#hetoo

#metoo –kampanjan jälkeen on alkanut tuntua siltä, kuin miehet olisivat se syntisempi sukupuoli tämän maan päällä. Kauhistelen itsekin paljastuksia, joita lehdet ovat näinä päivinä pullollaan. Tosin kauhistelen sitäkin, miten joku ihminen saattaa menettää työnsä ja maineensa – kuten myöhemmin käy ilmi – syyttömästi. Joillekin maalitauluksi joutuminen näyttää tarkoittavan kuolemantuomiota, ilman että sitä tuomiota olisi langettanut yksikään tuomari.

Kyllä, miehet ovat pahoja. Jotkut heistä ovat kohdellet naisia (ja lapsia!) törkeästi ja tuhonneet heidän elämäänsä raskaalla kädellä. Tässä blogissa haluaisin kuitenkin kysyä, eivätkö naiset sitten ole pahoja. Eivätkö jotkut naiset ole kohdelleen miehiä törkeästi ja tuhonneet heidän elämäänsä raskaalla kädellä?

Raamattu sanoo, että me kaikki olemme pahoja jo syntyessämme (Ps.51:7). Kirkon ja kodin tehtävä on opettaa meille kymmentä käskyä, ettemme toimisi himojemme mukaan omaamme ja toisten elämää tuhoten. Kirkkoa pilkattiin takavuosina siitä, että se saarnaa vain seksuaalisia syntejä vastaan. Entä jos se olisi jatkanut niistä varoittamista – esimerkiksi rippikoulussa – eikä olisi antanut periksi yleiselle mielipiteelle? Ihan varmasti sellainen opetus olisi ehkäissyt monta miestä ryhtymästä seksuaalisiksi häiritsijäksi.

Seksuaalinen häirintä on väärin. Mutta niin on myös vietteleminen. Moniko nainen on vietellyt miehen (tai nuoren pojan) sellaiseen suhteeseen, jota tämä myöhemmin katuu ja häpeää? Esimerkiksi suhteeseen, joka on pitkässä juoksussa sotkenut miehen avioliiton ja hänen lastensa elämän? Tämäkin on seksuaalista häirintää pahimman päälle. Moniko nainen on edistänyt uraansa niin sanotusti reittä pitkin? Moniko nainen kiusaa partneriaan seksiasioissa, kritisoi edessäpäin ja nauraa selän takana?  

Kävin katsomassa elokuvan Kauhea nainen, eikä se ollut mitään hauskaa katseltavaa. Ja ihan varmasti moni nainen – etenkin täällä Pohjoismaissa – kohtelee partneriaan täsmälleen samalla tavalla kuin elokuvan Marie kohteli koukkuun saamaansa miestä. Sanalla sanottuna: ala-arvoisesti.

Mielestäni olisi aika pyöräyttää liikkeelle #hetoo kampanja. Ensimmäisenä siihen listaan voisi pistää Vanhan testamentin Joosefin nimen. Minä en tosiaan ole ollenkaan varma, että miehet tekisivät paljonkaan enemmän pahaa seksuaalielämän alueella kuin naiset. Kaikkien meidän sydämessämme jylläävät pahat himot, joita meidän tulisi oppia jollakin tavalla hillitsemään.

Raamattu opettaa meille, miten miehen ja naisen pitää elää keskenään. Naimattomien pitää elää selibaatissa, ja naimisissa oleville on olemassa tällainen ohje: ”Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoaan kohtaan ja samoin vaimo miestään kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.” (1.Kor.7:2-3).  

Juuri sitä varten Jeesuksen piti tulla tähän maailmaan ja kuolla alastomana ristillä, että hän voisi tarjota meille #metoo ja #hetoo vääryyksiä kärsineille – mutta myös niitä aiheuttaneille – miehille ja naisille anteeksiantoa ja uuden alun mahdollisuutta. Hän voi myös parantaa meihin seksuaalielämän alueella iskettyjä haavaoja.  Pääsiäisajan ilosanoma on se, että armo on tarjolla joka ikiselle oman elämänsä ja toisten elämän sotkeneelle ihmiselle tämän matoisen maan päällä.