Kulttuuri Laulurunoilija Anna-Mari Kaskisen ja muusikko Pekka Simojoen yhteistyön 25-vuotisjuhlavuonna 2004 perustettiin Suomen Lähetysseuran Kaskinen-Simojoki-rahasto. Rahastosta jaetaan nyt ensimmäistä kertaa apuraha nuorelle lauluntekijälle. Sitä voivat hakea alle 30-vuotiaat säveltäjät ja sanoittajat.
Kotimaa Oulun seurakuntien tuottama Radiopyhäkoulu kasvattaa kuulijakuntaansa. Kymmenen vuotta täyttävä lapsiperheille suunnattu ohjelma kuuluu nyt valtakunnallisena lähetyksenä.
Kotimaa Vuoden kristillinen mediateko -tunnustustuksen saa tänä vuonna Hengellinen elämä verkossa -hanke. Kyse on evankelis-luterilaisen kirkon strategisesta kärkihankkeesta, jonka avulla kirkko haluaa aiempaa voimakkaammin olla läsnä internetissä ja sosiaalisessa mediassa.
Kotimaa kirkon nettisivujen evl.fi kautta pääsee perehtymään Jouluisiin aiheisiin. osoitteessa evl.fi/virsikirja on saatavilla myös tuttujen jouluvirsien nuotteja. Kirkon Facebook-sivullakin on jouluista materiaalia.
Kulttuuri Dosentti Anni Maria Laato kirjoitti ainutlaatuisen kirjan kirkkoäideistä. Tutustuminen antiikin sisariin on avannut Laatolle oven marttyyrien ja viisaiden äitien maailmaan. Mitä sanottavaa antiikin kristityillä naisilla on moderneille suomalaisille? – Heidän kauttaan löytyy tuntematon maailma, josta löytyy hengellisesti rikkaita ja antoisia tarinoita. On hauskaa tutustua eri aikakausien itsenäisiin, idearikkaisiin ja energisiin ihmisiin, toteaa Anni Maria Laato, Matres ecclesiae -kirjan kirjoittaja.
Kulttuuri Vuodesta 1995 järjestetyn kristillisen bänditapahtuman ajankohta vaihtunee syksyyn. Rockin SM –kisojen nimestä aikanaan innoituksensa saanut tapahtuma ei ole verinen kilpailu, vaan uusien evankelioivien bändien näyttäytymisfoorumi.
Kulttuuri Maata Näkyvissä-festareilla esiintyi kristillinen bändi- Sonic Revival, joka julkaisi ensimmäisen levynsä viikonloppuna festareilla. Bändin solisti, Antton Laurila kertoo haastattelussaan, kuinka Jumala on ollut mukana bändin synnyssä, ja kuinka Jeesus on vaikuttanut laulujen teemoihin.
Kulttuuri Maailman yksi kuuluisimmista gospelbändeistä, 15 vuotta kristillistä rockmusiikkia tehnyt, Skillet esiintyi ensi kerran Suomessa Maata näkyvissä-festareilla. Festareilla järjestetyssä pressitilaisuudessa heiltä kysyttiin bändin missiosta. Eli miksi ihmeessä he Suomessa ovat?
Kulttuuri Tuhannen tuhatta turjaketta! Tintti tuntee Raamattua ja kristillistä perinnettä. Tämän voi päätellä hiljattain ensi-iltansa saaneesta, vauhdikkaasta Hollywood-animaatiosta Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus sekä sen pohjana olevista sarjakuva-albumeista Yksisarvisen salaisuus ja Rakham Punaisen aarre. Steven Spielbergin ohjaama elokuva on klassinen seikkailukertomus, aarrejahti ja sellaisenaan varsin uskollinen piirtäjä Hergén Tintti-sarjisten tarinoille.
Kulttuuri Jouludei.fi –nettiradio hellii kuulijoita koko joulukuun ajan iloisilla joulusävelillä. - Oli lempijoululaulusi sitten Arkihuolesi kaikki heitä, Sylvian joululaulu tai Jouluyö, juhlayö, voit olla varma, että se soi nettiradiossa, vakuuttaa Jouludei.fi:n musiikkipäällikkö Anu Lehtipuu.
Kotimaa Maata Näkyvissä -festarien päätöskonsertissa nähtiin sunnuntaina gospeljättiläisen paluu. Pari vuotta akkuja ladannut The Rain palasi tauolta virkeänä. - Joka päivä saadaan elää Jeesuksen armon varassa, laulaja Sami Haveri julisti. Sleyn ja Turun evankelis-luterilaisten seurakuntien järjestämän tapahtuman kävijäodotus toteutui. Festareille osallistui 25 000 ihmistä.
Kulttuuri Toivontuottajien Jouluradio palaa jo yhdeksättä kertaa eetteriin ensimmäisenä adventtina eli sunnuntaina 27. marraskuuta. Joulumusiikki soi tänä vuonna aina tapaninpäivään saakka. - Tämän vuoden musiikkivalikoiman voisi kiteyttää yhteen sanaan eli laatuun. Koska lähetys on pääosin juontamatonta joulumusiikkivirtaa, haluan, että vain paras tavoittaa kuulijamme, toteaa kanavan uutena musiikkipäällikkönä aloittava Mika Saarelainen.
Kulttuuri Leonardo da Vincin viisisataa vuotta vanha öljyvärimaalaus Salvator Mundi (Maailman Vapahtaja) on hiljattain konservoitu ja on nähtävillä Lontoon National Gallery –taidemuseossa tästä päivästä helmikuuhun 2012 saakka. Teos oli pitkään kadoksissa ja sen tekijäksi epäiltiin muita taiteilijoita. Viime heinäkuussa tutkijat kuitenkin totesivat, että maalaus on da Vincin käsialaa.
Kotimaa Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (Sley) julkaisee 27.11. mittavan teologisen kirjakokoelman USB-tikulla. Kirkon aarteita –kokoelma sisältää yli 450 suomeksi kirjoitettua tai suomennettua kristillistä teosta. Kaikkiaan julkaisussa on lähes 50 000 sivua. Julkaisun päätoimittaja, dosentti Erkki Koskenniemi totesi Sleyn tiedotustilaisuudessa Helsingissä, että sadan talkoolaisen voimin koottu kirjasto on laajan ja koskettavan työn tulos.
Kulttuuri Black Swan -elokuvan ohjannut Darren Aronofsky on palkattu ohjaamaan Nooasta kertova uusi elokuva. Paramount Pictures ja New Regency Productions ilmoittivat kiinnityksestään ja kertoivat filmin tulevan elokuvateattereihin 2014.
Ulkomaat Rocktähti Alice Cooper herätti muutama vuosikymmen sitten suurta pahennusta konserteillaan, joiden lavashow yhdisti kauhua, teatteria ja vaudevillea. Vanhempi väki kauhisteli ja nuoriso ihaili. The Sun-lehti kertoo, että nykyään 63-vuotias mies pitää tyytyväisenä kilttejä raamattutunteja kotikaupungissaan Phoenix´ssa Yhdysvalloissa.
Kulttuuri Radio Dei tavoitti parhaillaan käynnissä olevilta Helsingin kirjamessuilta Aku Ankan piirtäjän Don Rosan. Yhdysvaltalaisella Disneyn tunnetuimpiin sarjakuvapiirtäjiin lukeutuvalla Rosalla oli kiire, mutta hän ehti silti vastaamaan muutamiin kysymyksiin. - On vaikea olla pitämättä suomalaisista, koska he pitävät niin paljon minusta ja Aku Ankasta, Rosa kommentoi suhtautumistaan Suomeen.
Kulttuuri Kristinuskon keskeisten teemojen käsittely ei näytä olevan enää perinteisten kristillisten kustantajien yksinoikeus. Henkisyyttä, hengellisyyttä ja uskonnollisia ilmiöitä käsittelevä kirjallisuus on eri näkökulmista esillä myös suurten kustantajien nimikkeissä, joita esitellään yleisölle tällä viikolla käynnistyvillä Helsingin kirjamessuilla.
Kulttuuri Uskonnolliseen taiteeseen erikoistunut filosofian tohtori Liisa Väisänen avasi tänään alkaneilla Helsingin kirjamessuilla kristillisen symboliikan maailmaa. Väisäsen mukaan monilla arkisillakin symboleilla on kristillinen alkuperä. Näitä ovat esimerkiksi pysäköintikieltomerkki ja öljy-yhtiö Shellin logo. Kristilliset symbolit –kirjan julkaissut Väisänen toteaa, että kristillinen symboliikka nousee juutalaisuuden lisäksi antiikin ajan mytologiasta.
Kulttuuri Kirkkokonserttikiertue jäi Kari Tapion viimeiseksi toiveeksi. Hän rakasti kirkossa laulamista ja paloi halusta lähteä kiertueelle keväällä 2011. Laulajalegendan poika Jani Jalkanen lähti yhtyeineen kirkkokonserttikiertueelle, joka kiertää Suomen kirkkoja 24.10.- 15.11.
"Kolme ehtoollista, tai neljä"
"Ps. 73:22"
"Älä sano F-sanaa!"