Ihmisiä ja ilmiöitä: Venäjän hyökkäys karisti Timo Soinista EU-kriittisyyden: ”Ennen katsoin tahallaan sivuun, kun sopi agendaan vetää turpaan”

Tie maan pinnalle

 

Jälleen kerran ovat luonnonvoimat järkyttäneet maailmaa. Trooppinen hirmumyrsky eli supertaifuuni iski Filippiineille ja samalla loven maailman katastrofibudjettiin: nyt tarvitaan pikaista apua paikalle. Mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää samoin heille. Mitä todennäköisintä on, että myös EU reagoi avuntarpeeseen ja asiasta keskustellaan ensi viikon täysistunnossa. 

Katastrofit tuovat usein pintaan sen että ihminen on hyvä. Yleensä samalla saadaan muistutus myös siitä, että ihminen on paha.

Perheniemi neliöb. 1.9.- MJa

Hyvyys on ilmeistä. Uhrautuva auttaminen yhdistää ihmisiä, pitää heitä hengissä ja muistuttaa elämän tarkoituksesta: ei mistään tule mitään, ellei täällä ole rakkautta. Se on aina rohkaisevinta katastrofien keskellä: myötätunto näkyy, itsekkyys unohtuu. Samassa yhteydessä näkyy myös pahuuden hirvittävät kasvot, kun kuulee rikollisista, jotka käyttävät avuttomien hätää tavalla tai toisella hyväkseen.

On kai turhaa pohtia sitä, kumpaa ihminen pohjimmiltaan on. Kysymyksen takana on melkein liian konkreettinen kuva sielusta kerroksineen ja pohjineen. Ja miksi se tarvitsisi tietää? Ei kristillinen kirkkokaan ole täysin yksiääninen ihmiskuvauksessaan: idän kirkko painottaa enemmän ihmisen potentiaalia hyvään, lännen kirkko ja etenkin luterilainen, katsoo ja kavahtaa pahaa. Molempia näkökulmia tarvitaan.

Filosofi Urpo Harva sanoi kerran, ettei millään aatteella ole saatu niin paljon pahaa aikaan ihmiskunnan historiassa kuin uskottelemalla, että ihminen on vain hyvä. Kollektiivinen petos ja hirmuvalta on mahdollista ennen muuta siellä, missä ei osattu olla varuillaan.

Samaa viestii englantilainen historioitsija ja filosofi Jonathan Glover teoksessa Ihmisyys (Like 2003), jossa käydään läpi kaikki viime vuosisadan suuret tragediat vankileirien saaristosta ja Auschwitzista Ruandaan ja Kosovoon.

Gloverin mielestä filosofian suurin haaste on selvittää suhteensa 1900-luvun tapahtumiin. Hän puolustaa ajatusta empiirisemmästä etiikasta – sen täytyy ottaa huomioon ne kauheudet, joita koko vuosisata oli täynnä, muuten siitä ei ole mihinkään. Meidän on ymmärrettävä itsestämme synkempiäkin asioita kuin monet toiveikkaasti ajattelevat yleisesti myöntävät, sanoo Glover ja jatkaa: ”Meidän on katsottava sisällämme olevia hirviöitä tarkkaan ja hartaasti. Muuten niitä ei saada koskaan vangittua eikä kesytettyä.” Sitaatti on kuin Niko Kazantzakisin Tilinteosta: ”Meissä on paljon synkkyyttä, monia kerroksia, käheitä ääniä, karvaisia, nälkiintyneitä petoja.”

Kristillinen ihmiskuva tunnustaa realistisesti ihmisen mahdollisuuden sekä pahaan että hyvään. Tämän ihmiskuvan säilyttäminen varjelisi yhteiskuntaa. Se sama ihmiskuva on tuottanut vapauden unelman. Lopputulos ei ole kestävä, jos pohjarakennelmasta osa hylätään. Emme tule kestämään sellaista vapautta, joka ei samalla tunnista ihmisen rajoja.

Me voisimme kuluttaa kaiken energiamme ihmisen teorian pohtimiseen eikä mikään muuttuisi. Siksi onkin ollut päätä tuulettavaa lukea Jeesuksen opetusta viimeisestä tuomiosta. Sitä kuvaa viisaasti José Ignacio Gonzalez Faus teoksessaan Taivasten valtakunnan logiikka. Vertaus on monelle tuttu ja kuullaan taas ensi viikon tuomiosunnuntaina mutta minut pysäytti ajatus siitä, mihin Jeesus sijoittaa hänen kohtaamisensa kriittisen pisteen. Kun Ihmisen Poika, Ylin Tuomari, antaa tuomionsa, se perustuu hänen omaan ja odottamattomaan läsnäoloonsa kovaosaisissa, ei suoraan ja välittömään suhteeseen hänen itsensä kanssa. Totuuden ratkaisevalla hetkellä arvoa oli sillä, annoimmeko ruokaa ja kävimmekö katsomassa Jeesusta hänen vähäisimmissä veljissään. Sen sijaan huomiota ei annettu sille, mitä olimme aikeissa tehdä tai mihin nimeen toiminnassamme vetosimme.

Jeesus pudottaa meidät noin vain maan pinnalle, tähän todellisuuteen. Ehkei se ole sattumaa. Se on se tie, jolla maan pinnalle ja tähän todellisuuteen suostunutta Jumalaa rakastetaan ja palvellaan.

Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.30 ja 12.50.