Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Annamari ja Roberto Brandao: ”Et ehkä koskaan saa kiitosta, mutta sydämessäsi tiedät, että joku sai sinun kauttasi avun”

 

Annamari ja Roberto Brandao ovat ryhtyneet kolmen lapsensa kanssa Operaatio Joulun Lapsen kummiperheeksi. Ennen kummiutta Annamari oli nähnyt erikoisen unen romanialaisesta lapsesta.

Annamari ja Roberto tapasivat toisensa Lontoossa raamattukoulussa. Brasilialainen pastori-isänsä nuorena menettänyt nuorimies ja suomalainen tyttö kohtasivat ja rakastuivat. Kummankin sydämessä paloi halu auttaa muita. Lähtökohtana auttamishalulleen Annamari kertoo heillä olevan Jumalan isänrakkauden kokemus, he ovat ensin tulleet itse rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Rakastaminen ei ole pakko, vaan etuoikeus. Sydämen asenteena on tehdä muille samoin, kuin itse toivoisi itselleen tehtävän samassa tilanteessa. Vaikka voi tuntua, että auttamistarvetta on niin paljon, että onko millään mitään  merkitystä, niin auttamisella on merkitystä juuri sille, jota autetaan, sanoo Annamari. 

Roberto lähti  jo nuorena miehenä Brasilian kaduille auttamaan varastelevia lapsia, joita muut sanoivat pahoiksi. Roberto ymmärsi, että vain olosuhteet olivat olleet näillä lapsilla niin pahat, että he olivat ajautuneet huonoon elämään. He tarvitsivat rakkautta ja apua. Roberto koki, että hän oli saanut apua ja halusi auttaa muita. Annamari muistuttaa, että vaikeat kokemukset ja menetykset tekevät meistä joko kovia tai lujia. Lujittuminen on sitä, että me itse eheydymme  ja voimme tukea muita. Ymmärrys siitä, että elämässä ei ole kysymys vain minusta, vaan siitä, että maailmassa on myös muita ja voin elää heitä varten. Voin tämän pienen elämäni käyttää toisten hyväksi. Siitä tulee myös merkitystä elämään.  

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Kulttuurien rikkautta  

Annamari ja Roberto tiesivät, että heidän tulee muuttaa Suomeen ja palvella Jumalaa täällä. He ovat monikulttuurinen musiikkiperhe, jolla on monta rautaa tulessa. Brandaon perhe: isä, äiti, Sara, Amanda ja Daniel, ei koe monikulttuurisuutta minkäänlaisena ongelmana, päinvastoin, he ottavat molempien vanhempien kulttuurista parhaat asiat ja tekevät siitä omanlaisensa elämän. Annamari myös muistuttaa, että he haluavat elää erityisesti taivaan kulttuurin mukaan. 

Brandaot johtavat Harvest-seurakuntaa ja tekevät musiikkikeikkoja ympäri Suomen. Myös perheen esikoinen Sara laulaa isänsä kanssa, ja he ovat jo levyttäneetkin yhdessä. He kertovat, että haluavat lastensa olevan mukana kaikessa tekemisessä ja palvella Jumalaa perheenä yhdessä. 

Annamarin uni 

Ennen Operaatio Joulun Lapsi kummeiksi ryhtymistä Annamari näki merkillisen unen. Siinä hänen edessään lumihangessa oli paleleva vauva. Hän tiesi, että lapsi oli romanialainen. Hän nosti vauvan syliinsä ja alkoi hoitaa sitä. Uni jatkui, ja hänen edessään seisoikin pitkä mies, tuo pieni lumihangesta löydetty lapsi aikuiseksi varttuneena. Nuorukainen halasi Annamaria ja kiitti häntä. Annamari sanoi unessa, että ”olisin valmis tekemään tuon kaiken uudelleen”. Kun Annamari heräsi aamulla unesta, hän itki sitä kerratessaan, niin vaikuttava se oli. Missä olivat ne lapset, jotka tarvitsivat apua? He miettivät Roberton kanssa, mitä uni mahtoi tarkoittaa. Tulisiko heidän adoptoida lapsi? Kun heitä kutsuttiin Joulun Lapsen kummeiksi, he kokivat, että se oli ainakin yksi täyttymys unen sanomalle. Uni muistuttaa siitä, että vuosikymmenien aikana lähetetyt kenkälaatikkolahjat ja niiden mukana mennyt evankeliumi ovat voineet muuttaa monen lapsen elämän. Vaikka lahjan tekijä ei itse koskaan saisi henkilökohtaista kiitosta, moni aikuiseksi varttunut mies tai nainen voisi tulla kiittämään ja halaamaan lahjan tekijää. 

Annamari ja Roberto kutsuvat kaikkia mukaan pakettitalkoisiin. Annamari haluaa haastaa vanhemmat ottamaan lapsensa mukaan ja tekemään yhdessä perheenä paketteja Euroopan vähävaraisille lapsille. ”On hyvä kertoa omille lapsilleen, että maailmassa on lapsia, jotka eivät ehkä koskaan ole saaneet joululahjaa ja joilla on niin paljon vähemmän kuin meillä suomalaisilla.  Lapsesi saavat kokea, että he voivat olla mukana toisten auttamisessa”, Annamari sanoo. ”Sinä pystyt ottamaan ainakin yhden laatikon ja hankkimaan tavarat siihen. Voit kutsua myös jonkun toisen ihmisen mukaan. Ihmiset eivät voi auttaa, jos eivät tiedä tästä mahdollisuudesta”. ”Romaniassa joku voi saada rakkauden sinulta. Et ehkä koskaan saa kiitosta, mutta sydämessäsi tiedät, että joku sai sinun kauttasi avun”, Roberto muistuttaa.

Teksti: Leena Metsämäki