Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén: ”Järjestelmä ei toimi ilman protestanttisen etiikan normeja”

 
 

Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén toivoo, että poliitikot puhuisivat nykyistä enemmän perheiden puolesta, sillä hänen mukaansa perhe on maailman paras keksintö, jonka tehtäviä yksikään julkinen instituutio ei pysty korvaamaan.

Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén pitää Suomen talousahdingon yhtenä syynä liian isoksi kasvanutta julkista sektoria.

Suomen talouden veturina on ollut aiemmin metsäteollisuus. Alan merkitys on kuitenkin alkanut supistua maailmanlaajuisesti. Samaan aikaan julkinen sektori on kasvanut voimakkaasti, mikä on aiheuttanut rakenteellista alijäämää.

– Velkakuorma kasvaa kaiken aikaa. Julkinen sektori rasittaa muuta taloutta ja hidastaa yksityisen sektorin kasvua. Tilanne on hankala, toteaa Turun yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén.

Yksi ratkaisu julkisen sektorin kasvun hidastamiseksi olisi palata taaksepäin aikaan, jolloin perhettä arvostettiin ja perheenjäsenet huolehtivat toisistaan. Virén toivoo, että poliitikot puhuisivat nykyistä enemmän perheiden puolesta.

– Mikään julkinen instituutio ei kykene tekemään samaa kuin perhe. Huonokin perhe on parempi kuin mikä tahansa julkisen vallan yksikkö.

Panostusta Suomen väestökasvuun

Syntyvyyden laskun vuoksi poliitikot ovat väläytelleet jopa 1,8 miljoonan maahanmuuttajan ottamista Suomeen. Matti Virén ihmettelee sitä, ettei maahanmuuton todellisia kustannuksia saati sen hyötyjä ja vaikutuksia Suomeen ole selvitetty. Muitakin vaihtoehtoja olisi punnittava. Virén ehdottaa, että mallia otettaisiin esimerkiksi Etelä-Koreasta ja Japanista, joissa väestökehitys on samantyyppinen kuin Suomessa.

– Eläkeikää ja työaikalainsäädäntöä pitää muuttaa. Lisäksi pitää helpottaa sitä, että kuka tahansa voi olla töissä eri pituisia jaksoja.

Emeritusprofessori panostaisi ensisijaisesti Suomen väestöpoliittiseen tilanteeseen eikä työvoiman tuomiseen muualta. Työperäinen maahanmuutto ei ole ainakaan toistaiseksi onnistunut toivotusti.

– Viimeisten 12 kuukauden ajalta työperäisen maahanmuuton osuus on vain 20 prosenttia. Se kertoo, ettei tämä systeemi toimi ja että on oltu haluttomia tarttumaan härkää sarvista. Tulorajoissa ja humanitäärisessä maahanmuutossa pitäisi olla tiukka. Suomi on äärettömän houkutteleva ja kuuluisa siitä, että täällä on hyvä elintaso ja antelias sosiaaliturva.

Protestanttiset arvot kunniaan

Matti Virén näkee nykyajan woke-kulttuurissa kaikuja 1970-luvun taistolaisuudesta, jolloin eriävät mielipiteet haluttiin vaientaa. Erityisesti kristinusko on häirinnyt näitä ideologioita.

”Woke-ihmiset eivät koskaan myönnä sitä, että ensimmäinen hyökkäyksen kohde on kristinusko, eivät uskonnot yleensä”

– Woke-ihmiset eivät koskaan myönnä sitä, että ensimmäinen hyökkäyksen kohde on kristinusko, eivät uskonnot yleensä, kuten vaikkapa islam, joka on nyt pop.

– Jos joku pappi erehtyy sanomaan, että Jumala on olemassa ja Kristus voi tulla takaisin maapallolle, häntä pidetään hulluna. Tai jos Päivi Räsänen sanoo, että abortti ei ole oikein, sitä pidetään vihapuheena.

Virén toivoo, että Suomessa havahduttaisiin ajoissa ja tehtäisiin suunnanmuutos.

– Näemme ulkomailta, mikä kehityskulku on. Pitäisi olla järkeä, ettei tehdä samoja virheitä.

– Maailmalla tuulensuunta on selkeästi kääntymässä. On ymmärretty, että tämä järjestelmä ei toimi ilman terveitä uskontoon, ihmisten toimeentuloon ja yrittämiseen liittyviä arvoja eli perinteisiä protestanttisen etiikan normeja.

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén haastattelussa Ajassa-ohjelmassa. Ohjelma esitetään TV:n Alfa-kanavalla 16 sunnuntaina 5.10. kello 20.00. Toimittajana Markku Tenhunen.

Ohjelma on katsottavissa veloituksetta myös YouTubesta ja Permanto-palvelusta.

Teksti: Elina Uusikylä Kuvat: Stas Voronin

Seuraavaksi:

Mars: sota ja rauha -tilataideteos esillä Helsingin tuomiokirkossa lokakuussa