Puolestapuhujat

Apostoli Paavalista lähtien kristinuskon parhaita puolestapuhujia ovat olleet muista aatteista hurmaantuneet, niihin pettyneet ja Kristuksen löytäneet uskovat. Kristuksen ja kristittyjen pahimmasta vainoojasta, Paavalista, tuli pakanoiden apostoli, historian merkittävin evankeliumin julistaja ja opettaja. Uskon sanallinen muotoilija vailla vertaa. Jo vilkaisu Uuden Testamentin sisällysluetteloon kertoo hänen merkityksestään kristilliselle kirkolle.

Algeriassa v. 354 syntynyt Aurelius Augustinus oli kristityn äidin poika, jolle äidin usko oli vieras. Hän eli villiä elämää ja etsi rauhaa rauhattomuuteensa Ciceron filosofiasta ja manikealaisuudesta, 300-luvun New Age -liikkeestä. Milanossa retoriikan professorina toimiessaan hän tutustui piispa Ambrosiukseen, joka osasi puhua oppineille ja tulkita ajan henkeä. Raamattu alkoi elää uudelleen vakavasti otettavana kirjana. Eri vaiheiden kautta Augustinuksesta muotoutui läntisen kristikunnan merkittävin opettaja ja myös ensimmäiseksi moderniksi ihmiseksi kutsuttu henkilö. Paljon kokenut ja monet harharetket tehnyt levoton opettaja löysi levon lopulta yksinkertaisessa psalmissa 4:

”Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa” (4:9).

Syyskuun 19. päivänä 1931 kaksi tarinoiden, kertomusten ja myyttien mestaria, C. S. Lewis ja J. R. R. Tolkien keskustelivat myyteistä aamuyön tunneille saakka. Keskustelu oli Lewisille mullistava. Hän oivalsi: ”Kristinuskon tarina on yksinkertaisesti tosi myytti: myytti, joka vaikuttaa samalla tavalla kuin muutkin, mutta sillä valtavalla erolla, että se todella tapahtui.” Kääntyessään teismiin C. S. Lewis oli kertomansa mukaan koko englannin alakuloisin ja vastahakoisin käännynnäinen. Pian hänelle kirkastui sovituksen salaisuus ja C. S. Lewisista tuli viime vuosisadan merkittävin kristinuskon puolustaja.

Nykyisistä uskonpuolustajista tunnetuimpia on Alister McGrath. Myös hän oli tunnustava ateisti ja piti itseään tieteellisen ateismin saarnamiehenä. Tieteen historian ja tieteenfilosofian tutkiminen osoitti kuitenkin tieteen selitysvoiman haavoittuvuuden. Kristinusko sen sijaan tarjosi vastauksen. McGrath on kirjoittanut monia ansiokkaita kristinuskoa syventäviä kirjoja.

Historian valossa näyttää siltä, että kutsuessaan valtakuntansa työhön Herramme ryvettää jotkut tulevista julistajista ja opettajista reippaasti maailmassa. Ehkä siksi, että vihollinen pitää tuntea ja aatteiden keveys kokea.

Ja loppujen lopuksihan on niin, että jokainen meistä on syntyessään ateisti. On synnyttävä myös kristityksi, jotta taivas aukenee. Jumalan Pyhän Hengen on synnytettävä meissä usko, muuten sitä ei ole. Joillekin uskon tie alkaa kasteessa, toiset kasvatetaan uskoon ja kolmannet kutsutaan sanan kautta myöhemmin. Tärkeää ei ole tyyli, vaan maali: että usko Jeesukseen saa syntyä. Jeesukselle voi kääntää selän, mutta uskoa ei voi itselleen ottaa. Tätä jännitettä emme saa puretuksi. Lohduttakoon meitä Jeesuksen sanat: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37)

Teksti on Elämä-lehden 2/2019 pääkirjoitus