Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan uudeksi hallintojohtajaksi on valittu espoolainen kasvatustieteiden maisteri Lea Pääkkönen. Hän aloittaa työt syyskuun alussa.
54-vuotias Lea Pääkkönen työskentelee tällä hetkellä Kirkkonummen kunnan henkilöstöjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt mm. Fortumilla, Koneella, Microsoftilla ja Nokialla. Henkilöstöhallinnon lisäksi hänellä on johtamiskokemusta tietohallinnosta ja liiketoiminnan kehittämisestä.
— Vastuualueellani on ollut toimintoja kaikissa maanosissa. Olen matkustanut työni vuoksi noin 40 maassa, asunut Aasiassa ja toiminut samalla teltantekijälähettinä.
Työn ohessa Lea Pääkkönen on opiskellut Aalto-yliopistossa työpsykologiaa ja johtamista, ja organisaation uudistumista käsittelevä väitöskirja on kesken.
Hallintojohtajan vastuulla ovat Sansan talous- ja henkilöstöhallinto, toimisto- ja ICT-palvelut, testamenttiasiat sekä Sansakaupan toiminta.
Hengellinen työnäky motivoi
Sansan työssä Lea Pääkköstä motivoi hengellinen työnäky. Hän haluaa olla mukana varustamassa nykyistä ja tulevaa sukupolvea viemään lähetyskäskyä eteenpäin digitaalisin keinoin.
— Uskon, että digitaaliset tiet ja aitovieret tavoittavat tämän ajan paremmin kuin mitkään muut väylät ja vievät lähetyskäskyn päätökseen. Olen jo jonkin aikaa etsinyt sopivaa vaihetta siirtyä tekemään työtä hengellistä näkyä toteuttavassa organisaatiossa ja käyttää kaikkea aikaisemmin oppimaani hyödyksi.
Lea Pääkkösen perheeseen kuuluvat aviomies, kaksi aikuista tytärtä ja kaksi koiraa. Hän on tehnyt mediaan liittyviä ja muita vapaaehtoistehtäviä jo opiskelijana, sittemmin Espoon kristillisen koulun kannatusyhdistyksen hallituksessa ja nyt kotiseurakunnassa Espoonlahdessa.
Sansan nykyinen hallintojohtaja Marja Soikkeli siirtyy omasta toiveestaan Sansan kehitystehtäviin ja jatkaa samalla teologian maisteriopintojaan.


