Viikonloppuna pidetyt Parikkalan Saaren kirkon Orpokotijuhlat olivat 80. kerran samalla paikalla.
Edes korona vuodet eivät katkaisseet traditiota, vaan silloin juhlat, kuten nytkin lähetettiin Radio Patmoksen kautta sekä striimattuna Parikanniemen YouTube -kanavalla.
Tänä vuonna säät suosivat juhlia lauantaiaamun sadetta lukuunottamatta. Juhlien talkoissa oli mukana lähes sata ihmistä. Kokonaisväkimäärä viikonloppuna oli lähes 2000 kävijää, minkä lisäksi tuhannet ihmiset seurasivat tapahtumaa radion ja verkon välityksellä.
Ensimmäistä kertaa juhlilla oli valtioneuvoston edustaja, kun maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vieraili puhujana päiväseuroissa.
Essayah totesi puheensa alussa, kuinka oli vaikuttavaa yhdessä seurakunnan kanssa laulaa Suomalainen rukous -virttä.
– Virren sanat ovat hyvin puhuttelevat ja itseäni on aina koskettanut sen nöyrä henki. Siinä ei ole mitään nationalistista uhoa, ei minkäänlaista pullistelua, vaan syvää kansakunnan nöyrtymistä armollisen Jumalan edessä ja sen ymmärtämistä, että hänen kädessään on kansakuntienkin kohtalot, Essayah sanoi.
Ministeri muistutti, että suomalaiset saavat paljosta kiittää menneitä sukupolvia, jotka eivät vain rakentaneet maata, vaan myös muokkasivat sydämensä maaperää.
– Uskallan todeta, että Suomi on edelleen kristillinen maa. Vapaus, rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja suoraselkäisyys. Ne ovat kaikki niitä hyviä hedelmiä, joita me kansakuntana kannamme ja jotka ovat meidän ihanteitamme ja jotka Raamattu ja kristillinen usko ovat meidän sydämemme sopukoihin istuttaneet.
Juhlia ennen ministeri Essayah vieraili Parikkalan Saaren pitäjässä olevalla Neuvosen maitotilalla, missä mukana oli myös Parikkalan kunnan virkamies ja luottamushenkilöjohtoa.
Saaren Orpokotijuhlien erikoisuus on vaatimattomat ja koruttomat puitteet sekä voimakas virrenveisuu yhdistettynä maallikoiden pitämiin puheisiin. Puhujia oli yhteensä noin 25 ja sunnuntaina oli Karjalaisen kansan messu, millä juhlistettiin karjalaisen kansan mukana oloa juhlilla 80. vuoden aikana.
