Run For Freedomiin hän halusi tarttua, sillä siinä yhdistyy laulajalle rakas urheilu ja hyvä asia.

– Tässä on kiva tapa tehdä. Kuulin työn taustoista ja tarinoita yhteiskuntamme puolista, jotka jäävät usein varjoon. Havahduin, että ihmiskauppa on todellinen asia.

Murtuneesta kylkiluustaan huolimatta laulaja-lauluntekijä esiintyi kampanjan iltajuhlissa ja vakuutti, että ensi vuonna astuu viivalle joukkueen mukana.

 

 

Aiheet