Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Frank Mangsin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 120 vuotta

 

Frank Mangs vuonna 1984. Kuva: Päivä Osakeyhtiö

Mangs oli suomenruotsalainen evankelista ja vapaakirkollinen saarnaaja, joka tunnettiin pitkin Pohjoismaita ja Yhdysvaltoja.

Frank Mangs syntyi 19.8.1897 Yttermarkissa. Mangsilla oli viisi sisarusta, ja hän oli perheen nuorimmainen. Vuonna 1916 Mangs osallistui Närpiön lähetyskirkon evankelistakurssille. Mangs liittyi Närpiön Vapaaseurakuntaan, missä hän aloitti saarnaamisen.

Evankelistana Mangs aloitti 1919. Hän piti herätyskokouksia Pietarsaaressa, Vaasassa ja Koivulahdessa. Frank Mangs center -sivuston mukaan ensimmäinen suurempi herätys syttyi Koivulahdessa vuonna 1920 Mangsin ollessa 22-vuotias. Tämän jälkeen Mangs oli kysytty puhuja. Hän joutui kuitenkin kahdeksan kuukauden sairaslomalle uupumuksen takia.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Vuonna 1921 Mangs piti kokoussarjaa Helsingissä yhdessä evankelistan Ragnar Breitholzin kanssa. Lisäksi hän piti herätyskokouksia helluntaiseurakunnan pyynnöstä kaupungin suurimmassa elokuvateatterissa.

Tie vei Ruotsiin

Pastori Gideon Ekstöm kutsui Mangsin Ruotsin Lähetyskirkkoon Gävleen, jonne herätys myös levisi. Gideon Ekström kuvaili Mangsin aikaa Gävlessä seuraavasti:

“Hänen menetelmänsä oli juuri se, ettei hänellä ollut menetelmää. Kaikki oli alkuperäistä ja vahvasti henkilökohtaista. Jokainen jälkikokous sai hetken leiman. Mutta Jumalan kansan hän halusi tuleen. Hän oli maltillisen ankara, samanaikaisesti raju ja rähähtelevä. Hän puhui usein täydellisestä antautumisesta. Hän korosti Pyhällä Hengellä täyttymisen tärkeyttä, muttei tehnyt sitä yksipuolisesti.”

Vuonna 1923 Mangs piti kokouksia Uppsalassa. Seuraavina vuosina hän kiersi puhumassa muun muassa Göteborgissa, Tukholmassa ja Jönköpingissä.

Mangsin haluttiin liittyvän johonkin Ruotsin kirkkoon. Mangs kirjoittaa muistelmissaan: ”En tuntenut kuuluvani mihinkään kolmesta kirkkokunnasta. He halusivat jokainen, että tanssisin juuri heidän pillinsä mukaan. Se olisi minulle täysin mahdotonta.” – ”Minä tunnustan vain yhden seurakunnan ja se on Jumalan omien seurakunta!”

Saarnaamista neljässä maassa

Vuonna 1932 Mangs lähti saarnaamaan Norjaan, ja päätyi asumaan Osloon. Hän asui siellä perheineen 15 vuotta. Norjan vuosien jälkeen Mangs muutti takaisin Ruotsiin, Karlstadiin.

Mangs teki elämänsä aikana yhteensä seitsemän matkaa Yhdysvaltoihin. Suurin tapahtuma jossa Mangs saarnasi oli Chicagossa, missä yleisössä oli noin 35 000 henkilöä. Hän kirjoitti elämänsä aikana kymmeniä kirjoja.

Sotavuosien aikana Mangs kiersi puhumassa Suomessa, mikä sytytti herätystä. Tätä herätystä hoitamaan perustettiin Kansan Raamattuseura 1945.

Sotavuosien jälkeen Mangsin terveys huononi, ja hän kärsi uupumuksesta. Hän vähensi esiintymisiään ja keskittyi enemmän kahdenkeskeisiin sielunhoitotilanteisiin ihmisten kanssa. Viimeisinä vuosinaan Mangs saarnasi ruotsalaisessa TV-ohjelmassa.

Mangs kuoli 31.7.1994

 

Lähteet: Frank Mangs Center ja Kansan Raamattuseura