Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

Ahvenanmaan noitavainoja kummastellaan Kiinassa

 

Tulen morsian -elokuvan pääosassa Tuulia Eloranta esittää 1600-luvulla elänyttä ikätoveriaan, Annaa. Kuva: Periferia Productions

Vuonna 1666 kuusitoista ahvenanmaalaisnaista sai syytteen noituudesta ja ”liitosta paholaisen kanssa”. Nyt tositarinaan perustuva elokuvaa leviää maailmalla.

Viikonloppuna ensi-iltansa saaneet Saara Cantellin ohjaustyön teatterilevitysoikeudet on myyty jo kuuteentoista maahan.  Tulevaisuudessa tositapahtumiin perustuva historiallinen draama tullaan näkemään Albaniassa, Bosnia-Hertsegovinassa, Indonesiassa, Kambodžassa, Kroatiassa, Laosissa, Makedoniassa, Kiinassa, Kroatiassa, Malesiassa, Montenegrossa,  Ruotsissa, Serbiassa, Sloveniassa, Turkissa, Virossa ja Vietnamissa.

– Iloitsemme, että elokuva leviää näin laajalle. Erityisen ilahduttavaa on Ruotsin mukana olo, sillä elokuvan aihe käsittelee yhteistä historiaamme, kommentoi elokuvan tuottaja Markku Flink noitavainoja käsittelevän elokuvan kansainvälistä suosiota.

Janoinenlammas.fi neliöb.8.5.-4.6.

Tulen Morsian -elokuva sijoittuu vuoden 1666 Ahvenanmaalle – hetkeen ennen Skandinavian historian kattavimpia noitavainoja  Elokuvan pääosassa nähdään lukioikäinen Tuulia Eloranta ja muissa keskeisissä rooleissa muun muassa Magnus Krepper, Claes Malmberg, Elin Petersdottir,  Kaija Pakarinen, Johanna af Schultén ja Antti Reini.

– Hämmensi, ettei kouluhistoriassa oltu kerrottu Ahvenanmaan noitavainoista ollenkaan. Tieto tuli ihan uutena, sanoo päähenkilö Annaa elokuvassa esittävä Tuulia Eloranta.

Periferia Productionsin Markku Flinkin tuottaman elokuvan käsikirjoituksesta vastaavat Saara Cantell ja Leena Virtanen. Tulen morsian on kansainvälinen yhteistuotanto Suomen, Ruotsin, Norjan ja Latvian kesken.

Viikon uutuuselokuvat esittelevä Kinoteekki Radio Dein iltapäivälähetys Toivon Päivässä perjantaisin kello 15.45.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)