Miksi Jumala kutsuu ihmistä?

 

Tuotanko tarpeeksi, jos ollenkaan, hyvää hedelmää, vaikka ”kristityn on nimi mulla”. Kuvassa bangladeshlaisia pussihedelmiä. Kuva: Kirsi Myllyniemi

Omana aikanamme laaditaan tilastoja kaikesta mahdollisesta. Hengellisten kesäpäivien järjestäjätkin julkaisevat lukuja siitä, kuinka monta henkeä juuri heidän juhlillaan on käynyt. Tilastojen tekeminen on toki mielenkiintoista, mutta kertooko väen määrä lopultakaan mitään tapahtuman onnistumisesta? Evankeliumikirjoista voi nähdä, kuinka pettäviä ihmispaljoudet saattavat olla. Monet näyttivät etsiytyneen Jeesuksen seuraan saadakseen apua vain ajallisiin vaivoihin. Joku tilastonikkari olisi voinut suuria ihmismääriä katsellessaan erehtyä kuvittelemaan, että suuret herätyksen ajat ovat käsillä. Jeesus itse taas ihmettelee suuria tunnustekoja todistaneiden Korasinin, Betsaidan ja Kapernaumin kaupunkien asukkaiden kovakorvaisuutta (Matt. 11:20–24).

Mutta vaikka suuret ihmispaljoudet eivät kerro siitä, mitä yksittäisen ihmisen sydämessä tapahtuu, se ei ole estänyt Jumalaa kutsumasta ihmisiä luokseen. Vanhan testamentin aikana hän lähetti profeettoja kansansa keskuuteen, ja Jeesus Kristus itse lähetti apostolinsa julistamaan evankeliumia kaikkialle maailmaan. Luukas kertoo Jeesuksen sanoneen jopa aivan yksittäiselle ihmisellekin: ”Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa” (Luuk. 9:60).

PS Norvanto Hedelmästään puu tunnetaan

Miksi siis ihmisille on julistettava Jumalan valtakuntaa ja esitettävä kutsu Jumalan valtakuntaan? Miksi niin on tehtävä silläkin uhalla, että monet torjuvat Jumalan kutsun?

Kutsu kertoo toki Jumalan halusta tuoda pelastus ja anteeksianto synneistä jokaiselle ihmiselle; hän tahtoo vapauttaa meidät synnin kuolettavasta orjuudesta. Siksihän Jeesuksen oli tultava ihmiseksi. Toisaalta meitä on kutsuttava Jumalan luo, koska hän ei pakota ketään ihmistä yhteyteensä. Ketään hän ei pakota taivaaseen. Hän vain tyytyy kutsumaan meitä luokseen.

Onpa Raamatussa sellainenkin kohta, jossa Jumala suorastaan anoo meitä suostumaan sovintoon kanssaan. Paavali kirjoittaa jakeessa 2. Kor. 5:20: ”Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.”

Kaikkivaltias nöyryyttää itsensä saadakseen meidät, pahuutta rakastavat ihmiset, yhteyteensä! Sellaiseen Jumala alistuu, koska hän ei tahdo yhdenkään ihmisen joutuvan kadotukseen. Vähän myöhemmin Paavali vielä sanoo: ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!”

Jumala armo jää turhaksi, kun torjumme hänen rauhan tarjouksensa. Mutta aina siellä, missä evankeliumia Jeesuksesta julistetaan, Jumalan valtakunta on jo läsnä. Siinä elämä voittaa kuoleman ja valo pimeyden. Siinä aivan tavalliselle ihmiselle tarjotaan sijaa taivaassa Herran Jeesuksen luona.

Lopultakin kristillinen seurakunta, eli Kirkko, on olemassa tässä maailmassa sitä tarkoitusta varten, että evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta kerrotaan kaikille kaikkialla.