Siitä ei ole epäilystäkään. Mutta onko sielu kuolematon?
Aineen ja ajan ulkopuolella olevan Jumalan, kuvalleen antama sielu ei voi kuolla silloin kun aika loppuu ja aine katoaa. 1.Mooseksen kirjassa (2:7) todetaan kuinka: ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”
Keho kuolee ja muuttuu takaisin molekyyleiksi tässä hajoavassa ja väistyvässä, langenneessa maailmassa, jonka olemassaolo on rajoitettu. Vahvin luonnonlaki, lämpöoppi rajoittaa langenneen maailmankaikkeuden iän ja kaikki päättyy lopulta lämpökuolemaan, aivan kuten Raamatussa todetaan (2. Pietarin kirje 3:10–12):
”Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!”
Aineeton sielu ei pala siinä kuumuudessa, missä alkuaineet ja molekyylit palavat ja taivaat hehkuen hajoavat, kun tämä langennut maailma katoaa ja luodaan uudet taivaat ja uusi maa. Pietari jatkaa seuraavassa jakeessa (2.Pietarin kirje 3:13): ”Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”
Kirjoitukset vahvistavat sielun kuolemattomuuden. Saarnaajan kirjassa todetaan (12:7): ”Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.”
Mutta mitä Jeesuksen omille lampaille tapahtuu kuolinhetkellä? Se selviää Paavalin toteamuksesta (2. Korinttolaiskirje 5:8): ”Haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.” Jeesuksen oma on Hänen luonaan heti kuoltuaan.
Mitä tapahtuu heille, jotka halveksivat evankeliumia? Jeesus sanoi (Matteus 26:46): ”Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
Ateistinen tiedemaailma on täysin tietoisesti ummistanut silmänsä sielun olemassaololle. Akatemiat viis veisaavat tietoisen ajattelun ja minän olemassaolon valtavasta todistusvoimasta. Jokainen ihminen tiedostaa olevansa olemassa. Miten se on mahdollista, sitä emme tiedä, mutta ateistit etsivät kuumeisesti olemassa olevaa minää jostakin ihmisaivojen lohkosta, mutta sielua he eivät sieltä löydä edes elektronimikroskoopilla. Miksi eivät? Koska ihminen on Jumalan kuva ja Jumala on henki. Jumala sanoi nimekseen ”minä olen” (2. Mooseksen kirja 13–14). ”Minä olen” puhalsi sielun ihmiseen ja neitsyestä Pyhän Hengen voimasta syntynyt Jumalan Poika puhalsi lampaisiinsa Pyhän Hengen (Joh. 20:22).
On myös biologisesti täysin kiistatonta ja tieteellisesti ajatellen ilmiselvä asia, että atomit ja molekyylit, joista ihminen on rakennettu, eivät ajattele tai ole tietoisia itsestään. Kuinka niin? Perimämme DNA:han, kirjaimellisesti koodattu aivojen digitaalinen rakennus- ja toimintaohje ei tietenkään voi olla tietoinen itsestään, eikä pysty ajattelemaan enempää kuin älylaitteen kokoonpano-ohje. Vasta DNA:n ohjeiden mukaan rakennettu, molekyylistä koottu lopputuote muodostaa aivomme, mutta aivotkin ovat vain pelkkä biologinen alusta, hermoverkko, joka ohjaa ihmisen toimintaa. Myös tämä, lihasten liikettä, näkemäämme, kuulemaamme ja erilaisia aistimuksia välittävä ja käsittelevä hermoverkko rakentuu molekyyliketjuista, jotka ovat yhtä kykenemättömiä itsenäiseen, uutta luovaan ajatteluun kuin pöydälläsi oleva tietokone. Mieti myös, miettivätkö molekyylit, miksi ovat olemassa – vai mistä oikein lopulta on kysymys?
Tietoisuutta ja ajattelua ei ole myöskään onnistuttu paikantamaan mihinkään aivokudoksen osaan, epätoivoisesta yrittämisestä huolimatta.
Lastentautien ja aivokirurgian professori Michael Egnor avaa ongelmaa kirjassaan The Immortal Mind (kuolematon mieli). Hän kertoo eräästä lapsipotilaasta nimeltä Joey, jolla sairauden takia ei käytännöllisesti ollut aivokuorta eikä kumpaakaan aivopuoliskoa. Vain aivorunko, väli- ja pikkuaivot olivat jäljellä. Aivorungolla tarkoitetaan aivojen alaosaa, joka yhdistää aivot selkäytimeen. Se on elintärkeiden toimintojen, kuten hengityksen, sydämen rytmin ja verenpaineen säätelyn keskus. Lisäksi aivorungossa sijaitsevat monet aivohermot, jotka ohjaavat mm. kasvojen ja kaulan lihasten toimintaa sekä aistinelinten toimintaa. Nykyteorioiden mukaan tällaisella, käytännössä lähes ”aivottomalla” ihmisellä ei olisi tietoisuutta. Tästä sairaudesta kärsivät vauvat vaikuttavat ulkoisesti normaaleilta, mutta eivät opi puhumaan tai kävelemään; kuitenkin heillä on tietoisuus. Joey oli hyväntuulinen lapsi, joka ilahdutti naurullaan hoitajia ja vanhempiaan. Hän itki, jos pelkäsi toimenpiteitä ja pystyi ilmaisemaan tunteitaan monin tavoin. Hänellä oli sielu, joka tekee ihmisen tietoiseksi. Aivokudos ei tietenkään sisällä sielua, joka on aineeton. Emme ole itsestämme tietoisia molekyylirobotteja, kuten nykytiede esittää.
Miksi tiedemiehet kertovat hyväuskoisille kuulijoilleen science fiction satuja, vaikka on enemmän kuin ilmeistä, että ihmisellä on sielu? Siihen tuo valoa psykologian historia. Akateeminen sielutiede on muuttunut psykologiaksi. Jussi Silvonen käsittelee aihetta Psykologia -lehdessä. Hän kirjoittaa:
”Ensimmäinen suomenkielinen psykologian oppikirja julkaistiin vuonna 1869; ensimmäinen akateeminen väitöstilaisuus pidettiin vuonna 1887… Psykologian itsenäinen akateeminen historia alkaa kuitenkin vasta 1930-luvulla, kun ensimmäinen psykologian laboratorio perustettiin Helsingin yliopistoon ja kun Jyväskylän yliopistoon perustettiin ensimmäinen professuuri… Suomen varhaista psykologiaa dominoi 1880-luvulta 1930-luvulle idealistinen filosofia, joka käsitti kohteensa dualistisesti”. Dualismi tarkoittaa kaksijakoisuutta tai kaksinaisuutta, ja se voi viitata eri aloihin, kuten filosofian (kuten mieli-ruumis-dualismi) tai uskonnon (kuten hyvän ja pahan vastakkainasettelu). Filosofiassa se tarkoittaa yleensä kahta perusolemusta, kuten mielen ja ruumiin tai aineen ja hengen, jotka ovat olemassa rinnakkain mutta erillisinä.
Jussi Silvonen jatkaa: ”Kokeellinen tutkimus pystyi selittämään ihmismielestä vain alemmat alueet, ja korkeampi alue selitettiin käsitteellä ”apperseptio” – mielen vapaalla konstruktiivisella toiminnalla. 1930-luvulla uusi Eino Kailanjulistama lähestymistapa syrjäytti vanhan dualismin uudella paradigmalla, joka selitti mielen ihmisen käyttäytymisellä. Toisen maailmansodan jälkeen omaksuttiin uusia psykometrisiä menetelmiä, ja kaikki idealistiset käsitteet – kuten apperseptio – hävisivät täysin Suomen psykologian historiasta. Paradigman vaihdos idealistisesta ”sielutieteestä” ”ihmisen käyttäytymisen psykologiaan” voidaan nähdä lineaarisena progressiivisena prosessina, jossa kehittyneemmät käsitteet korvaavat vanhat käsitteet… Jotkut vanhan psykologian näkökohdat yksinkertaisesti korvattiin uusilla ilman uutta laajamittaista teoreettista tulkintaa… Kirjoittaja argumentoi, että Suomen psykologian historia ei ole yhden miehen tarina vaan moniääninen ja monikerroksinen prosessi. ”Uuden historian” ajatukset voivat auttaa meitä olemaan herkkiä tälle menneen ja nykyisen psykologiamme moniäänisyydelle.”
Kuten huomaat, muutosprosessi sielutieteestä psykologiaksi käynnistyi maassamme 10 vuotta Darwinin Lajien synty -teoksen julkaisemisen jälkeen ja on huomionarvoista, että kirkot luopuivat, ilman taistelua, Raamatussa ilmoitetusta historian kulusta jo muutama vuosi Darwinin teoksen julkaisemisen jälkeen. Tämän vuoksi teistinen evoluutio eli käsitys, jonka mukaan ihmisen luomiseen alkusolusta meni 4,2 vuosimiljardia, hallitsee monien seurakuntien opetusta ja tyhjentää kirkkojen penkit kuulijoista.
Mutta me voimme iloita Jumalan sanasta, sillä siitä selviää, että me, jotka elämme ja uskomme Jeesukseen, joka antaa lampailleen Pyhän Hengen, emme ikinä kuole (Joh.11:26). Avaan tätä asiaa enemmän pian ilmestyvässä kirjassani Kuolema -viimeinen vihollinen. Olkaamme siis aina iloisia, kiittäkäämme joka tilassa ja rukoilkaamme lakkaamatta, että kaikki uskoisivat evankeliumin ja pelastuisivat, sillä Kirjoitusten mukaan se on Jumalan tahto.
