Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Bush mukana messiaanisten juutalaisten varainkeruussa

 

George W. Bush tukee messiaanisia juutalaisia. (Kuva: Wikipedia)

Yhdysvaltain entinen presidentti on tunnettu kristillisestä uskostaan. Silti hänen osallistumisensa messiaanisen juutalaisjärjestön varainkeruutilaisuuteen on herättänyt paheksuntaa.

Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush on osoittanut kannattavansa juutalaisten evankelioimista osallistumalla Messianic Jewish Bible Institute -järjestön vuosittaiseen varainkeruutilaisuuteen. Järjestön tavoite on saattaa juutalaiset henkilökohtaiseen suhteeseen messiaansa, Jeesuksen, kanssa.

Bush piti Teksasissa pari viikkoa sitten järjestetyssä tilaisuudessa puheen.
Presidentti on tunnettu kristillisestä uskostaan, mutta silti hänen osallistumisensa varainkeruutilaisuuteen on herättänyt paheksuntaa monien vaikutusvaltaisten juutalaisten ja juutalaisjärjestöjen taholta. Heidän mukaansa Jeesukseen uskominen ei ole mahdollista juutalaiselle.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

”Messiaanisten juutalaisten määrän yllättävä kasvu on seurausta lähinnä taidokkaasta oppimattomien juutalaisten harhaanjohtamisesta eikä teologisista perusteluista”, kommentoi rabbi David Wolpe kolumnissaan, joka oli otsikoitu ”Miksi juutalaisten ei tulisi ottaa vastaan Jeesusta – ajatteli George W. Bush mitä tahansa”. Asiasta uutisoi Religion Today -verkkolehti.

Lue alkuperäinen uutinen tästä.