Ars Moriendi – kuolemisen taito

 

On meneillään uskonpuhdistuksen vuosikymmen, sillä vuonna 2017 tulee kuluneeksi viisisataa vuotta siitä, kun Martti Luther naulasi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen. Olen Suomen Raamattuopiston ryhmän mukana tutustumassa Lutherin jalanjälkiin Leipzigin ympäristössä sijaitsevilla paikkakunnilla, kertaamassa kirkkohistoriaa ja miettimässä, mitä Luther minulle opettaa tänään.

Kuolema oli keskiajalla läsnä konkreettisesti, sillä ihmisten oletettu keskimääräinen elinikä oli vain 28 vuotta. Lapsikuolleisuus oli korkea. Vain yksi kolmesta lapsesta saavutti yhden vuoden iän. Kulkutaudit, muut sairaudet ja köyhyys verottivat ihmiselämää. Siksi kuolemisen taito, ars moriendi, oli asia, johon kiinnitettiin erityistä huomiota – eikä vähiten kirkossa. Kirkko oli pelastuslaitos.

SEKL neliöb. vko38. MJa

Eislebenissä on Lutherin synnyin- ja kuolintalo, joissa voi tutustua uskonpuhdistajan viimeisiin päiviin ja hetkiin. Luther syntyi1483 ja kuoli 1546. Hän siis eli varsin pitkään tuon ajan mittapuun mukaan saavuttaen melkein meikäläisten eläkeiän, 62 vuotta.
Kuolintalossa on valtava maalaus, jossa kuvataan Luther vuoteessa. Maalauksen on tehnyt berliiniläinen historiamaalauksen taidemaalari William Pape vuonna 1905. Valtava kuva teki minuun vaikutuksen. Vuoteen ympärillä on pojat ja paljon ystäviä, tohtori Justus Jonas, maisteri Cölius ja jopa Mansfeldin kreivi Albrecht, joka tuo sen ajan tehokasta lääkettä Lutherille. Katharina vaimo ei ole paikalla, sillä Eislebeniin Lutherin oli tuonut tärkeät neuvottelut.

Lutherin viimeisiksi sanoiksi on kirjattu ”Sinun käsiisi annan henkeni, Sinä olet minut lunastanut Sinä uskollinen Jumala”. Mielenkiintoista on se huoli, joka tuolloin oli kuolevan sielusta. Kun ystävät näkivät, ettei Lutherilla ole enää paljon elinaikaa, he vielä tahtoivat varmistaa, että Luther uskoi. Tohtori Jonas ja maisteri Cölius huutavat kuolevalle kovalla äänellä: ”Kunnianarvoisa isä, haluatteko kuolla vakaasti Kristuksessa ja siinä opissa, jota olette saarnanneet?” Tähän Luther vastaa selkeästi ”Kyllä!”

Tätä viimeistä tenttiä pidettäisiin nykyisin hengellisenä väkivaltana, mutta asia oli eittämättä tärkeä myös tulevia oppitaisteluja varten, sillä hänen vihollisensa levittivät huhua miehen kauheasta lopusta. Sen ajateltiin todistavan, että uskonpuhdistaja oli kerettiläinen ja joutui kadotukseen.

18. helmikuuta 1546 kuolleen Lutherin ruumis vietiin Eislebenin Pyhän Andreaksen kirkkoon. Siellä on vieläkin tallella saarnastuoli, jossa Luther piti viimeisen saarnansa muutamaa päivää ennen kuolemaansa. Hän joutui tosin keskeyttämään sen heikon terveytensä vuoksi. Saarnatekstinä oli Matteuksen evankeliumin 11. luvun jakeet 25-30. Sen mukaan meidän pitäisi ”yksinkertaisesti silmät suljettuina pysyä Kristuksen Sanassa ja tulla hänen luokseen, mihin Hän meitä mitä ystävällisimmin kutsuu”

Uskonpuhdistuksella oli kauaskantoiset ja hyvin moninaiset vaikutukset koko länsimaiseen ajatteluun. Mekin saamme nauttia uskonpuhdistuksen hyvistä hedelmistä.
Kun me elämme huomattavasti pidempään kuin keskiajan ihmiset, emme saisi unohtaa kuitenkaan kristinuskon oleellisinta seikkaa: Jeesus Kristus kuoli ristillä ja nousi kuolleista, jotta me häneen uskomalla saisimme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän. Luther janosi sisimmässään pelastusvarmuutta ja sai sen vain Jumalan sanasta ja Kristuksen ansion tähden. Kuolemisen taito kuuluu kristityn elämään.

”Kerjäläisiä me olemme; se on totta.” Näin luki Lutherin muutamaa päivää ennen kuolemaansa kirjoittamassa lapussa. Se löytyi hänen pöydältään.

Lähteet: Matkan lisäksi Andrea van Dülmen, Martti Luther sekä Olli-Pekka Vainio Luther