Jälkipuintia Pirkko Jalovaaran opetuksesta

 

Kun kuulin Radio Deistä mainoksia, joissa Pirkko Jalovaara kertoi ajavansa riivaajia ulos Kallion kirkossa, niskakarvani nousi pystyyn. En silloin ajatellut, kuinka huonosti tämäntyylinen tilaisuus sopisi luterilaiseen kirkkoon, vaan sitä, ettei tällainen opetus ja mainonta ollut Radio Dein ohjeistuksen mukaista.

Jotta monenlaisten kristittyjen tahojen yhteinen kristillinen radio olisi mahdollista, on meillä oltava yhteiset säännöt. Niihin liittyy tietysti erilaisten Raamatun tulkintojen kunnioittaminen, mutta myös se ettei aiheista, joista kristikunnassa on ristiriitaisiakin tulkintoja, opettaisi kovin laajasti eikä ainoana oikeana totuutena. Hyvässä yhteisymmärryksessä Jalovaara kertoikin keskittyvänsä jatkossa taas Jeesukseen

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Tammikuussa Pirkko Jalovaara oli ottanut tämän ”Riivaajien ajamisen” erityiseksi teemakseen ohjelmissaan TV7:ssa, Radio Deissä kuin myös Kallion kirkon illassa. Niin raamatullisena Jalovaara aihettaan piti, että vaikka Kallion vt. kirkkoherra yrittikin estää Ylen MOT-ohjelmien tekijöitä kuvaamasta iltaa, niin Jalovaara itse antoi heille kuvausluvan.

Osasin pelätä pahinta, kun katselin MOT -ohjelmaa. Ihmettelin kuten muutkin, kun Jalovaara sanoi demonien tulevan ihmiseen lääkkeiden kautta. Ohjelmassa oli kaiken kaikkiaan hyvin sekava joukko erilaisia väitteitä eri liikkeistä, jotka eivät edes liittyneet toisiinsa, joten oli helppo uskoa Jalovaaran esittämiä epäilyjä siitä, että kontekstista oli irrotettu lause, joka antoi opetuksesta väärän kuvan.

Koko aikana Pirkko Jalovaara ei itse ole yrittänyt salata mitään. Hänen yhdistyksensä Rukousystävät ry. oli tallentanut Kalliossa pidetyn tilaisuuden ja Radio Dei sai julkaista sen ohjelma-arkistossaan kaikelle kansalle kuultavaksi. Vaikka Pirkko Jalovaara ei opetuksessaan kieltänyt normaalia lääkkeitten käyttöä tai lääkärissä käyntiä, niin se oli kuitenkin yltiökarismaattista luterilaiseen kirkkoon. Vierainta opetuksessa on se, että joidenkin sairauksien syynä pidetään demoneita, eikä silloin riittäisi lääkärien apu.

Jos Pirkko Jalovaara olisi jonkun luterilaisen seurakunnan pappi, olisi hän joutunut piispansa puhutteluun, hänet olisi joksikin aikaa pantu ehkä pois viranhoidosta, mutta sielunhoidollisen kaitsennan jälkeen, hän voisi jatkaa työtänsä. Maallikkosaarnaajana hän onkin ilman oikeusturvaa. Kirkkoherrat, jotka ovat tehneet yhteistyötä yli 20 vuotta, voivat keskustelematta, jotkut jopa ensin median kautta, ilmoittaa, että Jalovaara ei enää voi opettaa heidän seurakunnassaan. He selittävät, etteivät ole vuosiin tarkistaneet Jalovaaran opetuksia, eivätkä tienneet niiden radikalisoitumisesta.

Minä ihmettelen, ettei kukaan seurakuntien omista työntekijöistä ole ilmoittanut mitään muutosta Jalovaaran opetuksissa, sillä jokaisessa Pirkko Jalovaaran rukousillassa on mukana myös seurakunnan edustaja, useimmiten pappi. Näin on myös ollut aina Kallion kirkonkin tilaisuuksissa. Todennäköisesti nämä papit uskovat itsekin persoonalliseen pahaan.

Radio Dein ja Kirkon tutkimuskeskuksen laajasta kirkon työntekijöille osoitetusta kyselytutkimuksesta selvisi, että 68 prosenttia kirkon työntekijöistä sanoo uskovansa vakaasti saatanan olemassaoloon. Tämän lisäksi joka viides työntekijä pitää persoonallisen pahan olemassaoloa vähintäänkin todennäköisenä. Tämä ei tietenkään ole mikään yllätys, sillä Raamatun selittäminen käy aika vaikeaksi, jos ei usko Jumalan lisäksi myös saatanaan. Tosin luterilaisuudessa keskitytään Jeesuksen sovitustyöhön, eikä kristittyjen tarvitse pelätä riivaajia.

Radio Deissä Pirkko Jalovaara on opettanut perjantai iltaisin Sanan ja Rukouksen illoissa jo kahdeksatta vuotta. Ohjelma on yksi kanavan kuunnelluimmista. Illan aikana soittoyrityksiä lähetykseen tulee jopa 5000. Kun puheluja on vastaanottamassa paikalla noin 20 vapaaehtoista, niin he ehtivät 40 minuutin aikana käsittelemään vain 400 rukouspyyntöä. Kaikkien näiden vuosien aikana olemme saaneet runsaasti palautetta rukousvastauksista, mutta en muista yhtään tapausta, jossa soittaja olisi ottanut minuun yhteyttä kertoakseen ahdistuneensa opetuksesta.

Seurakunnissa, joissa Pirkko Jalovaara on käynyt rukoilemassa, on ollut salit täynnä ihmisiä, jotka oman hätänsä keskellä tarvitsevat ymmärtäjää ja esirukoilijaa. Jalovaara on antautunut täydellisesti heidän auttamiseen. Hän ei edes voi kulkea missään julkisella paikalla, niin ettei joku tulisi rukouspyynnön kanssa hänen luokseen. Ja vaikka hän olisi kuinka väsynyt, niin hän jaksaa aina kuunnella.

Toivon ja uskon, että Jalovaaran demonikeskeiset opetukset loppuvat ja vaikka joidenkin kirkkojen ovet on nyt suljettu, niin jossain avataan uusia ovia. Ainakin Radio Deissä Pirkko Jalovaara jatkaa sairaiden ihmisten puolesta rukoilemista, Rukousystävät ry:n kustantamissa ohjelmissa radion ohjelmaperiaatteiden puitteissa, perjantaisin klo 21.30.

Lue myös:

”Johanna Korhonen Jalovaarasta: Kirkon johtamisjärjestelmä ei toimi”

”Valtaosa kirkon työntekijöistä uskoo saatanan olemassaoloon”

Radio Dei julkaisi Kallion kirkon äänitallenteen kokonaisuudesaan

MOT:n Kirsi Skön: Jalovaaran väite väärentämisestä ei pidä paikkansa

”Pirkko Jalovaara syyttää MOT-ohjelmaa ääniraidan väärentämisestä”

Junkkaala MOT-ohjelmasta: Epäusko paholaisen aiheuttamaa – eivät sairaudet”

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)