Heidi Tonteri päivystää Jyväskylässä ja auttaa kesäloman alkua juhlivia nuoria

 

Saapas-päivystäjän tunnistaa saappaan kuvasta. Kuva: Jussi Maasola, Jyväskylän seurakunta

Palveluoperaatio Saapas liikkuu viikonloppuna 17 paikkakunnalla. Heidi Tonteri pohtii nuorten kanssa heidän mieltään painavia asioita.

Palveluoperaatio Saapas on evankelis-luterilaisen kirkon yksi nuoriso- ja erityisnuorisotyön muoto, jonka ryhmissä voivat toimia vapaaehtoiset, tehtäviinsä koulutetut täysi-ikäiset.

Heidi Tonteri ja Jasmiina Valkeinen päivystävät viikonloppuna Jyväskylän yössä. Kuva: Heidi Tonterin arkisto

Jyväskylässä Saappaan joukoissa palvelee kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna parinkymmenen hengen joukko.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Suurin osa kohtaamisista ja avusta on keskustelua sekä nuoren mieltä painavan asian pohtimista. Harvemmin nuori on liian juopunut tai loukannut itseään. Toki sitäkin kohdataan joka vuosi. Ensiaputaidot ovat tarpeellisia, toteaa puheenjohtaja Heidi Tonteri Jyväskylän Saappaan Tuki ry:stä.

Pääasiassa nuoret juhlivat sisätiloissa, toistensa kotona, jolloin heitä ei tavoiteta.

– Lämpöinen, aurinkoinen päivä ja illan hyvä sää saavat nuoria kerääntymään esimerkiksi uimarannoille, joilta viime vuonna tavoitimme monen monta nuorta. Siellä heillä oli mukanaan muutama mieto juoma, olut tai siideri. Hurjaa kännäämistä ei näkynyt.

Heidi tuli mukaan Saapas-toimintaan vuonna 2011 ilmoittautumalla koulutukseen.

– Olin muuttanut poikaystävän takia Jyväskylään, mutta tuona syksynä erosimme. Halusin saada uutta ajateltavaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Saapas-toimintaan osallistuva opiskelukaverini houkutteli minut mukaan.

Heidi luonnehtii porukkaa mahtavaksi. Se on vahva tekijä olla mukana.

– Päivystykseen on joka kerralla ilo tulla. Murheet unohtuvat. Aina on mukavaa! Yhtä lailla motivoivat nuoret, joita saamme olla kohtaamassa. Sydän meinaa välillä pakahtua siitä, miten fiksuja, rohkeita, mukavia ja toisista välittäviä nuoria meillä täällä on, tulevaisuuden toivoja.

– Itse päivystän kymmenisen kertaa vuodessa sen mukaan, miten töiltä ja menoilta ehdin. Olen tehnyt vapaaehtoistyötä itselle sopivalla tahdilla, välillä intensiivisemmin, välillä pidempiä taukoja ottaen – niin, että olen hyvin jaksanut ja ollut innossani aina tulossa.

Saappaan katupäivystäjät palvelevat perjantaina ja lauantaina ainakin Espoossa, Haapajärvellä, Haapavedellä, Hattulassa, Helsingissä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Kajaanissa, Keravalla, Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Nivalassa, Nurmijärvellä, Tuusulassa, Vaasassa ja Ylivieskassa.

Valtakunnallisesti Palveluoperaatio Saappaan toimintaa koordinoi Nuori kirkko ry.

Paikallisia ryhmiä ohjaa seurakunnan nimeämä henkilö tai henkilöt.

Vapaaehtoiset palvelevat keskustelukumppaneina, avun antajina ja opastajina erilaisissa tapahtumissa, yöpäivystyksissä ja NettiSaappaassa.