”Sokeat ja rammat” Jumalan valtakunnan portilla

 

”Sokeat ja rammat” ovat Raamatun kielenkäytössä vahvasti ladattuja käsitteitä. Käsitteiden takana on tietysti oikeita ihmisiä suruineen, iloineen ja toiveineen. Usein tämä ihmisryhmä rajattiin ulos pyhimmistä piireistä, ja erityisesti suosituissa messiastoiveissa ”sokeat ja rammat” jäisivät voittoisan kuninkaan jalkoihin hänen kiitäessä sankareidensa kanssa kohti voittoja. Yllättäen kuitenkin nämä sokeat ja rammat näyttelevät aika tärkeää osaa Jeesuksen missiossa.

Jeesus kertoi vertauksen ateriasta Jumalan valtakunnassa. Isäntä kutsui sinne aluksi hienoja vieraita, mutta kun he eivät halunneet tulla, hän käski hakea kaikenlaisia laitapuolen kulkijoita: ”Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.” (Luuk. 14:21.) Oli yllättävää, että juuri sokeita ja rampoja kutsuttiin Jumalan valtakuntaan. Jeesuksen aikana Israelissa, Kuolleenmeren rannalla, vaikutti superultraortodoksinen juutalainen lahko, jota kutsutaan Qumranin yhteisöksi. Tämä yhteisö eristäytyi odottamaan Messiaan saapumista.

israelpvt

Yhteisö varjeli omaa puhtauttaan ja pyhyyttään erottautuen selvästi kaikista syntisistä. Kenelläkään ei-juutalaisella ei ollut näiden ”Valon lasten” yhteisöön mitään asiaa. He kutsuivat myös muita juutalaisia, jotka eivät kuuluneet heidän lahkoonsa, Belielin lapsiksi – eli perkeleen penikoiksi. Erityisen mielenkiintoisesti tämä yhteisö kielsi ”sokeilta ja rammoilta” pääsyn heidän pyhään joukkoonsa. He siis uskoivat olevansa ”uuden liiton” seurakunta, uusi Israel ja jopa uusi temppeli. Tähän valtavan pyhään joukkoon ei ”sokeilla ja rammoilla” olisi sisäänpääsyä.

Näin he asiansa selittävät Seurakuntasäännössään (1QSa 2:3–9):

Yksikään mies, joka on jonkin ihmistä saastuttavan epäpuhtauden tah­raama, ei saa tulla Jumalan seurakuntaan, eikä yksikään mies, joka on jonkin tällaisen tahraama, saa ottaa paikkaa seurakunnan keskellä. Jos joku on jaloistaan tai käsistään rampa, jos hän on sokea, kuuro tai mykkä, jos hänen ruumiissaan on silminnähtävä vamma tai jos hän on van­huu­den­heikko eikä kykene enää toimimaan seurakunnan keskellä, hän älköön tulko aset­tuakseen arvostettujen miesten keskelle, sillä pyhät enkelit ovat läsnä hei­dän seurakunnassaan.

Tässä kohtaa tulee kirkkaasti esille ero, joka oli Qumranin yhteisön ja Jeesuksen ja hänen kirkkonsa välillä. Jeesus nimenomaan paransi ja kutsui sokeita, rampoja, kuuroja ja mykkiä. Jeesuksen vertauksessa erityisesti sokeat ja rammat haetaan Jumalan valtakunnan juhla-aterialle. (Luuk. 14:21.) Jeesuksen ominainen piirre on se, että hän kutsuu luokseen kaikkia.

Jos fariseukset ”sulkivat taivasten valta­kunnan ovet ihmisten edestä” (Matt. 23:13), niin Qumranin seurakunta oli raken­tanut omasta seurakunnastaan muureilla suojatun linnakkeen, jonne syntisillä ei olisi mitään asiaa. Jeesus taas sanoo, ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” Viesti meni perille: ”Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat.” (Mark. 1:32.)

Millainen Daavidin poika?

Matteuksen evankeliumista avautuu vähän toisenlainen näkökulma tähän ”sokeiden ja rampojen” asemaan. Matteuksen evankeliumissa korostetaan Jeesuksen olevan Daavidin poika. Koko evankeliumi alkaa näin: ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan…” Jeesusta kutsutaan yhteensä yhdeksän kertaa Daavidin pojaksi, mikä on selvästi enemmän kuin muilla evankelistoilla.

Ensimmäisen vuosisadan aikaisessa juutalaisuudessa tuo käsite Daavidin poika oli ladattu täyteen räjähtävää messiaanisuutta. Klassikkoteoksessaan The Scepter and the Star tutkija John Collins toteaa, että juutalaisten Messias-odotus kohdistui ensimmäisen vuosisadan alkupuolella juuri Daavidin poikaan, joka kukistaisi Israelin kansalliset viholliset:

Käsite daavidilaisesta Messiaasta, sotilaskuninkaasta, joka tuhoaisi Israelin viholliset ja perustaisi päättymättömän rauhan aikakauden, oli tuon ajan yleinen ydinajatus juutalaisesta messiaanisuudesta. (Collins, Scepter, 68.)

Noin sata vuotta ennen Jeesuksen syntymää, juutalaisessa Salomon Psalmissa (17:23) rukoillaan näin: ”Katso, Herra, ja nosta heille heidän kuninkaansa, Daavidin poika.” Jeesuksen aikana kaikenlaiset profetiat ja toiveet kilpistyivät Daavidin sukuun. Pitkälti juuri näiden toiveiden innoittama syttyi juutalaisten sota Roomaa vastaan 60-luvulla jKr. Kaiken tämän vuoksi onkin mielenkiintoista, että Matteus korostaa, kuinka Jeesus on ”Daavidin poika”. Minkälainen Daavidin poika hän siis on?

Matteuksen evankeliumissa Jeesus tunnustetaan Daavidin pojaksi kun hän parantaa sairaita (9:27; 15:22; 20:30–31). Kaksi sokeaa huutaa Jeesukselle: ”Armahda meitä, Daavidin poika!” Muuan kanaanilainen nainen huutaa Jeesukselle: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni!”

Matteuksen evankeliumi kertoo, että kun Jeesus oli parantanut sokeamykän miehen (12:22–23), niin ”kaikki olivat aivan ihmeissään ja kyselivät: ’Entäpä jos tämä on Daavidin Poika?’” Matteus kertoo, että kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin (Matt. 21:9), kansa heilutti puunoksia ja he huusivat ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

Matteuksen evankeliumissa Jeesus on suurempi kuin Daavid. Raamatussa kerrotaan avoimesti Daavidin synneistä. Hän murhasi, teki huorin ja valehteli (2. Sam. 11). Jeesus, todellinen Daavidin poika, ei tehnyt ensimmäistäkään syntiä. Hän julisti katuville murhaajille, huorintekijöille ja valehtelijoille synnit anteeksi.

Yksi Daavidin pojista oli kuolemansairas. Isä-Daavid rukoili ja paastosi kuolevan poikansa puolesta. Ei auttanut. Poika kuoli. (2. Sam. 12:16, 18.) Eräs isä haki Jeesuksen pelastamaan tyttärensä, joka oli juuri kuollut. Hän uskoi, että Jeesus voisi auttaa. Jeesus saapui heille kotiin, ja otti tyttöä kädestä kiinni, ja silloin ”tyttö nousi” – näin yksinkertaisesti asia ilmaistaan. (Matt. 9:25.) Jeesus onnistuu siinä, missä Daavid ei onnistunut. Ehkä kaikkein räikein ero Daavidin ja Jeesuksen välillä liittyy kuitenkin Jerusalemin sokeisiin ja rampoihin.

Sokeat, rammat ja militaristinen Messias

Sokeat ja rammat pelkäsivät Daavidia, mutta he rakastivat Jeesusta Kristusta. Luvussa 2. Sam. 5 kerrotaan, kuinka Daavid valloitti Jerusalemin, Siionin linnoituksen, noin 1000-luvulla eKr. Tässä yhteydessä Daavid antaa suorastaan käsittämättömän käskyn Jerusalemin valloittajille: ”’pistäkää hengiltä nuo sokeat ja rammat, joita Daavid ei voi sietää.’ Tämän vuoksi sanotaan: ’Sokeat ja rammat eivät pääse sisälle pyhäkköön.’” (2. Sam. 5:8.)

En aio tässä selvitellä, miksi ihmeessä Daavid antaa noin julman käskyn. Kuitenkin hän toimii tässä aivan eri tavalla kuin Jeesus. Nimittäin, kun Jeesus saapui hoosianna! -huutojen kaikuessa Jerusalemiin, hän ei julistanut tappotuomiota sokeille ja rammoille, eikä hän vihannut heitä, eikä hän estänyt heitä olemasta temppelissä. Päinvastoin Matteus kertoo, että ”Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät.” (Matt. 21:14.)

Näissä kahdessa jakeessa Matt. 21:14 ja 2. Sam. 5:8 käytetään identtisesti täysin samoja sanoja – sokeat ja rammat. Juuri tällä tavoin nämä sanat eivät löydy mistään muualta kreikankielistä Raamattua. Eli evankelista Matteus on varsin selvästi verrannut toisiinsa Daavidin ja Jeesuksen toimintaa.

Tuolla temppelissä, sokeiden ja rampojen keskellä, koitti Jeesuksen parannusmission kliimaksi. Hän on tullut tuomaan avun ja pelastuksen. Tässä korostetaan, että erityisesti rammat ja sokeat kuuluvat Jeesuksen lähipiiriin. Hän on heidän sankarinsa. He laulavat hänelle kovimmin: Hoosianna! Herra auta! Pelasta meidät, Daavidin poika!

Tämä pikakelauksella vedetty ”raamattutunti” muistuttaa siitä, että historian saatossa sokeita ja rampoja on usein sysitty ulkopuolelle. Heitä on jopa vihattu heidän vammojensa vuoksi. Jeesuksen Kristuksen myötä muutos alkoi tapahtua. Kirkko opettaa, että jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, ja Kristus on antanut henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta Golgatan ristillä. Kaikkia kutsutaan tulemaan Jeesuksen Kristuksen luo ja tulemaan hänen kirkkoonsa.

Evankeliumi on ilosanoma erityisesti sokeille ja rammoille. Jeesus kutsuu heidät Jumalan valtakuntaan (Luuk. 14). Jeesus ottaa heidät mukaan temppeliin (Matt. 21). Ensimmäinen apostoli Pietarin tekemä ihme oli se, että hän sai Jeesuksen Kristuksen nimessä rammat kävelemään! (Ap. t. 3:6–7.)

P.S. Olen juuri aloittanut Podcastin, johon pääset painamalla tätä linkkiä. Ensimmäinen podini liittyy tämän viikon torstaina alkavaan raamattuluentosarjaan Espoonlahden kirkolla (to. 29.8. klo 18 Espoonlahden kirkko. Aiheena Kristuksen kirkon tunnuspiirteet). Tervetuloa!