Hea Woo Pohjois-Koreasta: Rukoilin vankilassa voidakseni kertoa tarinani

 

Lähes kahdeksankymppisen Hea Woon tarina Pohjois-Korean hallinnon kauheuksista on tavoittanut miljoonia kristittyjä ympäri maailmaa. Kyselimme hiljan, mitä hänelle kuuluu tänä päivänä.

Näin hän kertoo:

”Pari päivää sitten heräsin hiestä märkänä. Hetkeen en tiennyt missä olin, ja paniikki iski. Katselin ympärilleni. En ollut leirillä. Olin makuuhuoneessani Soulissa. Pakenin Pohjois-Koreasta vuonna 2010. Nyt rukoilen polvillani ja palvon ja ylistän Taivaan Isää.”

Piplian neliö

”Kun asuin Pohjois-Koreassa, selviytyminen oli tärkein asia joka päivä. Kärsimme nälkää, eikä meillä ollut uskonnonvapautta tai ihmisoikeuksia. Täällä Etelä-Koreassa nautin elämästäni. Nämä viimeiset kahdeksan vuotta ovat olleet Jumalan armon täyteisiä. Mutta kaikki kärsimykseni ja suruni ovat minulle niin arvokkaita. Kulkeminen kuoleman varjon maassa on tehnyt minusta puhdistettua kultaa, ja Jumala käyttää minua.”

”Kerran melkein kuolin yhdessä kauheassa vankilassa. Lääkärin mukaan eläisin korkeintaan kolme päivää. Olin toivoton ja rukoilin vain Jumalaa: ”Älä anna minun kuolla tänne. Käytä minua sen sijaan kertomaan maailmalle uskostani ja kärsimyksistäni maassani.” Puolitajuttomana sieluni huusi Herraa Jeesusta Kristusta. Uskoin Jumalan sanan lupaukseen Jeremia 33:3:ssa: ”Huuda minua avukseni, niin minä vastaan sinulle. Minä ilmoitan sinulle suuria ja ihmeellisiä asioita, joista et mitään tiedä.””

”Toistin rukoukseni: ”Herra, nosta minut kuoleman varjon maasta ja käytä minua kertoakseni sen, mitä uskollinen mieheni ei voinut.” Mieheni kuoli pohjoiskorealaisessa vankilassa uskovana kristittynä. Jumala suojeli minua, kun minua uhkasi julkinen teloitus evankelioituani Pohjois-Koreassa.”

”Olen niin kiitollinen kaikesta, mitä Jumala antaa minulle nyt, ja siitä, että olen vapaa elämään kristittynä. Kun kiitän Häntä pienistä asioista, Hän palkitsee minut ylenpalttisesti. Jumala on muuttanut suruni riemuksi. Olen valtavan siunattu, kun Jumala käyttää minua lähettiläänään. Sen siunatumpaa elämää ei voi olla!”

”Pohjois-Koreassa on sanonta, jonka mukaan olet kulkukoiraa halveksitumpi, jos menetät maasi. Minä kiertelin Kiinassa löytääkseni uskonnonvapauden ja ihmisoikeudet. Pelkäsin joutuvani pidätetyksi ja lähetetyksi takaisin Pohjois-Koreaan. Kiinasta onnistuin lentämään Etelä-Koreaan. Joku oli järjestänyt rahat ja paperit minulle. Vaikka olinkin laiton maahanmuuttaja, pääsin silti koneeseen. En ikinä unohda sitä yölentoa. Koneeseen meno tuntui unelta. En voinut uskoa, että olin matkalla vapaaseen maahan. Tuntui kuin olisin lentänyt helvetistä taivaaaseen.”

”Toisaalta olin huolissani. Nuorena minulle opetettiin, että useimmat eteläkorealaiset ovat hökkeleissä asuvia kerjäläisiä. Rukoilin koko lentomatkan. Kun lähestyimme Soulia, näin allani kimmeltävän valomeren. Olin ällistynyt ja innoissani. Sydämeni hakkasi ilosta. Sillä hetkellä tiesin, että osa valoista tuli kirkkojen risteistä.”

”Lentokentällä huomasin ison kyltin, jossa luki ”Tervetuloa Etelä-Koreaan”. Olin astumassa maahan, jossa oli uskonnonvapaus ja ihmisoikeudet. Silmäni täyttyivät ilon kyynelistä. Uusi vaihe elämässäni oli alkanut.”

”Myöhemmin aloin tehdä havaintoja Etelä-Koreasta. Kadulla ihmiset hymyilivät. Laskin kirkkojen ristejä kadulla. Ihmiset voivat ostaa ruokaa mistä tahansa. Kenelläkään ei ollut kuluneita vaatteita tai kenkiä. Ja aterialla jäi aina ruoan tähteitä. Tuntui pahalta, kun muistin ”Kotjebit”, Pohjois-Korean nälkää näkevät katulapset.”

”Heti alkuun liityin jäseneksi erääseen kirkkoon. Opiskelin teologiaa ja suoritin teologian kandidaatin tutkinnon. Omistin elämäni Jumalan valtakunnalle. Minne ikinä Jumala kutsuu, tottelen Hänen kutsuaan ja matkustan ympäri maailmaa kertoakseni todistukseni. Minne menenkin tai mitä teenkin, haluan kirkastaa yksin Häntä..”

”Open Doorsin kautta olen ollut puhujamatkoilla USA:ssa, Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Brasiliassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Australiassa viimeisen seitsemän vuoden aikana. Jumala tekee työtään kuulijoissa niin, että he voivat yhdessä tehdä työtä Hänen valtakunnassaan. Rohkaisemme toisiamme ja rukoilemme vainottujen kristittyjen puolesta. Heidän intonsa ja rakkautensa vainottuja kohtaan hämmästyttää minua. Heidän postikorttinsa ja rakkaudelliset viestinsä ovat yhä suurin aarteeni. Olemme yksi ruumis Kristuksessa, ja Jumala käyttää näiden kristittyjen rukouksia ja tukea vainotun kirkon auttamiseksi.”

”2 Sam 7:9 mukaan ”Olen ollut kanssasi kaikkialla, missä olet kulkenut, ja olen raivannut viholliset pois edestäsi, ja minä teen sinun nimesi yhtä suureksi kuin maan mahtavien nimet. ””

” Uskoin Jumalan lupaukseen, että siunaus tulee kärsimysteni jälkeen. Sen voimalla kykenin selviytymään, kuin ihmeen kaupalla, kuoleman varjon maassa.”

”Viime vuonna muutin Etelä-Korean valtion omistamaan uuteen asuntoon. Itkin ilosta pakatessani tavaroitani. Tulin tyhjin käsin joen yli Pohjois-Koreasta. Nyt Jumala on siunannut minua monilla asioilla. Hänen siunauksensa pakahduttavat minut, ja yhä uudelleen annan elämäni kirkastaakseni Häntä.”

”Ennen pidin jumalanpalvelukseni salaa leirin haisevassa vessassa, minne edes vartija ei halunnut tulla. Nyt voin palvoa ja laulaa kovaan ääneen avoimissa kirkkorakennuksissa. Pohjois-Koreassa minulla ei ollut Raamattua, mutta nyt voin avata Raamatun milloin vain. Minulla ei ollut uskovien yhteyttä Pohjois-Koreassa, enkä voinut sanoa sanaa ”Jeesus Kristus”, mutta täällä käyn hengellisissä kokouksissa lähes päivittäin. Siellä huusin Jumalan puoleen, että Hän käyttäisi minua kertoessani tarinaani leirin ulkopuolisille ihmisille, ja nyt matkustan ja jaan Jumalan rakkaudesta uskoville kaikkialla maailmassa. Minua kidutettiin ja hakattiin kepeillä, mutta nyt taivaalliset palkintoni ovat runsaat.”

”Jumala on innoittanut minua kirjoittamaan runoja. Alla on yksi niistä:

Isä Taivaan, Ihmeellinen Jumala!
Elävän veden puu notkukoon hedelmistä
vaikka kohtaisin kärsimyksiä.
Olkoon läsnä Jeesuksen Kristuksen tuoksu.
Jeesus, siunattu nimi Jeesus.
Kulkekaamme marttyyrien tietä
armon täyttäessä sydämemme.
Seuraan Sinua evankelistan tiellä loppuun asti.
Taivaan Isä, pelastuksen Jumala,
armahda jakautunutta Korean niemeä.
Anna sen yhdistyä evankeliumin kautta
ja anna meidän olla Sinun kansakuntasi
nimesi kirkkaudeksi.

Kiitos, Open Doors. Kiitos, sisaret ja veljet ympäri maailmaa siitä, että olette niin suureksi siunaukseksi minulle.”

 

Pohjois-Korea on World Watch Monitor 2019 sijalla 1. Lue lisää.

 
Lahjoita A