Kameroita kirkoissa – Kiinalaisten kristittyjen ”uskonnonvapaus”

 
 
Kuvistuskuva vangitusta pastorista ja hänen yksin jääneestä perheestään.

Kiinassa kristillinen seurakunta kasvaa paineen ja valvonnan keskellä. Maassa arvioidaan olevan yli 100 miljoonaa kristittyä, joista monet kokoontuvat viranomaisten valvonnan ulkopuolella toimivissa kotiseurakunnissa. Uskonnonvapautta on viime vuosina rajoitettu yhä tiukemmin, ja kristityt kohtaavat muun muassa seurakuntien sulkemisia, pidätyksiä ja Raamattujen saatavuuden rajoituksia.

Tätä artikkelia varten olemme haastatelleet Etelä-Korean Marttyyrien Äänen perustajajäsentä Eric Foleya. Hän avaa Kiinan kristinuskon tilannetta kattavasti. ”Jokaisesta Kiinan kaupungista löytyy uskovia ja todennäköisesti myös kirkkorakennuksia”, Foley kertoo. Kaikki, vastustavat he kristinuskoa tai eivät, ovat samaa mieltä siitä, että kristinusko kasvaa kovaa vauhtia Kiinassa.

Voiko Kiinassa elää vapaasti kristittynä?

Saatamme ajatella kirkkorakennuksia nähdessä ja kristityistä kuullessa, että Kiinassa on kohtalainen vapaus harjoittaa kristillistä uskoa. Foleyn mukaan tilanne on kuitenkin monin tavoin vaikea. Aikaisemmin kristinusko oli täysin kielletty ja maanalainen usko.

Tänä päivänä näennäistä uskonnollista vapautta yritetään viestittää katukuvasta löytyvillä kirkkorakennuksilla ja kristittyjen nettisivujen olemassaololla. Todellisuudessa valvonnan taso Kiinassa on niin korkeaa, että kristittyjen on vaikea tietää, mikä heidän uskonsa harjoittamisessa on enää mahdollista. 

”Mitä näemme Kiinassa tänä päivänä sekä isoissa kaupungeissa että pienissä kylissä, ovat äärimmäisiä rangaistuksia kristillisestä toiminnasta, jotta sen leviäminen saataisiin loppumaan”, Foley huokaa. Tämä ei koske ainoastaan salassa toimivia rekisteröimättömiä seurakuntia, vaan myös Kiinan ”sallittuja” ja rekisteröityjä valtionkirkkoja. 

Kiristynyt valvonta

Kiinalla on eräänlainen kaksiraiteinen systeemi kristinuskossa, johon sisältyy edellä mainitut valtionkirkot sekä perhe- ja kotikirkot. Menneisyydessä ajateltiin, että niin kauan kuin käyt valtionkirkoissa, kaikki oli todennäköisesti hyvin.

Tämä ajatus on muuttunut pandemian aikana, sillä tuolloin Kiina esitteli entistä tiukemman valtiontasoisen valvontasysteeminsä. Tämä alkoi käytännössä näkyä siinä, että jopa valtionkirkoissa käyviä ihmisiä alettiin valvomaan. Kirkkorakennuksiin asennettiin kattava kameravalvonta: Kameroita sisäänkäynneille ja seurakunnan etuosaan. Vaikka nämä kirkot olivat rekisteröityjä ja sallittuja, Kiinan viranomaiset halusivat tietää, ketkä osallistuivat kirkon toimintaan. 

Valvonta näkyy myös valtion lisääntyneenä tungettelevuutena esimerkiksi kristillisen materiaalin myyntiin liittyen. Ennen oli mahdollista löytää Raamattuja myyviä kirjakauppoja, mutta tänä päivänä viimeinenkin kauppa pakko suljettiin Pekingissä. Monet, mukaan lukien Korean Marttyyrien Ääni, ovat huolissaan siitä, että Kiinalla on potentiaalia muokata ja muuttaa Raamatun kirjoituksia.

”Juuri nyt tiedämme, että hallitus käy läpi arviointiprosessia, jossa tarkastetaan Raamatun käännöksiä ja luodaan jopa muokattuja versiota, joista poistetaan sisältö, jota hallitus pitää ongelmallisena tai sen vastaisena”, Foley kertoo. 

Ei puhelimia kirkkoon

Tavallisen kristityn elämä Kiinassa on jatkuvaa laskelmointia siitä, mitä on turvallista ja mitä ei-turvallista tehdä. Foleyn mukaan seuraavat asiat eivät ole turvallisia tai sallittuja: Lapsien tuonti seurakuntaan tai kristityn kirjallisuuden ostaminen valtion resurssien ulkopuolelta. Lisäksi seurakunnassa käyminen tarkoittaa aina sitä, että valtio pystyy identifioimaan sinut. Ja itse asiassa, Kiina on esitellyt useita vaatimuksia jopa rekisteröidyiltä kirkoilta, joissa heidän täytyy pystyä listaamaan kaikki jäsenensä ja rajoittamaan jäsenyyksiä liittyen muun muassa ikään ja etnisyyteen. 

”Teemme työtä esimerkiksi pohjoiskorealaisten kanssa, mutta nyt kirkkojen täytyy ilmoittaa hallitukselle heidän osallistumisestaan sen kokoontumisiin, eikä se tyypillisesti ole sallittua”, Foley valaisee. Lisäksi kristittyjen tavallinen elämä, kuuluipa rekisteröityyn tai rekisteröimättömään kirkkoon, on mielenkiintoista, sillä he ovat oppineet jättämään puhelimensa kotiin. Puhelin kirkossa merkitsisi sitä, että hallitus pystyisi paikantamaan sen ja sulkemaan kaikki puhelinyhteydet esimerkiksi tietyltä alueelta, vaikka se olisi sammutettuna.

Laillisesta laitonta

Kiinan kristityt eivät koskaan tiedä, milloin jokin laillinen toimi muuttuu laittomaksi. ”Meillä on monia esimerkkejä, joissa ihmiset ostivat kristillistä kirjallisuutta ja valtio etsi heidät sähköisten kuittien avulla”, Foley paljastaa. 

Rekisteröimättömiin seurakuntiin kuuluvien ihmisten elämä on valtavasti vaikeampaa kuin valtionkirkon piirissä olevilla kristityillä. Rekisteröimättömille seurakunnille on itsessään nollatoleranssi. Monia niistä tuhotaan ja pastoreita vangitaan. Muun muassa Kiinan rekisteröimättömien Siion- ja Early Rain -seurakuntien kaikki pastorit ja johtajat ovat vankilassa. 

Aina kun hallitus löytää rekisteröimättömän seurakunnan, he nostavat syytteen seurakunnan pastoria vastaan ja syyte on aina petos. Jos seurakunta kerää kolehdin, se nähdään petoksena, sillä kirkko on rekisteröimätön, eikä tämän vuoksi omaa hallituksen lupaa rahankeruuseen. Vangittujen ja pian vangittavien pastoreiden määrä on hämmästyttävä ja syytteet vaihtelevat petoksesta laittomaan bisneksen harjoittamiseen. 

Kiinalaiset uskovat hylkäsivät Etelä-Korealta opitun megaseurakuntamallin ja siirtyivät takaisin pieniin, kodeissa kokoontuviin seurakuntiin, sillä niitä on vaikeampi havaita ja niissä kiinalaiset kristityt kokevat saavansa harjoittaa uskoaan vapaasti. 

Neljä miestä päät painettuna rukoilemassa piirissä.
Kiinalaisia uskovia rukoilemassa.

Ratkaisu radioaalloilla

Suomalaiset kristityt tukevat aktiivisesti Suomen Marttyyrien Äänen kautta Kiinaan lähetettäviä päivittäisiä radio-ohjelmia. Useasti länsimaalaiset ihmiset saattavat ajatella, että paras toimintatapa tällaisessa tilanteessa, jossa valtio valvoo, olisi käyttää uusia korkean teknologian metodeja kokoontumiseen. Totuus kuitenkin on se, että kehittynyt teknologia on kaikista vaarallisinta, sillä hallitus on koulutettu sen käyttöön ja sillä valvotaan jatkuvasti puhelimia, nettisivuja ja niiden vierailijoita. 

Lisäksi he käyttävät CCTV-valvontaa enemmän, kuin missään muualla maailmassa ja hyödyntävät sitä jatkuvasti kasvojentunnistukseen. Tästä syystä kiinalaisten kristittyjen on liki mahdotonta pysyä anonyymeina. Ainoastaan radio, erityisesti lyhytaaltoinen sellainen, tarjoaa laajan asteikon massatoimitusmedian, jota Kiinan hallitus ei pysty jäljittämään. Useimmille tutut ja yleisimmät AM- ja FM-radiot ovat molemmat paljon rajoitetumpia taajuudeltaan ja kuuluvuudeltaan ja niiden kuuluvuus on myös helpommin estettävissä. 

Yhdysvallat vähensi huomattavasti Kiinaan ja Pohjois-Koreaan lähetettäviä lyhytaaltoisia ohjelmiaan. Saatamme ajatella, että kuka enää nykyään kuuntelee lyhytaaltoista radiota. Kuitenkin mielenkiintoista on se, että heti Yhdysvaltojen lopetettua lyhytaaltoiset ohjelmansa, Kiinan hallitus korvasi kaikki kyseiset taajuudet omilla sisällöillään ja tekee nyt enemmän lyhytaaltolähetyksiä omaan maahansa kuin koskaan aikaisemmin. ”Miksi? Koska he tietävät, että valtava määrä kiinalaisia yrittää ostaa ja kuunnella lyhytradio-ohjelmia, jotta pääsisivät informaatiomuurien yli”, Foley kertoo. 

Korean Marttyyrien Ääni lähettää lyhytaaltoradioilla ohjelmiaan kaksi kertaa päivässä Kiinaan, sillä niitä ei voi seurata. ”Jos menet normaalisti internettiin Kiinassa ja vaikka käyttäisit VPN:ää, hallitus pystyy seuraamaan sitä. Jos menet kirkkorakennukseen, hallitus käyttää CCTV:tä tunnistamaan kävijät”, Foley tähdentää. Tästä syystä lyhytaaltoradio on elinehto Kiinan kristityille. 

Kiinan maaseutua, reheviä peltoja ja korkeuseroja.
Myös Kiinan maaseudulla on pulaa Raamatuista.

Kiinan hallitus yrittää siirtää paljon kristillistä materiaali nettiin, joka tarkoittaa sitä, että heidän on mahdollista muuttaa kyseistä materiaalia haluamallaan tavalla. He voivat siirtää tietyt Raamatun kirjat ja materiaalit saataville ilman loogista kokonaisuutta.

”Lisäksi, kuten mainitsin, he ovat jo muokkaamassa kiinankielistä Raamattua ja muuttavat sen tarinoita. Yksi kuuluisimmista heidän muokkaamistaan kertomuksista on Johanneksen evankeliumissa, jossa Jeesus tapaa aviorikoksesta kiinnijääneen naisen. Heidän muokatussa versiossaan Jeesus ottaa kiven ja heittää sillä naista”, Foley selittää.

Lyhytaaltoradioiden hyöty on se, että kristityt tietävät sen kautta kuulevansa oikeaa ja muokkaamatonta Jumalan sanaa. Niiden kautta voi lähettää myös niiden pastoreiden saarnoja, jotka ovat tällä hetkellä vankilassa. Suurin osa lähetyksistä ovat näitä saarnoja, joissa puhujat maksavat ultimaattista hintaa heidän uskollisesta julistamisestaan. Nämä puheet ovat saatavilla enää ainoastaan lyhtaaltoradiolähetyksien kautta, joita myös suomalaiset kristityt tukevat. 

”Hieno asia on se, että saamme säännöllisesti palautetta ohjelmiamme kuuntelevilta kiinalaisilta uskovilta ja he ovat todella kiitollisia. Postaamme sivuillemme heidän kiitoskirjeitään”, Foley kertoo. 

Kiina on mielenkiintoisessa asemassa, sillä siellä ei ole täyskieltoa liikkumisessa tai informaatiossa, kuten esimerkiksi Pohjois-Koreassa. Kiinalaiset ihmiset vierailevat muun muassa Etelä-Koreassa jatkuvasti. Heillä on kuitenkin vaikeuksia viedä Kiinaan kirjallisuutta ja saavat siitä rangaistuksia. Lyhytaaltoradioissa on hyötynsä, sillä seurakuntalaiset voivat kuunnella jopa omia vangittuja pastoreitaan päivittäin. ”Pidämme vangittujen pastoreiden äänet elossa”, Foley kertoo. 

Miten suomalaiset voisivat rukoilla näiden asioiden puolesta?

Kiinan hallitus pyrkii häiritsemään radiolähetyksiä, paljon myös Hong Kongissa, jota saatamme pitää vapaampana alueena. Suomalaisia Foley kehottaa rukoilemaan näiden lyhytaaltoradiolähetysten puolesta joka kerta, kun Jumala nostaa aiheen mieleesi. Rukoilkaamme, että rukous voittaa ohjelmien häirinnän. 

Toiseksi: Älä väsy rukoilemaan ja tekemään hyvää kiinalaisten kristittyjen hyväksi. ”Olemme Suomen Marttyyrien Äänelle kiitollisia siitä, että jaatte jatkuvasti kiinalaisten vainottujen kristittyjen tarinoita väsymättä, sillä jokainen vangittu pastori omaa tarinan, jossa on ollut uskollinen Jeesuksen seuraaja ja todistaja”, Foley kiittää. 

Melkein jokaisessa tapauksessa, jossa seurakunnan johtajia vangitaan, ilmianto on tullut seurakunnan sisältä. Kiinan hallitus etsii heikkoja lenkkejä, mahdollisesti uusia jäseniä, jotka ovat pelotetavissa, jotta he todistaisivat pastoreitaan vastaan. Joten älä rukoile ainoastaan pastoreiden puolesta, vaan myös seurakuntien ja erityisesti heikoimpien jäsenten puolesta. ”On sanonta, että olemme yhtä vahvoja kuin heikoin lenkkimme”, Foley toteaa. 

Rukoilkaamme myös, että vangitut ja kuulusteltavat saisivat rohkeutta todistaa Jeesuksesta oikeudessa, poliisiasemilla ja vankiloissa. Monia pastoreita seurataan heidän kodeissaan, joihin asennetaan jopa CCTV-kameroita niiden sisä- ja ulkopuolelle. Myös vankilasta vapautuneet joutuvat kohtaamaan vainoa. ”Kiinan tilanne tarvitsee meidän ympärivuorokautista rukoustamme niin monin tavoin”, Foley päättää. 

”Rukoilkaa myös minun puolestani, että minulle annettaisiin oikeat sanat suuhun, kun ryhdyn puhumaan, ja että voisin rohkeasti julistaa evankeliumin salaisuutta, jonka vuoksi olen lähettiläänä, nyt vankilassa. Rukoilkaa, että voisin puhua rohkeasti, niin kuin minun tulee.”  (Ef. 6:19–20)