Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

”Haluamme herättää ja viihdyttää”

 

Säännöllisesti äännittävältä Tulukselta ilmestyy pian uusi livelevy 20-vuotisjuhlavuoden ja juhlakonserttien merkeissä. KUVA: Tero Ahola

Eläväisestä ja kekseliäästä musiikista tunnetuksi tullut Keski-Suomen ylpeys, gospelkuoro Tulus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tuluksen tavaramerkki on alusta asti ollut monipuolinen ja kokonaisvaltainen kuoroilmaisu.

– Musiikissamme on joskus vahvaakin kritiikkiä joitakin asioita kohtaan. Kuitenkin haluamme sanoa painavankin palautteen aina pilke silmäkulmassa, kuvailee Tuluksen koreografioiden suunnittelussa mukana oleva Tania Proctor.

Sosionomiksi opiskeleva Proctor kokee, että Tuluksen tehtävä on erilaisen näkökulman antaminen ihmisille.

– Tavoitteemme on ihmisten herätteleminen ja viihdyttäminen.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Kuoron pitkäaikaisimmat jäsenet ovat olleet mukana kymmenisen vuotta. Mikä yhdessä laulamisessa on niin erityistä, että kerta toisensa jälkeen arjen kiireiden keskeltä jaksaa lähteä harjoituksiin?

– Parhaimmillaan kaikki muu vain häviää ympäriltä, keskittyminen hetkeen vie kaiken huomion ja vuorovaikutusta syntyy moneen suuntaan. Hienoimmillaan on koettavissa yhteys kuorolaisten, yleisön ja bändin kanssa, toteaa musiikkipedagogi ja luokanopettaja Maija-Liisa Hyppönen.

– Kaiken toimiessa hyvin yhteen ja musiikin sanoman koskettaessa syntyy kokemus samassa tunnelmassa olemisesta. Ylimmillään se on flow-tila.

Jari-Pekka Suuroselle kuoroharrastus on tarjonnut tärkeän osallisuuden kokemuksen, joka motivoi pysyttelemään mukana. Aktiivisesti musiikkia harrastava Suuronen on myös tehnyt Tulukselle kappaleita.

– Tulus tekee selkeästi hengellistä musiikkia, mutta sanoituksissa pyritään moniulotteisuuteen eikä kaikkea pureksita valmiiksi. Tämä jättää tilaa myös yleisön omalle ajattelulle sekä mahdollisuudelle tehdä löytöjä.

Suuronen on ollut mukana kuorossa kahdeksan vuotta.

– Tämä on iloinen ja nauravainen yhteisö. Meillä on paljon yhteistä huumoria ja sen myötä hyvä yhteishenki. Se, että saamme yhteisönä olla esittämässä muille hengellisiä lauluja, on yhdenlainen hengellinen harjoitus minulle.

Tällä hetkellä Tulus valmistautuu 20-vuotis juhlakonsertteihin. Jyväskylän Kuokkalan kirkossa 27. ja 28. lokakuuta järjestettävät juhlakonsertit ovat sekoitus Tuluksen vanhaa ja uudempaa tuotantoa. Tällä hetkellä noin kolmenkymmenen nuoren aikuisen kuoroa johtaa alusta asti Tuluksessa vaikuttanut Esa Jaakkola. Tulus toimii Jyväskylän evankelisluterilaisen seurakunnan yhteydessä.