Entinen formulalääkäri ja lähetystyöntekijä Aki Hintsa on kuollut

 

Kuva Oskari Saaren kirjoittaman kirjan Aki Hintsa Voittamisen anatomia kannesta. Kirja ilmestyi vuonna 2015.

Aki Hintsa menehtyi vaikeaan sairauteen tiistaina 15.11.2016 sairastettuaan lähes puolitoista vuotta.

Aki Hintsalla (1958-2016) todettiin kesällä 2015 vatsassa pahalaatuinen kasvain. Ensidiagnoosi näytti siltä, että sairaus johtaisi kuolemaan alle vuodessa. Aki Hintsa päätti kuitenkin taistella sairautta vastaan ja toipuikin  lääkärien yllätykseksi jopa työkykyiseksi. Viime keväänä hän palasi osa-aikaisesti perustamaansa hyvinvointiyritykseen Hintsa Performance.

”Olen ottanut lääketieteestä kaiken mahdollisen irti. Lisäksi olen pyrkinyt optimoimaan kehon oman vastustuskyvyn huolehtimalla siitä, että kaikki tarvittavat hivenaineet ja vitamiinit ovat järjestyksessä. Olen ollut myös fyysisesti aktiivinen koko ajan”, Hintsa kertoi viime keväänä Helsingin Sanomien haastattelussa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Aki Hintsa näki, että hoitojen ja itsestä huolehtimisen lisäksi iso merkitys hänen toipumiselleen oli rukouksella.

”Minulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä tekijöistä on ollut hengellinen sodankäynti tätä sairautta vastaan. Täytyy siinäkin kiittää ihmisiä, jotka ovat tukeneet sillä saralla.”

Loppukesästä 2016 Aki Hintsan sairaus kuitenkin kiristi otettaan.

Aki Hintsa kuoli rauhallisesti perheensä ympäröimänä Sveitsissä 15.11. Hintsalla oli kolme aikuista lasta hänen ensimmäisestä avioliitostaan ja kaksi pientä lasta hänen toisesta avioliitostaan. Aki Hintsa asui viime vuodet Sveitsissä, missä hän johti erikoisklinikkaa. Hänen perustamansa yritys Hintsa Performance toimii nykyään Sveitsin lisäksi myös Iso-Britanniassa ja Suomessa. Yritys tarjoaa kokonaisvaltaisia hyvinvointipalveluja.

Ennen kuolemaansa 12.11. Aki Hintsa kirjoitti jäähyväisviestin työtovereilleen: ”Olen hyvin ylpeä teistä ja minulla on täysi luottamus siihen, että viette tehtäväämme eksponentiaalisesti eteenpäin eteenpäin. Ihmiset tarvistevat paremman elämän. Minun turvani on Jumalassa. Tiedän, että olen hyvissä käsissä ja että tehtävä jatkuu.”

 

 

Aiheet