Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Kaksi suomalaisille merkittävää instituutiota, YK ja Helsingin Sanomat, tarjosivat näyttävät puitteet varsin erikoisille näytelmille viime viikolla.
Juutalaisvaltion 70-vuotista ihmettä on juhlittu kevään aikana eri puolilla maailmaa, mutta se ei ole estänyt Suomen hallitusta ja ulkoministeri Soinia jatkamasta Israelille vihamielisten esitysten kannattamista YK:ssa, jonka yleiskokous hyväksyi 13.6. äänin 120-8 Turkin ja Algerian sponsoroiman ehdotuksen Israelin tuomitsemisesta Gazan kriisin ainoana, aloitteellisena ja kohtuuttomana voimankäyttäjänä.
Suomella oli mahdollisuus vähintäänkin pidättäytyä äänestyksestä, kuten 45 maata teki, näiden joukossa enemmistö (16/28) EU-maista, mm. Hollanti, Iso-Britannia, Saksa ja Tanska. Mutta ei. Suomen linja YK:ssa ja UNESCOssa suhteessa Israeliin on ollut Soinin kaudella lähes poikkeuksetta sama kuin juutalaisvaltion tuhoa vaativien muslimimaiden.
Edustamani Suomi-Israel Yhdistysten Liiton Jedidut-lehdessä iloittiin v. 2011 Soinin Israel-ystävyydestä seuraavin sanoin:
Ilahduttavaa on, että myös eduskunnan uusissa jäsenissä on tunnettuja Israel-ystäviä kuten Jouko Jääskeläinen ja Timo Soini. Oltakoon perussuomalaisten politiikasta mitä mieltä tahansa, niin Israel-ystävyytensä Soini toi selvästi esille TV:n vaalitentissä, kun hän arabimaiden demokratia ja ihmisoikeuskysymyksiä sivunneen kysymyksen yhteydessä totesi: ”Ja sitten kun mennään Lähi-itään, minä olen Israelin ystävä ja uskallan sen sanoa. Se on vihamielisten maiden saartama, ja sillä on elämisen ja olemisen oikeus.”
Olen pitkään miettinyt, mitä Soinille on näiden vuosien aikana tapahtunut. Johtopäätökseni on: todennäköisesti ei mitään. Soini ei ilmeisestikään ole koskaan ollut Israelin ystävä, vaan hän on ainoastaan kerännyt Israelin ystävien ääniä tietoisena, että meitä hyväuskoisia on tässä maassa kymmeniä tuhansia.
Toinen viikon episodeista esiteltiin Hesarissa 17.6. otsikolla Pettymys pyhällä maalla. Artikkelissa helluntailaistaustainen teologi ja Israelin ystäväksi ilmoittautuva Juha Partanen purkaa kokemuksiaan Kirkkojen maailmanneuvoston EAPPI-ohjelman ihmisoikeustarkkailijana Israelissa ja Länsirannalla.
Partanen esiteltiin Hesarin jutussa 30 vuotta Raamattua ja Israelin historiaa tutkineeksi asiantuntijaksi, mutta jutusta käy surullisella tavalla ilmi, että hän on tehnyt irtioton niin Raamatusta kuin historiallisistakin faktoista. Tätä ei toimittaja näe, eikä se vaivaa häntä, koska hänkin on tehnyt saman valinnan, kuten median, teologian ja politiikan edustajat laajemminkin. Jos historian todellinen kulku heitä kiinnostaisi, näissä jutuissa kerrottaisiin Lansirannan ja Itä-Jerusalemin päätyneen Israelin alaisuuteen sen onnistuneen puolustussodan seurauksena 1967, samoin se, ettei Israel ole koskaan ollut aloitteellinen alueen aggressioiden käynnistämisessä.
Jutussa esiintyvien ”ihmisoikeustarkkailijoiden” logiikka vaikuttaa samalta, kuin että menisimme taivastelemaan naisvankilan porteille, kuinka naisten ja heidän viattomien lastensa elämää ja kulkemista on kohtuuttomasti rajoitettu aseistettujen vartijoiden ja muurien avulla. Israel ei ole rakentanut turvamuuria kiusatakseen palestiinalaisia vaan suojellakseen omia kansalaisiaan hyökkäyksiltä, jotka ovat poikkeuksetta tulleet palestiinalaisten taholta. Esimerkiksi vuonna 2002, vuotta ennen kuin turva-aidan rakentaminen alkoi, Israelissa tehtiin yli 130 terrori-iskua, joissa sai surmansa n. 450 israelilaista ja yli 2200 haavoittui. Muurin ansiosta iskujen ja niiden uhrien määrät ovat pudoneet dramaattisesti. Valitettavasti myös rauhaarakastavat palestiinalaiset joutuvat kärsimään muurin aiheuttamista haitoista ja hidasteista väkivaltaisten maanmiestensä takia.
Oikeudentuntoinen ja rehellinen ihminen ymmärtää, että asioilla on syyt ja seuraukset, mutta Israelin ja palestiinalaisten välisessä kriisissä on päätetty keskittyä vain seurauksiin ja unohtaa syyt, koska ne pilaisivat koko näytelmän ja vielä pahempaa, osoittaisivat kuinka väärässä niin monet ja äänekkäät ovat vuosikymmenten ajan olleet.
Siviilikohteisiin ammutut raketit ja kranaatit, pommein, veitsin, ampuma-asein ja autoilla tehdyt terrori-iskut, leijoilla lähetyt palopommit, laittomat ja väkivaltaiset maahantunkeutumisyritykset ym. ovat näiden tarkkailijoiden mukaan vain harmitonta kiusantekoa, jota Israelin pitäisi sietää vuosikymmenestä toiseen. Lisäksi Israelin pitäisi avata rajansa niille, jotka ovat 70 vuoden ajan ilmoittaneet tavoitteekseen tuhota juutalaisvaltion ja sen asukkaat.
Tätä logiikkaa noudattavat YK, ulkoministeriö ja media. YK:n puolueellisuuden voi jotenkin ymmärtää sen jäsenmaiden enemmistön edustamien maailmankuvien perusteella, mutta Kirkkojen maailmanneuvoston, sen jäsenkirkkojen ja kristittyjen poliitikkojen mukanaolo tällaisessa on järkyttävää. Totuus ei vähääkään näytä kiinnostavan tämän draaman ohjaajia ja näyttelijöitä, jotka kaikista maailman kriisipesäkkeistä ovat valinneet juuri Israelin edustamaan rosvon roolia omassa uutisoinnissaan ja tekevät kaikkensa, ettei oikea historia tulisi esille. Ja että Israel tuomittaisiin ja tuhottaisiin kansakuntien joukossa.
Raamatun mukaan Israelin tulevaisuus näyttää kuitenkin menevän toisin:
– Sinä päivänä minä rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Minä muuraan umpeen sen halkeamat, korjaan sen luhistumat ja saatan sen entiseen loistoonsa. Ja niin Israel saa hallittavakseen Edomin jäännöksen ja kaikki ne kansat, jotka on julistettu minun omikseni, sanoo Herra. Hän on tämän tekevä.
– Katso, tulee aika, sanoo Herra, jolloin kyntäjä kulkee leikkaajan kannoilla ja rypäleiden polkija kylväjän kintereillä. Silloin vuoret pursuavat nuorta viiniä ja kukkulat lainehtivat rehevyyttään. Minä käännän kansani Israelin kohtalon.
He rakentavat jälleen hävitetyt kaupunkinsa ja asettuvat niihin asumaan. He istuttavat viinitarhoja ja nauttivat niiden viinin. He istuttavat puutarhoja ja nauttivat niiden hedelmän. Minä istutan heidät maahansa, eikä heitä enää revitä irti maasta, jonka minä olen heille antanut, sanoo Herra, sinun Jumalasi.
Aamos 9:11-15
Israel – sen enempää kuin Suomikaan – ei yhteiskuntana edusta Raamatussa kuvattua Jumalan valtakunnan vanhurskautta maan päällä, mutta Raamatun ilmoituksen mukaan he ja heidän maansa – kaikkine virheineen ja synteineen – edustavat kaikista muista kansoista poiketen Jumalan valintaa osana Hänen pelastussuunnitelmaansa, ja siihen meidän on tyytyminen:
Koko Israelin kansa on vielä palveleva minua omassa maassaan, minun pyhällä vuorellani, Israelin korkealla vuorella – näin sanoo Herra Jumala. Siellä minä osoitan teille rakkauteni ja otan vastaan uhrinne, teidän satonne ensi hedelmät, kaikki teidän pyhät lahjanne. Minä osoitan teille laupeuteni ja otan vastaan tuoksuvan suitsutusuhrinne.
”Minä tuon teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät maista, joihin olette joutuneet, ja tällä, minkä teille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikille kansoille. Te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun tuon teidät Israelin maahan, siihen maahan, jonka valalla vannoen olen luvannut teidän isillenne.
Siellä te muistatte elämänmenonne, kaikki tekonne, joilla olette itsenne tahranneet, ja te inhoatte itseänne sen pahan tähden, mitä olette tehneet. Te tulette tietämään, israelilaiset, että minä olen Herra, kun minä nimeni tähden teen teille näin enkä siten kuin te ansaitsisitte, en teidän kelvottoman elämänne ja pahojen tekojenne mukaan. Näin sanoo Herra Jumala.”
Hes. 20:40-44
Vaikka kaikki teologit eivät enää uskokaan Israelin olevan Jumalan valittu, tai eivät odota Messiaan paluuta, Raamatun mukaan näin kuitenkin on:
”Sinä päivänä Herra on kilpenä Jerusalemin asukkaiden ympärillä, ja silloin heikoinkin heistä on kuin Daavid, ja Daavidin suku heidän johdossaan on kuin Jumala, kuin Herran enkeli. Mutta Herra pelastaa ensiksi Juudan asuinsijat, etteivät Daavidin suku ja Jerusalemin asukkaat saisi suurempaa kunniaa kuin Juuda. ”Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.
Sak. 12:8-10
Siunattua juhannusta kaikille lukijoille. Ja muistakaa rukoilla rauhaa Jerusalemiin!
