Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

BBC: Ensimmäistä kertaa alle puolet väestöstä kristittyjä Englannissa ja Walesissa – uskonnottomuus kasvanut voimakkaasti

 
kaupunkikuva Lontoosta

Lontoo on uskonollisesti Englannin kirjavin alue. Siellä kristittyjen osuus on vain reilu neljännes väestöstä. Kuva: Sari Savela

Ensimmäistä kertaa alle puolet englantilaisista ja walesilaisista kutsuu itseään kristityiksi, selviää vuoden 2021 väestönlaskennan tuloksista.

Kristityksi itseään kutsuvien osuus oli 46,2 prosenttia, kun se edellisessä, vuonna 2011 tehdyssä väestönlaskennassa osuus oli 59,3 prosenttia. Asiasta uutisoi BBC.

Sen sijaan niiden osuus, jotka sanoivat, etteivät he ole uskonnollisia, kasvoi 37,2 prosenttiin väestöstä. Vielä kymmenen vuotta sitten itsensä uskonnottomaksi mieltäviä oli neljännes väestöstä.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Muslimeiksi tunnustautuvien osuus nousi 4,9 prosentista (2011) 6,5 prosenttiin viime vuonna.

Kansallinen tilastokeskus (Office for National Statistics, ONS) suorittaa väestönlaskennan joka 10. vuosi.

Uskonnon osalta Lontoo on Englannin uskonnollisesti monimuotoisin alue, sillä hieman yli 25,3 prosenttia lontoolaisista ilmoittaa tunnustavansa muuta uskontoa kuin kristinuskoa.

Lounais-Englannin alue on puolestaan uskonnollisesti vähiten monimuotoinen, sillä siellä vain 3,2 prosenttia valitsee muun kuin kristinuskon.