Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Arkkitehdin huijausvyyhti hämmentää helluntailaisia

 

Huijauksissa toistui sama kaava, jossa ensin pienellä summalla mukaan lähteneiltä pyydettiin lisää ja lisää yhä uudelleen. Veikko Grönin toiminnasta ja tuomiosta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Miljoonat katosivat Afrikkaan. Uskovia houkuteltiin mukaan sijoitushuijaukseen puheilla kristillisistä projekteista.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 11. joulukuuta arkkitehti Veikko Gröhnin kolmeksi vuodeksi vankeuteen kaikkiaan seitsemästä törkeästä petoksesta.

Asianomistajat ovat kokeneet noin 874 000 euron menetykset. Joukossa on useita helluntaiseurakuntien piirissä vaikuttavia henkilöitä.

Perheniemi neliöb. 7.-13.10.

Gröhn on yhdessä liikekumppaninsa kanssa sijoittanut rahoja niin sanottuun nigerialaishuijaukseen. Ghanalaiseen ”sijoitusportfolioon” oli heidän kauttaan kanavoitu asiasta aiemmin uutisoineen Iltalehden laskelmien mukaan kaikkiaan yli 6 miljoonaa euroa.

Juttu liittyy vyyhtiin, jonka tiimoilla Gröhn tuomittiin vuonna 2012 ehdolliseen vankeuteen muun muassa velallisen epärehellisyydestä.

 

Veikko Gröhn oli kertonut erilaisia tarinoita lainatessaan rahaa huijauksen uhreilta. Tavanomaisesti hän oli pyytänyt ensin pienehköä avustusta henkilökohtaisiin menoihinsa. Seuraavaksi hän oli kertonut sijoituksistaan, johon hän oli pyytänyt uhreja lainaamaan rahaa luvaten sijoitusten poikivan muhkeat tuotot.

Käräjäoikeus ei uskonut puolustuksen linjaa, jossa Gröhn esitettiin itsekin huijauksen uhrina.

”Vastaaja on suorittanut kaksi ylempää korkeakoulututkintoa ja hänellä on runsaasti kokemusta liiketoiminnasta […]. Oikeus katsoo, ettei hän ole voinut uskoa kertomuksia rahavaroista ja niiden liikkeistä todeksi, ja että vastaajan kertomukset miljoonien eurojen sijoitussalkusta ovat fiktiota ja että vastaaja on sen tiennyt”, tuomiossa todetaan.

Uskoville huijauksen uhreille Gröhn oli kertonut visioita erilaisista kristillisistä projekteista, muun muassa Gibraltarille rakennettavasta vainottujen kristittyjen kuntoutuskeskuksesta.

 

Veikko Gröhn on suunnitellut noin 20 helluntaiseurakuntien rukoushuonetta.

Gröhn kuuluu Lahden helluntaiseurakuntaan, joka murehti tiedotteessa rikoksen uhrien tilannetta.

– Seurakuntana emme hyväksy esille tulleita vääryyksiä sekä laittomuuksia missään muodossa. Ihmiset ovat menettäneet omaisuuttaan ja kokeneet tulleensa petetyiksi. Toivomme heidän selviävän tilanteesta. Olemme todella pahoillamme ja surullisia tästä asiasta. Tärkeintä olisi tästä oppia, ettei samankaltaista pääsisi enää koskaan tapahtumaan, seurakunnan johto ilmaisi tiedotteessa.

– Kysymys on yksityishenkilön asiasta, eikä Lahden Helluntaiseurakunta ole tapauksessa asianomistajana, eikä muutenkaan osallisena.

Jutun käsittely jatkuu hovioikeudessa.