Sopuli on poliittisesti kuolematon eläin

 

Ministeri erosi. Neljäs valtiomahti näytti taas voimansa. Media ei ole oikeuslaitos eikä sillä ole lainsäädäntö- tai toimeenpanovaltaa, mutta valtaa sillä on.

Asiallisesti virheet saattavat näyttää pieniltä, mutta jos luottamus menee, on erottava. Ja lehdistö ja televisio vaikuttavat merkittävästi juuri siihen, usein varsin epämääräiseen asiaan, näyttääkö siltä, että luottamus on mennyt.    

Sansa Neliöb 10.9.-9.10. MJa

Media saattaa väittää heijastavansa yleistä mielipidettä. Kyse on kuitenkin usein enemmänkin tuohon mielipiteeseen vaikuttamisesta.  Sillä miten kirjoitetaan, viedään ns. luottamus. 

Raadollinen tosiasia on, että lehtiä myydään enemmän ministerin virheillä ja eroa enteilevillä kirjoituksilla kuin lausunnoilla, joissa todettaisiin, että virhe oli ei ollut suuri ja että sitä on pyydetty anteeksi.

Ongelma ei ole tietenkään vain toimittajissa ja lehtien myymisessä. Ratkaisijoina ovat lopulta ostajat ja lukijat. Mitä rajumpi lööppi sen enemmän lehteä ostetaan ja luetaan. Negatiiviset asiat myyvät paremmin kuin positiiviset. Haluammeko mieluummin uskoa ihmisestä pahaa kuin hyvää?

Tietysti median tehtävä on nostaa esiin myös epäkohtia. Tarvitaan vallan vahtikoiria ja tutkivaa journalismia. Mutta kuka vahtii mediaa ja vaatii sitä tilille tekosistaan? Toimittajia saatetaan arvostaa sen mukaan, kuinka monta päätä he ovat kansankunnan kaapin päältä pudottaneet.  

Risto Uimosen kirjan Median valta alaotsikko kuuluu: Kuinka journalistit käyttivät valtaa ja pakottivat maan mahtavia eroamaan. Uimosen pääkysymys on, huvitammeko itsemme hengiltä. Hän esittää kovaa kritiikkiä mediaa kohtaan, mutta toteaa myös, että ratkaisu on kansan käsissä. ”Jos kansa ostaa Seiskaa ja iltapäivälehtiä, se kertoo korutonta kieltä kansasta.” Jos huono journalismi käy kaupaksi, sitä tuotetaan.

Paraniko siis poliitikkojen moraali sillä, että yksi otti ns. poliittisen vastuun ja erosi? Toivotaan että jotain tapahtui siihen suuntaan. Tietysti myös poliitikkojen teoissa on parantamisen varaa. Mutta jos samaan aikaan yhä useampi toimittaja alkoi etsiä, kenet pudottamalla hän saisi sulan hattuunsa ja jos yhä useampi päättäjä alkoi entistä enemmän pelätä median valtaa, tätä arvaamatonta ja epämääräistä kansantuomioistuinta, se ei lupaa hyvää tulevaisuutta.

Uimosen mukaan presidentti Koivisto teki sopuleista poliittisesti kuolemattomia eläimiä, kun hän vertasi laumana toimineita toimittajia noihin vikkeliin pikkueläimiin. Joskus tuntuu, että toimittajat ovat kuin haavoittamansa eläimen perässä juoksevia hyeenoja.

Mikä avuksi? Vanha ohje olisi, että jos et muuta keksi, kokeile totuutta. Totuuden kriteerit löytyvät Raamatusta, kultaisesta säännöstä, rakkauden kaksoiskäskystä ja kymmenessä käskyssä. Aika pitkälle päästäisiin, jos muistettaisiin vaikkapa vain se kahdeksas: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Millaisia lehtiä saisimmekaan lukea, jos toimittajien ohjeisiin liitettäisiin Lutherin selitys tuohon käskyyn: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

 
Perusta artikkeli