Ex-Criminal Day tarjoaa hengen ja ruumiin ravintoa Turun keskustassa 3.7.

 

Jukka Tolonen (vas.) ja Ali Niemelä ovat jälleen mukana Ex-Criminal Day -tapahtumassa.

Ex-Criminal Day -ulkoilmatapahtuma toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa Turussa, Yliopistokadun ja Puolalankadun risteysaukiolla. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2014 lähtien Helsingissä, Lahdessa ja Torniossa.

Päivän aikana kuullaan puhujavieraina muun muassa Lauri ”Late” Johanssonia sekä kitaristilegenda Jukka Tolosta sekä muita entisiä rikollisia, jotka uskoon tultuaan ovat saaneet uuden suunnan elämäänsä.

Ruisrockin alkuaikojen tähtikaartiin lukeutuva, Tasavallan Presidentistä ja Wigwamista tunnettu Jukka Tolonen jakaa elämäntarinansa tilaisuuden alussa. Usko auttoi häntä selviämään huumekoukusta ja antoi haaksirikkoutuneelle elämälle uuden suunnan. Jukka soittaa myös muutaman kappaleen puheiden lomassa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Tapahtumassa kuullaan myös seurakuntien työntekijöiden puheenvuoroja sekä musiikkia. Muun ohjelman lomassa tarjoillaan ohikulkijoille maksutta kahvia ja pullaa sekä vesipulloja. Siellä voi myös tutustua Radio Dein ja Kristityt Yhdessä ry:n toimintaan.

– Haluamme tapahtuman kautta tuoda turkulaisten arkeen toivoa. Uskonasioita ei tarvitse piilotella, vaan ne voivat olla kantava voima arjen keskellä. On hienoa, jos paikalliset ihmiset rohkeasti tulevat keskustelemaan elämän suurista kysymyksistä, ja vaikka haastamaankin uskonasioissa, sanoo Ali Niemelä, tilaisuuden juontaja.

– Puhujavieraiden elämänmuutos on niin suuri, että heidän tarinansa puhuttelee varmasti myös turkulaisia kuulijoita, kommentoi Ali Niemelä.

Ex-Criminal Day Turku -tapahtuma järjestetään lauantaina 3. heinäkuuta klo 11-15 Turun keskustassa. Sen järjestävät yhteistyössä paikalliset seurakunnat, Kristityt Yhdessä ry ja Citymission.