Älä turru roskaan!

 

Stressaantuneena ja kiireisenä ei jaksa niin paneutua siihen mitä söisi, kunhan vain saa jollain nälkänsä tyydytettyä. Onko samoin myös viihteen kanssa? Pitkän työpäivän jälkeen on luvattoman helppoa lösähtää sohvaan ja jäädä surffailemaan kanavilla, jotta saa ajatuksen pois töistä.

Huomaamatta tulee katsottua selaista, josta tulee henkinen krapula. Olisiko silloin syytä miettiä millaista ravintoa sielulleni ovat ohjelmat, joissa idea on toisten nolaaminen, jopa häpäiseminen? Tai joissa oma fiksuus osoitetaan olemalla kyynisiä joka suuntaan? Miksi pitäisi nähdä pettämistä tai murhia jokaisena iltana?

SEKL neliöb. vko38. MJa

Kotiäitiyteen astuttuani koin, että minulla oli aikaa vaikka millä mitalla. Muutaman kuukauden ikäisen vauvan vedellessä päiväuniaan huomasin surffailevani netissä tuntitolkulla päivittäin. Kun posti kolahti luukusta, selasin kiinnostuneena jokaisen mainoslehtisen päiväkahvien lomassa. Sitten eräänä päivänä tein järkyttävän havainnon: olin kuluttanut mainoslehtien parissa puolitoista tuntia! Lehtien, joiden ainoa tavoite on saada minut ostamaan jotain. Lisää.

Silloin olin kypsä päätökseen, josta mieheni oli puhunut jo jonkin aikaa; ei enää mainoksia eikä turhaa television tuijottamista. Niinpä teippasimme ulko-oveen mainospostin kieltävän lapun ja kannoimme sattumalta samalla viikolla rikkoutuneen television kierrätykseen. Noin vain.

Toki media tarjoaa paljon hyvää ravintoa, virikkeitä ja viihdettä. Ehkä olennaisinta olisi herätä välillä päivittämään itselleen missä mennään. Roskaruoan vaikutus omaan oloon tiedetään; turvottaa ja väsyttää. Miten lisääntyvä roskaviihde vaikuttaa?

Olin tottunut viettämään ruudun äärellä aikaa ja varsinkin uutisiin minulla oli kummallinen pakkomielle: niitä oli nähtävä ainakin kahdet joka ilta. Ikään kuin ne siitä muuttuisivat parin tunnin sisällä! Vaikka päätöksemme televisiosta luopumisesta tuntui hyvältä, minua kuitenkin jännitti mitä me sitten tekisimme ilman television ”täytettä”? Tulisiko illoista pitkiä?

No ei tullut. Saimme paljon yllättävää hyvää tilalle. Ja nykyään kunnon elokuva on vaikuttavampi elämys kuin viihteeseen turtuneena.
Millä Sinä ruokit sieluasi päivittäin? Muun ravinnon lailla sekin heijastuu ulospäin.