Raamit siunatulle päivälle

 
Worshae/Unsplash

Olen jo pitkään aloittanut päiväni antamalla itseni, elämäni ja kyseisen päivän Jeesukselle. Se on siunannut minua ja opettanut minua vaeltamaan Jumalan kanssa koko päivän ajan. Mutta jotain silti puuttui. Jumala osoitti minulle, että tarvitsin toisen tavan päivän loppuun. Ja niin opin mitkä ovat raamit siunatulle päivälle.

Mikä se toinen tapa sitten on, kysyt. Se on yhtä yksinkertainen kuin aamullinen tapani antautua Jumalalle. Päivän päätteeksi luovutan kaiken päivän aikana keräämäni saastan Jeesukselle. Joten jätän kaikki loukkaavat sanat, jotka olen sinä päivänä kuullut, ja matkalta poimimani taakat ristin juurelle joka ikinen ilta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Jätä taakkasi Herran käteen,
hän pitää sinusta huolen.

(Ps. 55:22a)

Raamit siunatulle päivälle

Noita mielipahaa aiheuttaneita asioita, syntejä ja muita taakkkoja ei ole tarkoitettu meidän kannettavaksemme. Sillä Jeesus kantoi ne jo ristillä. Joten siksi luovutan ne Jeesukselle ja saan niiden sijaan hänen armonsa ja rauhansa. Sitten voin mennä nukkumaan levollisesti.

Nämä raamit siunatulle päivälle kannattaa ottaa käyttään. Ne ovat meidän etuoikeutemme Jumalan lapsina. Ja ne toimivat. Kokeile sinäkin tätä tänä iltana (ja huomenaamulla). Tulet hämmästymään siunauksistasi. Joten elä kuin perillinen, älä niin kuin orpo. Jeesuksessa sinulla on kaikki, mitä koskaan tarvitset. Usko ja vastaanota armoa armon päälle, rauhaa rauhan päälle. Ne ovat myös sinun Jeesuksessa Kristuksessa.

Osa kirjoitusta, joka on julkaistu Armoa Arkeesi -sivustolla.