Evankelioimistyö kukoisti jalkapallon MM-kisoissa Venäjällä – työ jatkuu yhä

 

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin tänä kesänä Venäjällä. Kuva: Shutterstock

”Ihmiset ovat paljon avoimempia ilosanomalle, kun he juhlivat yhdessä”, toteaa Mission Eurasian -järjestö Facebook -sivullaan.

Pari viikkoa sitten päättyneissä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuissa tehtiin mittavaa evankelioimistyötä. Christianity Today kertoo noin 400 seurakunnan tavoittaneen yli 10 000 ihmistä järjestämissäään kisakatsomoissa. Katsomot toimivat samalla tavoittavina tapahtumina.

Kisojen aikana jaettiin myös puoli miljoonaa kappaletta venäjänkielisiä Raamattuja ja muuta hengellistä kirjallisuutta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Venäjän hyvä menestys kisoissa edisti evankeliointia.

”Ihmiset ovat paljon avoimempia ilosanomalle, kun he juhlivat yhdessä”, todetaan Mission Eurasian Facebook -sivulla.

Saman järjestön Venäjän johtaja Pavel Tokarchuk kertoo tiedotteessaan, että monet kristityt ovat saaneet uutta rohkeutta kertoa uskostaan.

Vuoden 2016 jälkeen Venäjän muuttunut uskonnonvapauslaki on vaikeuttanut uskovien evankelioimistyötä maassa. Mission Eurasian mukaan kolme evankeliointitiimiä pidätettiinkin kisojen aikana. Heidät vapautettiin myöhemmin, mutta he menettivät hengellisen materiaalinsa ja muitakin seurauksia voi olla vielä odotettavissa nyt kisojen päätyttyä.

Kansainvälinen lähetysjärjestö Steiger on myös innoissaan siitä, mitä he ovat saaneet kokea Venäjällä. Heidän uutiskirjeessään johtaja Angela Tkachenko iloitsee rohkeasta evankelioinnista, flash mobeista ja saarnaamisesta Punaisella torilla.

Steigerin järjestämän aktion ensimmäisenä kymmenenä päivänä satojen ihmisten kanssa syntyi keskusteluja Jeesuksesta ja 41 ihmistä tuli myös uskoon.

Työ Venäjällä jatkuu kisojen jälkeenkin. Esimerkiksi Mission Eurasian johtajat ovat suunnitelleet kampanjan, joka pitää sisällään 1800 raamattupiiriä kodeissa ja tuhansia lapsia tavoittavia leirejä.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet