Blogisti Hanna Kivisalo: ”On sääli, että monet kristityt kirjoittavat vain uskonnollisella kielellä.”

Anteeksiannosta, armosta ja armahtamisesta ilman uskonnollista kieltä kirjoittava Hanna Kivisalo on oppinut, mitä kasvu omaksi itsekseen vaatii. Kuva: Kai Kortelainen

Äitiys, vanhemmuus ja perhe ovat seinäjokelaisen Hanna Kivisalon blogin ydinteemoja. Niiden avulla hän sanoittaa armoon ja anteeksiantoon liittyviä ajatuksia. – On sääli, että niin monet kristityt kirjoittavat vain uskonnollisella kielellä.

Seinäjokelainen kolmen lapsen äiti, teologi ja uskonnonopettaja Hanna Kivisalo kirjoittaa Sekunnit ja tunnit -blogia.

– En oikeastaan halunnut uskonnonopettajaksi. Suunnittelin kirjoittamista ja viestinnän opintoja, mutta sitten tapahtui silloiselle Hannalle hirveä tragedia: Kirjoitin äidinkielestä vain magnan arvosanan. Ajattelin saman tien, ettei minusta ole kirjoittajan hommaa, joten lähden lukemaan teologiaa, Hanna Kivisalo muistaa.

Aluksi blogi oli Hanna Kivisalolle henkireikä ja kirjoittaminen terapiaa. Hän tunnustaa kärsineensä perfektionismista ja kantaneensa vääriä rooliodotuksia oman persoonallisuutensa kustannuksella.

Viitisen vuotta sitten kirjoittaja otti tavoitteekseen roolien reivaamisen elämästään. Hän halusi olla sama oma itsensä riippumatta siitä missä on ja mitkä ovat kulloisetkin sosiaaliset odotukset ympärillä.

–  Rupesin kärsimään siitä, että minulla oli hirveän erilaisia rooleja. Seurakunnassa olin sellainen kuin ajattelin, että siellä tulisi olla. Yritin puhua sievemmin ja olla kiltimpi ja hillitympi kuin mitä oikeasti olen. Kun menin seurakunnan ulkopuolelle, yritin taas peitellä uskoni ja seurakuntataustani. Kotona olin tietynlainen ja töissä tietynlainen.

Nyt Kivisalolla on kirkas tavoite. Sekunnit ja tunnit -blogi heijastelee kasvua rooleista vapautumiseen.

– Minulla on pitkään ollut tavoitteena olla sama oma itseni riippumatta siitä, minne menen.

Huumoria surussa ja vihassa

Sekunnit ja tunnit -sivuston kirjoitukset ovat paljaita ja humoristisia. Huumori ei ole Hanna Kivisalolle vain hyvien päivien tai hauskojen hetkien juttu. Se on läsnä kaikessa, myös surussa ja vihassa.

– Monet asiat, joista blogissani kirjoitan, ovat omien elämänkriisieni kautta syntynyttä ajatusta. Tapa, jolla ne usein kerron, voi kuitenkin olla humoristinen. Saatan kertoa iloisista asioista vakavasti ja vakavista asioista iloisesti.

– Minua huvittaa puhua ja kirjoittaa vain oikeasti tärkeistä asioista. Mieli vaan menee pinnan alle.

Huumorin keskeltä tempaudutaan nopeasti kipeisiin aiheisiin kuten vaikkapa äidin riittämättömyyden tunteisiin.

Rakas lapseni, anna anteeksi ne aamut, jotka hoputin, huokailin ja heittelin ulkovaatteita eteisen lattialle. En ollut vihainen sinulle vaan itselleni ja sille, että olin menettänyt otteen päivästä ennen kuin se oli ehtinyt alkaa. Anna anteeksi, että pukiessa pitelin niin lujaa ja että niin usein joudun toivottamaan ”mukavaa päivää nyt kuitenkin”.

­– Aluksi blogi oli minulle omien tunteiden purkamista. Se oli jotenkin tärkeää silloin. Nyt voin itse paremmin, joten se ei ole enää sellaista suoraa ”hoidan nyt itseäni” -kirjoittamista.

Palautteen perusteella Sekunnit ja tunnit -blogi hoitaa monia sen lukijoita.

– Saan paljon viestejä, joissa sanotaan esimerkiksi: ”Luin blogisi enkä ole voinut lakata itkemästä, kiitos.”

Anti-mannekiinina ei-kenenkään-maalla

Hanna Kivisalo pitää valitettavana, että niin monet kristinuskon teemoihin pureutuvat blogitekstit kirjoitetaan läpensä uskonnollisella kielellä ja ahdetaan täyteen Raamattu-viittauksia.

–  Silloin helposti estetään se, että ihmiset eivät pääse käsiksi siihen, mikä kristinuskossa on parasta.

–  Kirjoitan paljon armosta, armahtamisesta ja anteeksiantamisesta, mutta blogeissa ehkä tavanomaisesta poikkeavalla tyylillä, arjen tapahtumien keskeltä. Jossain vaiheessa kirjoittelin myös ”hengellisiä tekstejä”. Nykyään kirjoitan käytännössä samoista asioista, mutta riisun niistä uskonnollisen kielen.

Rakkautta voi vannoa kenelle tahansa tai mille tahansa, mutta anteeksi pyydetään vain tärkeimmältä. Minulle sinä olet kaikkein tärkein.

Hanna Kivisalo kuvaa omaa kotitaustaansa ”luterilaiseksi, joka ei ole hirveän uskonnollinen tai hengellinen”.

– Ehkä sellainen puoliksi tapakristillinen tausta. Äitini innostui kirkosta käymisestä, kun olin viidennellä luokalla. Sen jälkeen tuli joskus itsekin käytyä jossain hengellisissä tapahtumissa.

– En ole minkään seurakunnan mannekiini, mikä on ollut itselleni tärkeää. Siksi mikään seurakunta ei myöskään odota, että sanoisin sellaisia asioita kuin he edustavat. Liikun ei-kenekään-maalla.

Omaa äitiä pehmeämpi

Jos blogisti-Kivisaloa on uskominen, bisnesmaailman tuotteistamaa länsimaista nykyäitiyttä ja seurakuntaelämää yhdistää yksi asia: sekä äidit että seurakuntalaiset tuntevat syyllisyyttä, koska he kokevat, etteivät kykene täyttämään rooliodotuksia.

– Koen, etten ikinä pysty täyttämään monista äitiblogeista tuttua modernin länsimaalaisen ihanneäidin kuvaa. Ajattelen, että on vaan jotenkin helpointa olla sellainen kuin on. Tulee vähemmän hikoiltua, kun ei tarvitse esittää mitään.

Aikaisemmin syyllisyydentunteet olivat Hanna Kivisalolle tuttuja.

– Aikaisemmin ne olivat hirveitä. Nykyään olen jo vähän oppinut pääsemään itsesäälin tunteista pois. Kun esimerkiksi ylireagoin tai sanon liian kovasti, ymmärrän jo paremmin itseäni. Ylitän pikemminkin päästä asian yli sen sijaan, että jäisin päiviksi kiertämään ”huonouttani”. Siksi olen herkkä pyytämään lapsiltani nykyisin myös anteeksi.

Perusarkeaan seinäjokelainen kolmen pojan äiti kuvailee ”päällisin puolin kaoottiseksi”.

– Koko ajan joku on tulossa tai menossa. Lapsia pitää viedä tai tuoda tai hakea. Pääasiassa sen on kuitenkin hyvää arkea. Koen, että meidän perheessä on hyvä yhteys. Kun vähän saadaan rauhoitettua menoa ja oltua yhdessä, meillä on yleensä todella hauskaa. Ja nimenomaa hauskaa lasten kanssa eikä lasten kustannuksella.

Hanna Kivisalo myöntää, että äitiys voi olla myös opittu rooli. Hän kuitenkin korostaa, että opitun ja omaksutun voi kääntää vahvuudeksi ja pitää siitä juuri sen, minkä kokee omakseen.

– Oma äitini on aikanaan pitänyt huolta siitä, että kotona arki pyörii ja asiat tulevat hoidetuksi. Olen ehkä sieltä imenyt sen roolin, ettei tänne ole tultu kitisemään vaan tekemään tarpeellinen.

– Olen kuitenkin pehmeämpi ja herkempi kuin oma äitini, sitä olen opetellut aikuisiällä huomaamaan.

Blogisti Hanna Kivisalo vieraili keskiviikkona 9. tammikuuta Jippu ja ihmisen ääni -ohjelmassa – KUUNTELE lähetys [Radio Dei]

Kursivoinnit ovat lainauksia Sekunnit ja tunnit -blogikirjoituksista.

Radio Dei Radiot_fi