Ex-gay-järjestön lopettaminen hämmentää konservatiivikenttää

 

Suomalaisaktiivi näkee Exodus Internationalin lopettamispäätöksen osana amerikkalaisen evankelisuuden murrosta. Hänen mukaansa tapauksen uutisointi suomalaismediassa on ollut osin harhaanjohtavaa. Exoduksen johtajat ei esimerkiksi ole luopuneet perinteisestä avioliittonäkemyksestään.

Yhdysvaltaisen ex-gay-järjestö Exodus Internationalin kahden viikon takainen seksuaalivähemmistöille suunnattu anteeksipyyntö ja päätös lopettaa toimintansa on hämmentänyt herätyskristittyjä ja saanut homoliikkeen edustajat hykertelemään tyytyväisenä.

Exodus oli tiettävästi maan vanhin homoeroottisista tunteistaan kärsiviä ihmisiä auttamaan pyrkivä järjestö, ja se on jo pitkään toiminut vastaavien järjestöjen katto-organisaationa.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Exodus ilmoitti lopettamisestaan internetsivuillaan 19. kesäkuuta. Lisäksi järjestön johtaja Alan Chambers pyysi sekä tiedotteessa että TV-haastattelussa anteeksi Exoduksen jäsenjärjestöjen väärinkäytöksiä.

Sekulaarissa mediassa tapaus on uutisoitu niin, että järjestö katuu koko toimintaansa tajuttuaan olleensa väärässä homoseksuaalisuuden rikkinäisyystulkinnassaan.

Suomessa seksuaalisuuden ja tunne-elämän eheytymisen mahdollisuutta on pitänyt esillä yhteiskristillinen Elävät vedet -järjestö, entinen Aslan ry. Järjestön kouluttaja Ari Puonti on seurannut amerikkalaiskeskustelua pitkään, ja hänen mukaansa suomalaismedian esittämä kuva oli osin harhaanjohtava.

– Exoduksen johtajat ovat kertoneet, että he pitävät edelleen kiinni siitä, että Raamatun mukaan homoseksi on syntiä ja avioliitto on vain miehen ja naisen välinen asia. Järjestön tiedotteen mukaan sen toiminnassa on tapahtunut paljon hyvää, vaikka väärinkäytöksiä nyt pyydetäänkin julkisesti anteeksi. Exoduksen eri puolilla Yhdysvaltoja toimivat 260 jäsenjärjestöä eivät myöskään lopeta toimintaansa.

– Exodus ei myöskään kiellä seksuaalisuuden muuttumista, vaikka korostaakin nykyään, että muutos ei yleensä merkitse samaan sukupuoleen liittyvien kiusausten totaalista katoamista. Exoduksen jäsenjärjestöjen piirissä tehdyn akateemisen tutkimuksen mukaan merkittävä osa toimintaan osallistuneista on kokenut muutosta seksuaalisuudessaan.

Kohtalokas jakaantuminen?

Puonnin mukaan harhaanjohtavasta uutisoinnista ei pidä kuitenkaan syyttää yksin mediaa vaan myös Exoduksen omaa epäselvää tiedotuspolitiikkaa, joka on jättänyt tilaa väärintulkinnoille.

– Chambersin mediakäyttäytyminen ei ole ollut niin terävää kuin olisi pitänyt olla.

Epäonnistunut viestintä oli Puonnin mukaan yksi syy sille, että viime vuonna Exoduksesta erosi 20 jäsenjärjestöä, jotka perustivat itselleen uuden Restored Hope -katto-organisaation. Eronneet järjestöt kritisoivat myös Chambersin ja tämän lähipiirin uusia pelastusopillisia painotuksia.

– Chambers on julistanut viime vuosina, että uskovan ei tarvitse enää tunnustaa syntejään, koska Kristuksessa ne on jo anteeksiannettu. Vielä suurempi kohu nousi siitä, että hänen mukaansa pelastettu ihminen ei voi menettää pelastustaan vaikka eläisi loppuelämänsä synnissä kuten homosuhteessa.

Puonti uskoo, että lakkauttamispäätös oli osaltaan seurausta jakaantumisesta.

– Repeämä oli tuhoisa, koska lähtijät olivat suurelta osin Exoduksen alkuaikojen johtajia ja heidän järjestöjään. Nyt Restored Hope saanee nopeasti uusia jäsenjärjestöjä.

Politiikkaan osallistumisesta rasite

Samalla Puonti näkee tapauksen osana laajempaa, Yhdysvalloissa viime vuosina käytyä evankelisen kristillisyyden uudelleen asemointia. Monet toimijat ovat koettaneet karistaa hartioiltaan taakaksi kääntynyttä oikeistolaisleimaa ja pyrkivät sanoittamaan evankelisuutta pehmeämmin, vastakkainasetteluja välttäen.

– Exodus on osallistunut taisteluun homoliikettä ja homoavioliittoja vastaan, mikä on vaatinut veronsa. Järjestön julkisuuskuva on ollut homovastainen, vaikka sen varsinainen missio on ollut tuoda myötätuntoista apua niille, jotka haluavat elää kristillisen uskonsa mukaisesti kieltäytymällä homoseksistä.

Vaikka Puonnin sympatiat muuten ovat Restored Hope -ryhmän perustaneiden puolella, tässä asiassa hän sanoo ymmärtävänsä Exoduksen johtoa.

– Myös me Aslanissa ja Elävissä Vesissä olemme käyneet läpi samoja pohdintoja siitä, miten sanoitamme viestimme.

Exoduksen johto on ilmoittanut perustavansa uuden järjestön, joka suuntautuu seurakuntien valmentamiseen, jotta niistä tulisi ”turvallisia, avoimia ja jäseniään vastavuoroisesti muuttavia yhteisöjä”.

Maailmalla on satoja ex-gay-järjestöjä, joista osa kuuluu Exodus Global Alliance -katto-organisaatioon, joka jatkaa toimintaansa. Vuonna 1991 perustettu suomalainen Elävät vedet ry ei ole ollut Exodus Internationalin eikä Exodus Global Alliancen jäsen.

 

Lue Exoduksen tiedote toiminnan lopettamisesta tästä.

Lue Alan Chambersin anteeksipyyntö tästä.