Gospelbändi Saraste viettää 10-vuotisjuhlavuotta

 

Sarasteen uusi Elossa-nimeä kantava albumi jatkaa edellisten jäljissä. Kuva: Miikka Rosendahl.

Saraste on suomalainen gospelbändi, joka on ollut kasassa vuodesta 2005. 10-vuotista taipalettaan tänä vuonna juhlistava bändi iloitsee vastikään julkaistusta Elossa-albumista.

Saraste syntyi ikään kuin vahingossa, kun poikaporukalla päätettiin viettää viikonloppua soittamisen merkeissä. Sittemmin yhtye on julkaissut kolme pitkäsoittoa, joista viimeisin näki päivänvalon loppuvuodesta. Uuden levyn myötä yhtye on saanut tehdä taas yhden ison projektin yhdessä. Elossa-nimeä kantavan albumin teko oli edellisiä raskaampi prosessi.

– Uuden levyn julkaisun alla tuntuu kuitenkin äärettömän mukavalta ja lopputulos on hyvä, Sarasteen kosketinsoittaja Antti Koskenniemi toteaa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Uusi levy ”Elossa” kuvaa nimensä mukaisesti sitä, mitä on todella olla elossa. Bändin kantavana teemana on Sarasteen ensimmäisellä levyllä julkaistu biisi Kolme yötä hautausmaalla, joka kertoo Lasaruksesta. Lasaruksen vaiheet toimivat siltana myös tällä uudella levyllä, kun Elossa -biisissä kuvataan hengellistä heräämistä ja Kristuksen ylösnousemusta.

Gospelia Suomen nuorille

Gospelin soittaminen on ollut alusta asti pojille itsestäänselvyys.

– Yhtyeenä emme voisi olla minkään muunlainen. Olemme ensisijaisesti gospelia, ilosanomaa, toissijaisesti bändi, kertoo Sarasteen Antti. He ovatkin kokeneet soittamisen itselleen luontevaksi tavaksi kertoa muille Jeesuksesta ja uskosta.

– Suomen nuorille gospelrock tekee ihan hyvää! painottaa Antti.

Alkavaa vuotta bändi odottaa innolla.

– Luvassa on hyviä keikkoja ja olemme kokeneet, että Herralla on meille vielä käyttöä ja tehtävää.

 

Artikkeli on julkaistu Nuotta 12/2014. Teksti Elina Sytelä ja Anna Mali, kuva Miikka Rosendahl.