Arvio: Jesus Revolution kannattaa käydä katsomassa, koska se sytyttää pohtimaan, minkälainen vallankumous tarvittaisiin tänään

 

Epätodennäköisistä ystävistä Chuck Smithista (oik.) ja Lonnie Frisbeesta tulee työtovereita, tulkitsijoinaan Kelsey Grammer ja Jonathan Roumie

1960-luvun Kalifornian ja nykyajan välillä on yhteys.

Jesus Revolution

Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gunn ja Jon Erwin. 120 min. Ikäraja 12 vuotta.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Jos seurakunnan ja nuorisokulttuurin välillä on nyt vaikeuksia, on niitä ollut taatusti aiemminkin.

1960-luvun lopulle sijoittuvassa tarinassa sotilasopistossa Etelä-Kaliforniassa opiskeleva nuori Greg Laurie (Joel Corteney) tutustuu paikallisiin hippeihin ja ottaa tuntumaa päihteiden ja vapauden aatteiden nimeen vannovaan kulttuuriin. 

Samoihin aikoihin pastori Chuck Smith (Kelsey Grammer) katselee kauhuissaan rakkauden kesän tunnelmia televisiosta. Hiipuvan seurakunnan harvaan kansoitetut penkkirivit kuulevat puhetta pastorin epätoivosta moraalittomuuden ja lankeemuksen keskellä. 

Maantieltä pastorin kotiin eksyy uskoon tullut karismaattinen hippi Lonnie Frisbee (Jonathan Roumie), joka alkaa saavuttaa alueen nuorta väkeä, etenkin eteläiseen Kaliforniaan saapuneita kukkaislapsia. Kun pastori antaa nuorille tilaa toimia seurakunnassaan, herätys alkaa vetää ihmisiä pelastukseen yhä enemmän. 

1960–70-lukujen Jesus revolution -liikehdintää pidetään Yhdysvaltojen modernin ajan suurimpana herätyksenä, ja se synnytti muun muassa nykyisin gospelmusiikkina tunnetun musiikkilajin (engl. contemporary Christian music). Herätys ei kohdistunut vain hippeihin, vaan se veti koko ensimmäisen nuorisokulttuurisukupolven takaisin seurakuntiin ja pitkälti asemoi nykyisinkin Yhdysvallat ainoaksi länsimaaksi, jossa herätyskristillisyys on yhä vahvoilla. 

Jesus Revolution -elokuvan taustalta löytyy jo aiemmin menestyneitä kristillisiä elokuvia tuottaneet veljekset Jon ja Andrew Erwin. Tuotantoyhtiö Lionsgaten muskeleilla elokuva sai valkokangasmittasuhteet, ja se todella erottuu tuotannon laadulla usein tv-elokuvamaisista kristillisistä filmeistä. 15 miljoonan dollarin budjetti näkyy ja kuuluu. 

Lavastus on uskottava, ajankuvaa on luotu muullakin kuin musiikilla. Miljöissä on hyödynnetty oranssia valoa, merta, kukkamekkoja, paljaita jalkoja, vintagesoittimia, hippibusseja, maassa istuvia ihmisiä ja rakeista uutiskuvaa. 

Jonathan Roumie tuo elokuvaan olemuksellaan metatason huumoria. Chosen-sarjan Jeesus käveleekin nyt 1960-luvun Kaliforniassa. Elokuvaan on jopa kirjoitettu yksi kontekstuaalinen vitsi silmäniskuna Chosenin ystäville.

Veteraaninäyttelijä Kelsey Grammarissa puolestaan on Clint Eastwood -tason karismaa. Roolitus pastori Smithiksi on muuten mainio, mutta tosielämän Chuck Smith oli 1960-luvulla nelikymppinen, Grammarin tulkitsema pastori taas selvästi jo elämän iltapuolella.

Asioita ei ole turhaan monimutkaistettu. Hahmoissa näkyy paljaana kaipaus. Tyhjyyttä kumisevan, päihteistä lumoutuneen hippiaatteen takana loistavat ihmisen tavalliset ongelmat ja särkymiset, jotka juontavat juurensa perheisiin. 

Elokuvan yhdessä puhuttelevista kohdista Greg Laurie epäröi uskoon tuloa, koska ”ei kestä enää yhtään pettymystä”. 

Elokuva kertoo myös kriisistä. Kasvavaa työtä on vaikeaa pitää hallinnassa, ja menestyksen keskellä henkilökohtaiset intohimot alkavat vallata tilaa ja ihmiset alkavat pitää itseään välttämättöminä. 

Mukaansatempaavan ja tunteita herättävän filmin heikkoudet liittyvät käsikirjoitukseen. Kehityskertomuksia ja kasvutarinoita on ähkyksi asti. Kaksituntinen kokonaisuus saa ensimmäisen loppuhuipennuksensa jo reilun tunnin kohdalla, ja tarinan kaari kärsii, kun alkaakin aivan uusi stoori jonka täytyy tehdä työtä lunastaakseen aikansa.

Kristittyä katsojaa säästellään, mikä tekee elokuvasta samalla hieman vanhanaikaisen tuntuisen. Seksiä tai huumeiden käyttöä ei esitetä suoraan eikä rujoa kieltä kuulla. 12 vuoden ikäraja Suomessa on jopa hieman oudoksuttava.  Saman identiteettitason häveliäisyyden lukuun voitaneen laskea myös se, että vaikka elokuvan yksi kantavia teemoja on Gregin ja Cathen (Anna Grace Barlow) kehittyvä suhde, hahmojen välillä on vaikeaa aistia intiimiä kemiaa.

On myös todettava, että Jesus Revolution -elokuvalla ei ole juurikaan dokumentaarista arvoa. Suhde todellisiin tapahtumankulkuihin on varsin löyhä. Costa Mesasta alkaneen herätyksen alkumetrit ovat antaneet elokuvan tekijöille lähinnä miljööraamin, johon he ovat kirjoittaneet uuden tarinan. 

Elokuvan tärkein tehtävä on olla katsojakunnan raja-aitoja rikkova, kristillisen uskon ytimen uudelle yleisölle esiin nostava kokemus. ”Korkealaatuinen tuotanto ja hyvä tarina puhuttelevat, vaikka ei niin piittaisikaan kristillisyydestä”, Joshua Encinias arvioi elokuvaa MovieMaker-lehdessä.

Elokuvan metatason sanoma on, että Kristus on vastaus myös tänään maailmassa, jossa on paljon kodittomuutta.

Jesus Revolution -elokuvan ensi-ilta Suomessa pe 29.9. Elokuva näytöksissä eri paikkakunnilla Bio Rexissä eri Finnkinon teattereissa.

 

Aiheet