Esteetön Suomi -palkinto Suomen saavutettavin kirkko-ohjelmalle

Kuva: Antero Aaltonen

Invalidiliitto myönsi Suomen saavutettavin kirkko -radio-ohjelmalle Esteetön Suomi -palkinnon. Palkinto jaetaan tunnustuksena toiminnalle, joka valtakunnallisesti merkittävällä tavalla toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä.

Viime kesänä Kirkkohallituksen ja Radio Dein yhdessä toteuttamassa Suomen saavutettavin kirkko -radio-ohjelmassa tutustuttiin saavutettavuuden eri näkökulmiin. Ohjelmakokonaisuudessa myös etsittiin kirkkoa, jossa saavutettavuus toteutuisi mahdollisimman hyvin. Kilpailuun kirkkoja ehdottivat niin kuulijat kuin kirkon vammaistyön neuvottelukuntakin. Voiton vei Kangasalan kirkko.

Suomen saavutettavin kirkko -ohjelman tavoitteena oli nostaa saavutettavuuden teemoja esiin myönteisessä hengessä. Esillä oli muun muassa fyysinen esteettömyys, kehitysvammaisuus, asenteet ja viittomakieli. Kirkkohallituksen asiantuntija, Katri Suhonen, toteaa, että kirkko kuuluu kaikille.

Elämä artikkeli, kestotilaustarjous

– Ollakseen uskottava kirkon toiminnan täytyy olla saavutettavaa.

Invalidiliiton esteettömyysasiantuntija Harri Leivo sanoo, että ohjelma huomioi hienosti elämän monimuotoisuuden. Viisihenkinen palkintoraati myös näki, että samaa ideaa voisi käyttää laajemminkin: yhteisöt voisivat etsiä esimerkiksi esteettömyysasioita edistävää henkilöä tai Suomen saavutettavinta koulua.

Esteetön Suomi -palkinto jaetaan kahden vuoden välein tunnustuksena toiminnalle tai kohteelle, joka valtakunnallisesti merkittävällä tavalla toteuttaa laajaa näkemystä esteettömyydestä ja Design for All -periaatteesta. Tänä vuonna kunniamaininnan saivat Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin Ruskis-koulun uusi esteetön piha sekä Tampereen vammais- ja esteettömyysasiamies Jukka Kaukola. Valterin piha-alue on kaikille avoin ja kaikille toimiva monipuolinen ja moniaistinen leikki- ja oppimisympäristö. Jukka Kaukola on tehnyt jo vuosia laajaa yhteistyötä eri järjestöjen, Tampereen kaupungin palvelujen ja opiskelijoiden kanssa.

Radio Dei Armoa