Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Miksi kansakunnat vihaavat Israelia?

 
Copyright © Drew Dzwonkowski/New York Daily News

Kulunut vuosi 2019 on jälleen osoittanut, kuinka kansakunnat ovat kääntyneet Israelia vastaan. Selkeimmin tämä näkyy YK:ssa ja sen alajärjestöissä, jotka ovat Israelin vihollisten keskeisiä pelikenttiä.

Yhdistyneitten kansakuntien toimintaa seuraavan UN Watch -järjestön tuoreen raportin mukaan Israel tuomittiin vuoden 2019 aikana YK:n yleiskokouksen istunnoissa kaikkiaan 18 kertaa, kun muut maat saivat osakseen yhteensä 7 tuomitsevaa päätöslauselmaa. UN Watchin johtaja Hillel Neuer julkaisi paljonpuhuvan yhteenvedon YK:n tuomiolauselmista Facebook-seinällään 27.12.2019.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Erityisen järkyttävää näissä äänestyksissä on ollut Suomen käyttäytyminen. Mikä saa maamme tukemaan systemaattisesti pääsiallisesti äärimuslimivaltioiden esittämiä, historian vääristelyyn perustuvia Israelin vastaisia päätöslauselmaehdotuksia?

Tiedossani ei ole ainuttakaan YK:ssa suoritettua äänestystä, jossa Suomi olisi äänestänyt Israelin puolesta, rohkeimmillaan ulkoministeriöstä on annettu käsky pidättäytyä äänestyksestä.

Ns. Palestiina-kysymys (The Question of Palestine) on ainut YK:n agendalla pysyvästi oleva maakiista, jonka puitteissa pakolaisuus on – ainoana maailman kaikista kriiseistä – määritelty periytyväksi. Eli niiden vanhempien, jotka päättivät poistua YK:n yleiskokouksen 29.11.1947 määrittelemästä juutalaisvaltiosta sen itsenäistyessä toukokuussa 1948, lapset ja lastenlapset ovat YK:n mukaan edelleen pakolaisia. Jos samaa logiikkaa noudatettaisiin Suomessa, maamme olisi täynnä karjalaispakolaisia.

Voit tutustua hämmentävän laajaan Palestiina-kysymykseen YK:n kotisivuilla osoitteessa www.un.org/unispal/.

Amerikkalainen uutiskanava CNN, joka yleisesti tunnetaan hyvin Israel-kriittisenä, ihmetteli Israelin YK:ssa saamia tuomiolauselmia poikkeuksellisella tavalla. Katso Jake Tapperin analyysi tilanteesta kahden vuoden takaa heti sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump oli ilmoittanut tunnustavansa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi:

YK ei valitettavasti ole ainut kansainvälisen yhteisön systemaattista Israel-vihaa synnyttävä ja ylläpitävä elin, vaan niitä on muitakin.

Näennäisesti itsenäinen, mutta käytännössä YK:hon kytkeytynyt ja siten poliittisesti toimiva ICC eli Kansainvälinen rikostuomioistuin päätti 20.12.2019 ottaa käsittelyyn Israelin epäillyt sotarikokset Länsirannalla, Itä-Jerusalemissa ja Gazassa!

Kotisivujensa mukaan Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) tutkii ja tarvittaessa syyttää oikeudenkäynnissä henkilöitä, joita syytetään kansainvälisen yhteisön vakavimpina pitämistä rikoksista kuten mm. kansanmurhasta, sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Nyt siis Israelia – Lähi-Idän ainoaa demokratiaa ja maailman ainutta juutalaisvaltiota – epäillään näistä raskaista rikoksista, ja se on ICC:n agendalla menossa samaan joukkoon Ugandan, Kongon Demokraattisen Tasavallan, Darfurin, Sudanin, Keski-Afrikan Tasavallan, Kenian, Libyan, Norsunluurannikon, Malin, Georgian, Burundin, Bangladeshin ja Myanmarin kanssa.

Kuten huomaat, listalta ei löydy esim. Saudi-Arabiaa, Turkkia, Kiinaa, Venäjää, Irania, Intiaa tai muita taloudellisesti, sotilaallisesti ja/tai poliittisesti vahvoja maita tai näiden vasallivaltioita, kuten Syyriaa tai Libanonia, joiden ihmisoikeudet ovat vuosikymmenten ajan olleet olemattomia.

Tutkintapäätökseen liittyvässä tiedotteessaan ICC:n syyttäjä Fatou Bensouda toteaa mm. seuraavaa:

Koska Palestiinan valtio on lähettänyt asiaa koskevan pyynnön, ei ole tarvetta pyytää oikeudenkäyntiä edeltävän jaoston lupaa ennen tutkinnan aloittamista, enkä aio tehdä niin.

Eipä tietenkään, koska ”Palestiinan valtion” takana on YK:n jäsenmaiden enemmistö, mukaan lukien Suomi ja suurin osa EU-maista. Näin siitäkin huolimatta, ettei Palestiina ole valtio eikä edes ICC:n tai YK:n jäsen, mitkä olisivat perusedellytyksiä asian vireille saamiseksi. Mutta ei silloin, kun syytettynä on Israel.

Brittiläinen eversti Richard Kemp kirjoitti 26.12.2019 Jerusalem Postissa otsikolla ICC:n päätös Israeliin liittyen tekisi Himmleristä ylpeän. Israelin armeijan toimintaa vuosien ajan seurannut Kemp kirjoittaa artikkelissaan mm. seuraavaa:

Heinrich Himmler, holokaustin arkkitehti ja johtaja ja SS-johtaja olisi ylpeä Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjän Fatou Bensoudan viimeisimmästä liikkeestä. Aikomuksenaan juutalaisten rodun täydellinen hävittäminen Himmler tuki Jerusalemin suurmuftia Amin al-Huseinia hänen suunnitelmissaan hävittää juutalaiset Palestiinasta.

Nyt Bensouda ja Kansainvälinen rikostuomioistuin ovat liittyneet juutalaisvaltion eliminointiin tähtäävään kansainväliseen kampanjaan, jota johtavat al-Huseinin seuraajat. Irvokkaan takinkäännöksen seurauksena ICC:stä, Nürnbergin sotarikostuomioistuimen perillisestä, on tullut antisemitistisen vihan propaganda-ase. Tämä edustaa häpeällistä petosta sen kunnialliselle natsien vastaiselle edeltäjälle. Sen polku muistuttaa läheisemmin natsien pahamaineisen kansan tuomioistuimen, Volksgerichthofin polkua kuin Nürnbergin oikeudenkäyntejä.

Eversti Kempin sanoista tekee vakavasti otettavan se, että hän on palvellut brittijoukkojen komentajana mm. Afganistanissa ja Irakissa, ja toiminut sekä Britannian että Makedonian hallitusten turvallisuus- ja antiterrorismineuvontajana. Hän oli myös jäsenenä Gazan sotaa 2014 arvioineessa eri maita edustaneiden korkeiden upseerien ja turvallisuusasiantuntijoiden muodostamassa tutkimuskomissiossa, joka totesi raportissaan, että ”IDF [Israelin puolustusvoimat] ei vain täyttänyt aseellisia konflikteja koskevan lain mukaisia velvoitteitaan, vaan ylitti ne usein taistelukentällä.”

Kun tähän listaan lisätään vielä Euroopan Unionin tuomioistuimen 12.11.2019 antama päätös, jonka mukaan Israelin siirtokunnissa tehtyjen tuotteiden alkuperä pitää merkitä, jotta kuluttaja voi tehdä eettisen ostopäätöksen, ei voi kun järkyttyneenä ihmetellä kansainvälisen yhteisön Israelia kohtaan asettamaia erillisstandardeja.

Maailma – ja media – tuntuu unohtaneen, kuinka siirtokuntakeskustelun ytimessä olevat Länsiranta ja Golan siirtyivät Israelin haltuun kuuden päivän sodassa 1967. Kysymyksessä oli kuuden arabimaan aloittama hyökkäyssota Israelia vastaan, jonka Israel kaikkien hämmennykseksi voitti vain kuudessa päivässä, ja ei vain pitänyt omia alueitaan, vaan pystyi etenemään strategisesti tärkeille Jordanjoelle ja Golanin kukkuloille.

Niin kansainvälinen kuin suomalainenkin media jättää poikkeuksetta tämän taustoituksen pois uutisoinnistaan, kuten teki jälleen YLE 12.11.2019 uutisessaan, jonka mukaan Israel miehitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin vuonna 1967 ja alkoi rakentaa alueille siirtokuntia. Nykypäivänä lähes 700 000 israelilaista eli melkein kymmenesosa Israelin juutalaisväestöstä asuu Israelin miehittämillä alueilla.

Toinen siirtokuntiin liittyvä tärkeä mutta kokonaan vaiettu kysymys, on se, että palestiinalaishallinto ajaa kansainvälisen yhteisön tuella palestiinalaisalueille totaalista Natsi-Saksalta omaksuttua Judenfrei-politiikkaa, jonka mukaan millään sen alueilla ei saisi koskaan asua yhtään juutalaista. Tästä on osoituksena esim. Jerikoon johtavan tien varrella oleva kyltti, jonka mukaan Israelin kansalaiset ovat hengenvaarassa, mikäli menevät Jerikoon, joka kuuluu Oslon sopimuksen mukaisesti kokonaisuudessaan palestiinalaisviranomaisten hallinnassa olevaan A-alueeseen.

Se, että Israelin armeija on aktiivisesti läsnä Länsirannalla johtuu pelkästään siitä jatkuvasta vihasta ja väkivallasta, jota palestiinalaiset osoittavat juutalaisia kohtaan.Tästä syystä Israel myös rakensi turva-aidan suojellakseen omia kansalaisiaan palestiinalaisten itsemurhapommittajilta ja tarkka-ampujilta, jotka ehtivät tappaa lähes 1000 israelilaista ennen aidan pystytyksen alkamista 2002.

Kolmantena seikkana liittyen tuomioistuimen tekemään tuotteiden merkintäpäätökseen on syytä huomioida se, että Israel on ainut maa maailmassa, johon liittyen mikään tuomioistuin on koskaan tehnyt vastaavia päätöksiä sitten Natsi-Saksan.

Never again?

Raamattua lukevalle Israelia vastaan kohdistuvat hyökkäykset eivät tule yllätyksenä, ei myöskään se, mitä alueella tulee myöhemmin tapahtumaan:

”Ennusta siis Israelin maasta, sano sen vuorille ja kukkuloille, laaksoille ja purojen uomille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä puhun täynnä vihaa ja vimmaa, koska te olette joutuneet muiden kansojen häväistäviksi. Sen tähden sanoo Herra Jumala: Minä kohotan käteni ja vannon, että teidän ympärillänne olevat kansat saavat itse häväistyksen osakseen.
”Mutta te, Israelin vuoret, kasvatatte versoja ja kannatte hedelmää kansaani Israelia varten, sillä minun kansani tulee pian takaisin. Minä tulen teidän luoksenne ja käännän katseeni teidän puoleenne, ja teidän peltonne kynnetään ja kylvetään. Minä tuon teidän rinteillenne yhä enemmän väkeä, tuon koko Israelin kansan, ja kaupungit asutetaan ja rauniot rakennetaan. Minä tuon suuren kansan ja runsaasti karjaa, ja ne ovat hedelmällisiä ja lisääntyvät. Minä kasvatan asukkaittenne määrän entisen suuruiseksi ja annan teille enemmän hyvää kuin vanhoina aikoina saitte. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra. Minä tuon teidän rinteillenne elämää ja ihmisiä, minä tuon kansani Israelin.
”Sinusta tulee israelilaisten oma maa, heidän perintöosansa, etkä sinä enää joudu antamaan heitä tuhon omaksi.”

Hes. 36:6-12

Alkava vuosi 2020 ei näytä inhimillisesti katsoen hyvältä Israelin suhteen, joten muistetaan sitä rukouksin, ja seistään sen rinnalla sanoin ja teoin. Ja muistetaan samalla, että Hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Vaikka meistä joskus tuntuisi siltä.

Siunattua uutta vuotta 2020!