Mikkelin hiippakunnan piispan mukaan osa herätysliikejärjestöjen jäsenistä pohtii, missä on heidän hengellinen kotinsa.
Kolmen tunnetun kotimaisen herätysliikkeen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen, Suomen Raamattuopiston ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, suhde kirkkoon puhutti jälleen Radio Dein Piispan kyselytunti -ohjelmassa.
Noin kuukausi sitten samaisessa ohjelmassa vieraillut Espoon piispa Kaisamari Hintikka sanoitti, että ”piispojen kuminauha herätysliikkeiden kanssa on katkeamassa”. Eräänä selittävänä tekijänä kirkon ja herätysliikkeiden välien viilenemisessä on muun muassa naispappeus.
Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen totesi tänään, ettei hänellä ole uutta kielikuvaa, jolla umpisolmua voisi kuvata.
– Mutta totta kai tämä on iso asia meidän kirkossamme. Kirkko on tehnyt virkakäsityksestä päätöksen, eikä virka liity sukupuoleen. Tästä peruslähtökohdasta lähden liikkeelle.
Parkkinen kuvailee kokonaistilannetta ”haastavaksi”. Hänen mielestään järjestöjen sisällä ei ole täyttä yksimielisyyttä siitä, kuinka suuri painoarvo naispappeuskysymyksellä suuressa mittakaavassa on.
– Järjestöt ovat sanoneet, että he ovat itsenäisiä järjestöjä, eikä heidän tarvitse noudattaa tuomiokapitulien tai kirkon säädöksiä. Sama argumentti tuli vastaan myös Kansanlähetyksen Etelä-Saimaan piiristä, kun soittelin ja kyselin vähän että mitä ajattelette.
– Mitä piispa voi sanoa, jos järjestö sanoo että siirrymme syrjään piispallisesta kaitsennasta?
Parkkisen mukaan hän on saanut yhteydenottoja sellaisilta herätysliikkeiden jäseniltä, jotka eivät koe naispappeuskysymystä niin suureksi asiaksi kuin liikkeidensä johto.
– Kyllä se on surullista, että ihmiset jotka kokevat edelleen nämä järjestöt hengelliseksi kodikseen, mutta katsovat ettei virkakysymys ole henkilökohtaisesti suurin erottava kysymys, joutuvat miettimään missä heidän hengellinen kotinsa on.
”Aikaisemmin oli itsestään selvää, että seurakunnat pitävät jumalanpalvelukset ja järjestöt järjestävät seuroja ja tukevat toimintaa.”
Parkkisen mukaan järjestöjen yhteistyö seurakuntien kanssa on viime aikoina muuttunut.
– Aikaisemmin oli itsestään selvää, että seurakunnat pitävät jumalanpalvelukset ja järjestöt järjestävät seuroja ja tukevat toimintaa.
– Tämä [seurakuntayhteys] on muuttunut. Seurakunnat eivät ole aika monessa paikassa puoltaneet [järjestöjen tilaisuuksien] ehtoollisenvietto-oikeuksia.
Uskonnonopetuksen poistolle ”ei”
Koulujen uskonnonopetus on myös ollut viime aikoina otsikoissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön hiljattain julkaisemassa raportissa ehdotettiin yhteen katsomusaineeseen siirtymistä.
– Sitä mikä [nykyisessä uskonnonopetuksessa] ei toimi, voisi korjata, mutta en minä kyllä uskonnon opetusta poistaisi, Parkkinen sanoitti.
– Uskonnonopetus ei ole tälläkään hetkellä tunnustuksellista. Tässä ajassa olisi hirveän tärkeää, että varsinkin pienet lapset saisivat kasvaa niin sanotusti omassa kontekstissa. Meidän arvopohjamme on pitkälti kristillinen. Mutta olisin kyllä valmis siitä [uskonnonopetuksesta] keskustelemaan.
”Jos ajatellaan vaikka katolista kirkkoa, niin heillä on paljon erilaisia kouluja, jotka ovat arvopohjaltaan selkeästi kristillisiä.”
Parkkinen muistutti, että eri yhteiskunnissa uskonnonopetukselle on olemassa erilaisia malleja.
– Jos ajatellaan vaikka katolista kirkkoa, niin heillä on paljon erilaisia kouluja, jotka ovat arvopohjaltaan selkeästi kristillisiä.
– Me [kirkko ja yhteiskunta] olemme tehneet paljon hyvää yhteistä työtä koulutuksen eteen, joten olisi harmi jos se lähtisi näin rajusti eriytymään. Mutta tulevaisuus sen näyttää tietenkin.
Parkkinen ei näe mahdottomana sitä, että kristilliset tahot ottaisivat ”synergiaetua” saaden järjestääkseen yhdessä kouluopetusta.
– Ei se mikään mahdottomuus ole, kun kristillisellä arvopohjalla olevia kouluja on tälläkin hetkellä Suomessa olemassa.
Nikean uskontunnustus
Kysymys siitä, määritteleekö 1700 juhlavuottaan vastikään viime vuonna viettänyt Nikean uskontunnustus kristillisyyden rajat, saa Parkkisen mietteliääksi.
”Se [Nikean uskontunnustus] on hyvä, tärkeä ja paras pohja.”
– Nikeahan on meidän kallio, se jolle elämää ja teologiaa rakennetaan. Mutta olihan toki jo sitä ennenkin paljon. Se on ehkä tiivistymä siinä hetkessä, mitä ajattelemme kristillisyydestä.
– Mutta se että teologia olisi täysin muuttumatonta, se ei ole oikein mahdollistakaan. Kun tutkimme Raamattua, kirjoituksia tai kirkkohistoriaa, näemme siellä muutoksia joita on tapahtunut. Mutta se [Nikean tunnustus] on hyvä, tärkeä ja paras pohja.
Mutta onko Nikean uskontunnustus, jossa mainitaan muun muassa Jeesuksen jumaluus ja ruumiillinen ylösnousemus, minimi jonka kieltäessään ihminen astuu kristinuskon ulkopuolelle?
– Kyllä minä haluan piispana ehdottomasti pitäytyä niissä [Nikean opinkohdissa]. Joku toinen voi tulkita jotenkin toisella tavalla, mutta kyllä minä katson että siinä [Nikeassa] on minun tehtäväni ja lähtökohtani.
Radio Dein Piispan kyselytunnilla keskiviikkona 18.3.2026 Mari Parkkiselle kysymyksiä esittävät Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki, Radio Dein päätoimittaja Kai Kortelainen, Kotimaan toimittaja Tuija Pyhäranta ja Elämä-lehden toimituspäällikkö Petri Vähäsarja.
Miten Mari Parkkinen kommentoi mahdollisuutta jumalanpalvelusyhteisöjen syntymisestä kirkon sisälle? Entä millainen on piispan oma normipäivä? Kuuntele koko Piispan kyselytunti uusintana Radio Deistä lauantaina 21.3. klo 11 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
