Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Diakonia-lehden viimeinen numero ilmestyy joulukuussa 2019 – verkkolehti jatkaa

 

Kuvakaappaus Diakonia+-verkkolehdestä.

Seurakuntien säästöpäätösten ja digimurroksen myötä Diakonia-lehden tilausmäärä on laskenut niin voimakkaasti, että Diakonia ry:llä ei ole enää edellytyksiä julkaista lehteä. Lehden korvaa verkossa ilmestyvä Diakonia+-lehti.

Kirkkohallituksen Diakonia ja sielunhoito -yksikkö julkaisee jatkossa ilmaista verkkolehteä nimellä Diakonia+ (www.diakoniaplus.fi), joka tulee näin osaltaan korvaamaan paperisen Diakonia-lehden. Diakonia ry, johon kuuluvat Kirkon diakonia ja sielunhoito, Diakoniatyöntekijöiden Liitto, Suomen Seurakuntaopiston Säätiö, Kirkkopalvelut, Suomen Merimieskirkko, Espoon diakoniasäätiö Edistia, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sekä Martinus-säätiö, jatkaa edelleen toimintaansa.

Diakonia-lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1960

Lehden julkaisijoina ja taustayhteisöinä toimivat alussa Helsingin diakonissalaitos, Suomen Diakonissalaitosten liitto, Kirkon diakoniatyön keskus, Suomen Kirkon Sisarliitto ja Suomen Diakonien liitto sekä Helsingin yliopiston sosiaalietiikan ja diakonian laitos. Lehteä nyt julkaiseva Diakonia ry perustettiin vuonna 1973, jonka jälkeen lehden julkaisu siirtyi sen vastuulle. Päätoimittajaksi valittiin Kirkon diakoniatyön keskuksen diakoniasihteeri, rovasti Pentti I. Hissa.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Diakonia-lehti on toiminut kirkon diakonian (mukaan lukien nk. laitos- ja järjestödiakonian) äänenkannattajana. Se on nostanut keskusteluun diakonian ja yhteiskunnan ajankohtaisia kysymyksiä. Lehteä ovat lukeneet etenkin diakoniasta vastaavat työntekijät ja luottamushenkilöt seurakunnissa, laitoksissa ja järjestöissä, ammattiin opiskelevat ja kouluttavat.

Lehti on palvellut sekä seurakuntia että muita Suomen ev.lut. kirkon piirissä toimivia diakonia-alan toimijoita kunniakkaasti 60 vuoden ajan. Diakonia+ tulee jatkamaan tätä tehtävää verkossa.

Kirkon viestintä