Ex-muslimit piristävät Euroopan kristillisyyttä

 

Eurooppalainen kristillisyys kuihtuu, mutta uutta virtaa saadaan maahanmuuttajien kääntyessä kristityiksi. Kuvituskuva Pariisista. (Wikipedia)

Kaikki seurakunnat ja kristilliset suuntaukset tuntuvat kasvavan muslimitaustaisten henkilöiden kääntyessä kristityiksi.

Kristinusko tekee paluuta Eurooppaan uskoon tulleiden muslimien kautta. Samalla kun kantaväestö unohtaa isiensä uskon, uskoon tulleet maahanmuuttajat Syyrian, Irakin ja Afganistanin tapaisista maista tuovat kristillisyyteen uutta eloa.

Piristymistä tapahtuu aina katolisesta kirkosta protestanttisiin ja evankelisiin seurakuntiin.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Fullerin teologisen seminaarin professori Matthew Kaemingk sanoo, että raha, terveys, voima ja mukavuus tekevät kantaeurooppalaisista maallistuneita.

– Lyhyesti sanottuna he eivät ajattele tarvitsevansa Jumalaa.

Sen sijaan maahanmuuttajilla on voimakkaampi hengellinen orientaatio ja heidän parissaan nähdään herätystä. Muslimeja kääntyy Euroopassa kristityiksi monista eri syistä, mutta osa on jo kotimaassaan ollut kiinnostunut kristinuskosta, kunnes kääntymys tulee mahdolliseksi Euroopassa.

Kaemingk näkee maahanmuuttajien parissa myös erityistä hengellistä kaipausta.

– Heidän kodittomuuden tunteensa ei ole vain maantieteellistä; se on hengellistä. Kirkot, jotka tarjoavat näille muslimeille todellista ja merkityksellistä vieraanvaraisuutta, näkevät joitakin yllättäviä tuloksia, hän uskoo.