Kärsimyksen ongelma: kuoppateologiaa

 
Kuvassa ib varjoinen rotko, joka muodostaa kuilun. Näkymässä ei ole yhtään ihmistä, vain hiljaisuus.

Luottamus vahvistuu, kun muistamme, ettemme kulje kuoleman varjon laaksoissa yksin. Kuva: Maarit Eronen

Putosin kuoppaan. Kuvainnollisesti. Väsymys. Yksinäisyys. Ajatukseni kiersivät kehää: Olet mahdoton ihminen; mitä kuvittelet itsestäsi? Oli kuin ilkeä koulukiusaaja olisi muuttanut aivoihini.

Daavid kirjoitti Psalmissa 23:4: “Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.” Sairaus tai loppuunpalaminen, ihmissuhde- tai talousahdinko voi olla kuoleman varjon laakso. Sitä ovat sota, kuolema ja väkivalta, ihmiskauppa, hyväksikäyttö ja päihderiippuvuus. Kuoppia, joista ei pääse ylös.

Karas-Sana Neliöb. 22.-28.4.

Kaikkialla läsnä oleva kipu ja kärsimys, joihin ei useinkaan ole saatavilla selitystä eikä välitöntä ratkaisua, kyseenalaistavat luottamuksemme Jumalan äärettömään hyvyyteen.

Kuulin tarinan miehestä, joka putosi kuoppaan. Ohi kulki lääkäri, joka lupasi auttaa. Hän kirjoitti lääkereseptin ja heitti sen miehelle. Seuraavaksi ohi kulki pappi. Pappi kirjoitti paperille rukouksen ja heitti sen kuoppaan.

Seuraavaksi paikalle osui miehen ystävä. Hän pudottautui kuoppaan. Mies parahti: “Voi ei, miksi hyppäsit tänne? Nyt olemme molemmat pulassa.” Ystävä rauhoitteli: “Ei hätää. Olen itsekin ollut kuopassa ja tiedän, miten täältä pääsee pois.”

Jumalan käsittämättömältä tuntuva hiljaisuus kaikkein vaikeimmissa vaiheissamme voi jälkikäteen osoittautua helläksi läsnäoloksi ja reitiksi vakaampaan luottamukseen.

Jeesus on tällainen ystävä. Hän ei vain heittele meille ohjeita – ei edes Raamatusta – miten meidän pitäisi toimia. Kun uppoamme itsesäälin mutaan, hän ei pettyneenä pyörittele päätään. Kuoleman varjon laaksossa hän on kanssamme, vaikkei siltä tuntuisikaan.

Myös Jumalan käsittämättömältä tuntuva hiljaisuus kaikkein vaikeimmissa vaiheissamme voi jälkikäteen osoittautua helläksi läsnäoloksi ja reitiksi vakaampaan luottamukseen. Yksi Youth With A Mission -järjestön johtajista, Tom Bloomer, sanoi eräällä luennolla: “Kun rukoilemme, luotamme Jumalaan. Kun hän ei vastaa rukouksiimme, hän luottaa meihin.”

Harjoittele puskemista häpeän läpi

Kärsimys kutsuu myös antautumaan. Job paini Jumalan kanssa, mutta lopulta antautui. Hän sanoi Herralle: “Minä panen käden suulleni ja vaikenen.” (Job 40:4) Neuvottomana on nostettava kädet ylös: en voi auttaa itseäni enkä tiedä, mistä saisin avun; kävi miten kävi, heittäydyn Jumalan käsiin.

Olen siis matkalla, ja pimeän kuilun toisessa päässä pilkottaa kirkkaus. En ole tuomittu jäämään loppuelämäksi kuiluun, vaan ehkä näkymättömäksi muuttunut paimen kutsuu harjoittelemaan luottamuksen lahjan käyttöä käytännössä.

Harjoitella – mikä ihana ja armollinen sana! Sitä minäkin tein omassa itsehalveksunnan kuopassani. Puhuin itselleni totuutta: Jeesus rakastaa minua, en ole hänelle mahdoton tapaus. Pidin taukoa somesta, etten vertaisi itseäni niihin, joilla nyt näytti menevän hyvin. Kieltäydyin kuitenkin eristäytymästä. Avauduin ystäville. Puskin häpeän läpi.

Paljaana turvassa

Brennan Manning kirjoittaa, että juuri häpeä, syyllisyys, itsensä halveksunta ovat luottamuksen vihollisia. Ei luota siihen, että Jeesuksen ristintyö riittää, että hän todella hyväksyy minut tällaisenani. Jos yritän olla erilainen, jos peittelen heikkouttani tai pyrin tekemään vaikutuksen, olen vielä matkalla. Aavistelen kuitenkin, että jossakin vaiheessa kärsimyksessä koeteltu usko ja Raamatun lupauksien ylläpitämä toivo kasvavat luottamukseksi.

Itsensä hyväksyminen heikkona ja tarvitsevana näyttää siis olevan tie Jumalaan luottamiseen myös vaikeuksissa. Tässä auttavat turvalliset ihmiset, joille voi olla rehellinen.

Jeesuksen risti todistaa, että hän on jo hyväksynyt meidät. Hän hyppäsi luoksemme kuoppaan. Jos emme uskalla avautua ihmisille, ainakin hänelle voimme paljastaa kaikki epäilyksemme ja pelkomme, ristiriitaiset motiivimme ja kateelliset ajatuksemme, himomme ja halumme.

Rukouspäiväkirjan kirjoittaminen on ollut tässä minulle avuksi. Kannustan sinua rehellisyyteen Jumalan edessä! Manning sanoo, että se on merkki kypsyvästä uskosta ja järkkymättömästä luottamuksesta.

Voiko Jumalaan luottaa -sarja, osa 8

Lue blogisarjan 7. osa tästä.

Lue blogisarjan 6. osa tästä.
Lue blogisarjan 5. osa tästä.
Lue blogisarjan 4. osa tästä.
Lue blogisarjan 3. osa tästä.
Lue blogisarjan 2. osa tästä.
Lue blogisarjan 1. osa tästä.

 

www.maariteronen.com