Totuus luomisesta?

 

Kreationismi, maailmankaikkeuden ikä, kehitysoppi, Raamatun luomiskertomukset ja älykkään suunnitelman idea; aika paljon näistä teemoista väännetään ja keskustellaan. Esitän nyt näkökulman, jota en ole juurikaan kuullut keskusteluissa.

Raamatun ilmoitus kertoo selvästi ja järkähtämättömästi, että koko maailmankaikkeus luotiin Kristuksen kautta ja häntä varten. ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen”(Kol 3:16) Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, minusta alkaen aina aurinkokuntaan, linnunrataan, galaksien joukkoon ja koko maailmankaikkeuteen. Käsittämättömät ja äärettömät asiat ovat Hänen kauttaan olemassa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Luomiskertomukset eivät itsessään ole kovin hyviä oppaita luomisen ”filosofian” ymmärtämiseen. Onneksi Jeesus ensimmäisessä tunnusteossaan avaa jotain luomisen mysteeristä. On Kaanaan häät. Häissä on viini loppu ja Jeesus luo veden viiniksi. Ensin on vain vettä ja hänen luovan sanansa tähden vesi onkin yhtäkkiä viiniä. Viini ei sitä paitsi ole vain viininlitkua, vaan juhlien valvojan mukaan erinomaista viiniä.

Kutsutaan tässä kohden paikalle tiedemiesryhmä ja joukko teologeja. He saapuvat tasan tunnin kuluttua luomisesta. Ensin tiedemiehet ryhtyvät tutkimaan asiaa. He eivät tietenkään usko yliluonnolliseen. He ottavat näytteitä ja kirjoittavat raportin: Viini on syntynyt vuosisataisen viininjalostustyön tuloksena, rypäleet ovat kasvaneet Golanin kukkuloiden etelärinteillä. Viinissä on kahta eri rypälettä. Sato on korjattu noin viisi vuotta sitten. Rypäleet on poljettu työväen toimesta. Mehusta on käytetty viiniä tammitynnyrissä. On tarvittu kymmeniä ihmisiä, erilaisia työkaluja ja vaikka mitä. Erinomainen ja aromikas maku on syntynyt vuosien aikana. Koko prosessiin on kulunut aikaa monta sataa vuotta, siitä lähtien kun villistä viiniköynnöksestä on jalostettu hyvä köynnös.

Sitten vuorossa ovat teologit. He sanovat, että ovat kuulleet kaikkia todistajia ja apostolien todistus kertoo, että Jeesus loi viinin Kaanaan häissä tunti sitten. Kaikkivaltias vain teki sen. Me emme tiedä miten hän teki sen, mutta hetkessä meillä olikin käsissämme se, jonka valmistamiseen menee ihmisiltä satoja vuosia. He sanovat että tilanne on sama kuin Eedenin puutarhan puiden suhteen. Jumala loi täysikorkuisen puutarhan hetkessä. Kuitenkin tiedemiesten olisi pakko puhua puun nähdessään, että se on kasvanut siemenestä taimeksi ja taimesta puuksi.

Eikö kaikkivaltias Luoja pysty luomaan sekunnin murto-osassa tuhansia vuosia vanhan timantin? Eikö Luoja pysty luomaan kuudessa päivässä vaikkapa Suomea niin että tieteen silmillä on pakko nähdä miljardien vuosien kehitys kallioperässä? Eikö Kaikkivaltiaan ole mahdollista luoda tietyssä hetkessä kasveja ja eläinkuntaa niin, että tiede luulee kaiken syntyneen evoluution kautta? Eikö Kaikkivaltias muka pysty luomaan kuudessa päivässä, kuusi tuhatta vuotta sitten galakseja, jotka näyttävät tiedemiehen silmissä miljardeja vuosia vanhoilta?

On alkeellista uskonnonfilosofiaa, jos emme kykene ajattelemaan Jumalan kaikkivaltiutta ja suuruutta. Sekä tieteisintoilijat että Raamattuun pitäytyvät kristityt lankeavat tähän älylliseen yksinkertaisuuteen. Meidän ei tarvitse väittää, että dinosauruksia ei ollut tai että jääkausia ei ollut. Myöskään tieteen ei tarvitse väittää, että se olisi osoittanut Raamatun luomisilmoituksen vääräksi.

Meillä on siis vedestä luotu viini, joka on samaan aikaan satojen vuosien prosessin tulos, mutta samalla se on luotu Jeesuksen yhden sanan kautta sekunnin murto-osassa. Nauttikaamme viinistä ja kiittäkäämme sen luojaa!