Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Hamanin jälkeläiset ja Palestiinan juutalaisgetto

 

Juutalainen maailma viettää tänään iloista purim-juhlaa Esterin kirjassa kuvatun juutalaisen kansan pelastumisen ja Hamanin hirttotuomion muistoksi. Valitettavasti Hamanin kohtalo ei kuitenkaan pysäyttänyt hänen hengenheimolaisiaan, vaan maailmasta on aina löytynyt yksilöitä ja jopa valtioita, jotka haluavat tuhota juutalaisen kansan.

Yksi näistä on Iranin islamilainen tasavalta, joka on jatkuvasti esittänyt uhkauksiaan ajaa juutalaiset Välimereen. Huolimatta Iranin vuosikausia jatkuneista Israeliin kohdistuneista uhkauksista, ja Libanonissa, Syyriassa ja Gazassa toimivien terroristipesäkkeiden läpinäkyvästä rahoituksesta, EU seisoo lähes yhtenäisenä islamilaisen tasavallan rinnalla ja puolustaa sen oikeutta toimia kansainvälisen yhteisön täysivaltaisena jäsenenä.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Samaan aikaan Euroopan Unioni BDS-boikottiliikkeen valheiden sokaisemana kritisoi voimakkaasti Israelia Länsirannan siirtokunnissa juutalaisten tuottamista hedelmistä ym. tuotteista ja vaatii niihin erityismerkintöjä, jotta ne pääsisivät EU-markkinoille. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Irlannille, jonka parlamentti hyväksyi tammikuussa lain, joka kriminalisoi juutalaisten siirtokunnissa tuottamien tuotteiden maahantuonnin ja myynnin, ja niihin syyllistyviä uhkaa jopa 5 vuoden vankeustuomio ja 200.000 euron sakot!

Kansainvälisen yhteisön toimet Lähi-Idässä tähtäävät ns. kahden valtion ratkaisuun, jossa juutalaiset ajettaisiin ja eristettäisiin Välimeren pohjukassa olevaan minimalistiseen juutalaisvaltioon, josta tulisi mittasuhteistaan johtuen eräänlainen puolustuskyvytön getto.

Palestiinalaishallinnon kanta on pitkään ollut se, ettei Länsirannalla saisi asua ensimmäistäkään juutalaista ja sen rahoittamat terroristit pyrkivät edistämään tätä tavoitetta jatkuvilla väkivaltaisuuksilla, joiden viimeisin uhri oli rabbi Ahiad Ettinger, 12 lapsen isä, joka viime sunnuntaina ammuttiin autoonsa Arielissa. Mutta kuten Hamasin esimerkki Gazassa osoittaa, heille ei kuitenkaan riitä juutalaisista vapaa itsehallinto, vaan he haluavat vuoden 2018 paluumarssin ja peruskirjansa mukaisesti ottaa haltuunsa koko Israelin ja teurastaa kaikki juutalaiset.

Siinä missä Israelin väestöstä n. 20 % on arabeja, joita palvelee lähes kaikissa yhteiskunnallisissa tehtävissä Israelin korkeinta oikeutta myöten, suunniteltu palestiinalaisvaltio aikoo olla täysin puhdas juutalaisista. Blogikuvassa näkyvä Jerikoon johtavan tien varoituskyltti on todisteena militantista rotuopista, jota palestiinalaishallinto toteuttaa Oslon sopimuksen perusteella sen kontrollissa olevalla alue A:lla. Tätä vasten on absurdia, että eri puolilla maailmaa vietetään juuri purim-juhlan aikaan Israel apartheid -viikkoa! On myös käsittämätöntä, ettei palestiinalaishallinnon julkinen ja vuosikymmeniä toistama rotupolitiikka herätä minkäänlaisia vastalauseita EU:ssa.

Esterin kirjan sankariksi nousi kuningatar Esterin ohella hänen enonsa Mordokai, joka ei suostunut kumartamaan Hamania. Samanlaisia sankareita maailma – ja Suomi – tarvitsee kipeästi tänään. Sellaisia, jotka eivät alistu Hamanin edessä, vaan puolustavat ryhdikkäästi ja jopa oman asemansa riskeeraten Israelia, Lähi-Idän ainoaa demokratiaa ja Jumalan valitsemaa maata ja kansaa.

Obadjan kirjan jakeet 10-15 muistuttavat meitä kristittyjä vastuustamme suhteessa juutalaiseen kansaan. Vastuusta, jonka laiminlöimme 80 vuotta sitten:

Koska sinä, Esau, kävit veljesi Jaakobin kimppuun, onnettomuus on kohtaava sinua. Sinut hävitetään ainiaaksi. Silloin kun muukalaiset tunkeutuivat Jerusalemin porteista sisään, heittivät arpaa sen asukkaista ja veivät sen väen mukanaan, silloin sinä vain sivusta katselit kaikkea tätä, vihollisena vihollisten joukossa.

Älä pilkkaa veljeäsi, Esau, hänen onnettomuutensa tähden! Älä ilku Juudaa sen häviön päivänä! Älä herjaa sitä ahdingon aikana! Älä tunkeudu sisään kansani porteista sen onnettomuuden aikana! Älä muiden joukossa katsele ivallisesti kansani hätää sen onnettomuuden päivänä! Älä kajoa sen omaisuuteen onnettomuuden päivänä! Älä väijy pakoteitten varsilla, pakoon pyrkivien turmana! Älä luovuta Juudasta paenneita takaa-ajajien käsiin ahdingon päivänä! Lähellä on Herran päivä, lähellä kaikkia kansoja. Niin kuin sinä olet veljellesi tehnyt, niin myös sinulle tehdään. Sinulle maksetaan tekojesi mukaan.

Tulevat vaalit antaa meille mahdollisuuden valita kansamme päättäjiksi sellaisia poliitikkoja, jotka eivät antaudu Hamanin hengen alaisuuteen, vaan toimivat kaikin tavoin vanhurskaasti maamme ja myös Israelin hyväksi. Täytetään siis kansalaisvelvollisuutemme viisaasti.