Ihmisiä ja ilmiöitä: Koronatartuna oli viedä äänen lisäksi koko Tom Bollströmin elämän – ”Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain” Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Helsingin tuomiokirkossa on käynyt tänä kesänä ennätysmäärä turisteja

 

Kirkonkuvapankki/Aarne Ormio

Kirkko ja kaupunki -lehti uutisoi, että Helsingin tuomiokirkossa on käynyt tänä kesänä parhaana päivänä jopa 4 400 turistia.

Viime vuonna tuomiokirkossa oli kävijöitä 400 000. Tähän mennessä tänä vuonna on ollut vilkkaampaa, minkä vuoksi on mahdollista, että kirkossa päästään uuteen kävijäennätykseen.

Alkukesästä turisteja on tullut eniten Aasiasta. Euroopan lomakausi alkaa elokuussa, jolloin odotetaan myös enemmän eurooppalaisia turisteja. Kirkko on auki myös iltaisin, koska kirkolla on vapaaehtoisia päivystäjiä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

– Vaikka suurin osa turisteista käy päiväsaikaan, myös iltaisin on ollut runsaasti väkeä, jopa 400–500. On hienoa, että meillä on vapaaehtoisia iltapäivystäjiä, joiden ansiosta kirkkoa voidaan kesäkuukaudet pitää auki keskiyöhön asti, aluesuntio Tiina Ruokonen kertoo Kirkko ja kaupunki-lehdelle.

Tällä hetkellä päivystäjiä on 60-70, ja kirkko järjestää uusien päivystäjien koulutuksia myös pitkin kesää.

– Moni vapaaehtoinen on innostunut työstä niin, että on ollut mukana jo pitkään. Kirkosta löytyy erikielisiä esitteitä, joiden avulla selviää hyvin, eli oppaana ei tarvitse toimia. Toki on plussaa, jos osaa vastata kysymyksiin, sanoo Ruokonen.