Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli: Jyväskylän seurakunnan kirkkotilat avautuvat samaa sukupuolta oleville vihkipareille – päätös muuttui reilun vuoden takaisesta

 
 

Jyväskylän kaupunginkirkko. Kuva: Sari Savela

Tuomiokapituli teki 18.6. kokouksessaan päätöksen asiassa, jossa Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra ja kirkkoneuvosto ovat olleet eri mieltä seurakunnan kirkko- ja kappelitilojen avaamisesta juridisesti samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkimiseen.

Piispa Matti Salomäen esittelystä tuomiokapituli ratkaisi asian kirkkoneuvoston kannan mukaisesti siten, että kirkkotilat avautuvat näihin toimituksiin. Päätöksessä viitataan piispainkokouksen 3.6.2025 antamaan pastoraaliseen ohjeeseen, joka ohjaa tuomiokapitulin päätöksentekoa kirkkoherran ja kirkkoneuvoston ollessa eri mieltä tilojen käytöstä.

Reilu vuosi sitten tuomiokapituli teki erilaisen päätöksen. Kokouksessaan 17. huhtikuuta 2024 Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli päätti piispa Matti Salomäen esittelystä, että Jyväskylän seurakunnan tiloja ei avata samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Päätös oli Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitalan linjauksen mukainen. Kirkkoneuvoston enemmistön kannan mukaan seurakunnan olisi pitänyt mahdollistaa tilojensa käyttäminen samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimiseen.

Jyväskylän seurakunnassa oli tehty 30.5.2023 valtuustoaloite, jonka allekirjoitti 23 kirkkovaltuutettua. Aloitteen sisältönä oli, että samaa juridista sukupuolta olevien henkilöiden avioliittoon vihkiminen mahdollistettaisiin Jyväskylän seurakunnan tiloissa.

Asiaa käsiteltiin Jyväskyän seurakunnan kirkkoneuvostosssa 29.11.2023. Kirkkoherra Viitala oli valmistellut kokoukseen vastauksena valtuustoaloitteeseen pohjaesityksen, jonka mukaan ei ole aihetta tehdä uusia linjauksia seurakunnan tilojen käyttöön. Kirkkoherran esitykseen tehtiin kokouksessa vastaesitys, joka äänestyksessä voitti pohjaesityksen äänin 8-5. Kirkkoherran ja kirkkoneuvoston erimielisyyden vuoksi asia siirtyi tuomiokapitulin käsiteltäväksi.

mies istuu pöydän ääressä.
Seuraavaksi:

Rauhannobelisti Denis Mukwege tapasi Suomen valtionjohtoa