Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Billy Grahamin Missio Helsinki -tapahtumasta 30 vuotta – tapahtuman kotisivut avattu

 

Yhdysvaltalainen evankelista Billy Graham oli Missio Helsinki -evankelioimistapahtuman pääpuhuja Olympiastadionilla Helsingissä elokuun lopussa 1987. Kuva: Seppo Sirkka

Elokuussa tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta maailmankuulun evankelistan Billy Grahamin vierailusta Suomessa.

Missio Helsinki veti Helsingin olympiastadionin täyteen ilta illan jälkeen. Kuuden päivän aikana Billy Grahamia tuli kuulemaan yhteensä 183 000 henkeä.

Nyt merkkivuonna on avattu nettisivut, josta voi käydä katsomassa Billy Grahamin puheita olympiastadionilla. Sivustolla on myös tietoa missiosta, kuvagalleria ja ihmisten tarinoita.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Missio Helsingin myötä monen suomalaisen elämä muuttui. Valokuvaaja Jani Laukkanen kertoo sivustolla olleensa mission aikaan rippikouluikäinen vantaalainen teini, joka meni Grahamin kokouk­seen synnintunnossa ja halukkaana tehdä parannuksen. ”Koin, että Jumala itse kutsui minua. Billy Graham oli välikappale. Vastasin kutsuun. Ja siinä me viheriölle saapuneet rukoilimme yhdessä. Uskoin syntini anteeksi”, hän kertoo.

Lääketehtaan myyntipäällikkönä työskennellyt Matti Saarnivuo meni missioon mukaan vaimonsa Pipsan houkuttelemana. ”Kuuntelin Billy Grahamin puhetta, ja teksti alkoi osua. Minulle tuli hyvä, rauhallinen olo – istun tässä, eikä ole kiire mihinkään. Kun Billy Graham kutsui nurmikentälle puhujalavan eteen ne, jotka haluavat antaa elämänsä Jeesukselle, lähdimme Pipsan kanssa molemmat liikkeelle.”

Tapahtuman jälkeen Tuusulan seurakunnasta otettiin yhteyttä ja kutsuttiin uuteen miestenpiiriin. Matti Saarnivuo päätti mennä katsomaan ja jäi sille tielle. Sama piiri kokoontuu yhä.

2 500 laulajan suurkuoro

Mission pääsihteerinä toimi pastori Juhani Peltonen, puheenjohtajana SYP:n toimitusjohtaja Ahti Hirvonen ja neuvottelukunnan puheenjohtajana Helsingin piispa Samuel Lehtonen.

Missio toteutettiin yhteiskristillisenä projektina. Sen valmistelu ja jälkihoito olivat seurakuntien vastuulla. Mahdollisimman moneen seurakuntaan pyrittiin perustamaan oma missiotyöryhmä. Näitä oli heinäkuussa 1987 jo noin 250. Maalis­‑huhtikuussa 1987 järjestetyille kursseille osallistui kaikkiaan 12 500 henkeä, ja osa heistä toimi avustajina stadionilla sielunhoitotehtävissä.

Missiotilaisuuksissa esiintyi 2 500 laulajan suurkuoro, jota johtivat vuoroin Kari Tikka, Sakari Kokkonen ja Cliff Barrows. Alkuohjelmassa esiintyi suomalaisia muusikoita, muun muassa Päivi Paunu, Mikko Kuustonen ja Jukka Leppilampi.

 
artikkelibanneri Uusi Tie