Yleinen: Tuomas Enbuske kuvaa luterilaista uskoaan: ”Ei kielilläpuhumista, ei ikoneja, ei suitsukkeita – Sana riittää”

YWAM Suomi jo nelikymppinen

 

YWAM järjesti Lontoossa perinteisen olympia-aktion

Youth With A Mission Finland eli Missionuorten Suomen toiminta viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa.

Youth With A Mission -järjestön Suomen toiminta alkoi vuonna 1972 suomalaisnuorten ryhmän suunnatessa Munchenin olympialaisiin evankelioimisaktioon. Ryhmän kokosivat australiansuomalaiset nuoret, jotka olivat kotimaassaan tutustuneet Youth With A Missionin toimintaan.

Jo seuraavana vuonna 150 suomalaisnuorta oli mukana kotimaan aktioissa.

IK-opisto Neliöb. 20.5.-2.6.

Intoa täynnä

Lähetysnuoret-nimen ottanut Suomen toiminta sai pian uusia vireitä muotoja, muun muassa Helsingin Linnunlaulusta vuokratun huvilan toimiessa syrjäytyvien nuorten tukipisteenä. Suomalaiset perustivat myös Ruotsin YWAM:n.

Lähetysnuoret on ollut aina koonnut joukkoonsa aktiivisia, jopa hieman vaihtoehtoisia nuoria. Tyyskylän keskuksessa asui 1980-luvulla jopa 200-henkinen yhteisö. Myös Perjantai Kristukselle -työ Helsingissä käynnistyi yhteisön piirissä.

Jälleen olympialaisiin

Järjestön toiminta on aina painottunut kansainvälisyyteen ja suoraan evankeliointiin. YWAM:n opetuslapseuskouluissa kotimaassa ja ulkomailla myös sadat uskovat suomalaisnuoret ovat vahvistuneet uskossaan ja päässeet toteuttamaan lähetyskutsuaan.

Nykyisin toiminta tunnetaan Suomessa parhaiten opetuslapseuskoulujen lisäksi Karismakodista, jossa tarjotaan kristillistä päihdekuntoutusta, sekä King’s Kids -työstä.

Ulkomaan aktiot jatkuvat edelleen. Missionuoret juhlisti riemuvuotta kokoamalla kymmenien nuorten aktiojoukon Lontoon olympialaisiin heinä-elokuussa – kuten neljäkymmentä vuotta sitten Muncheniin.