Yhteisöllistä gospel-räppiä

 

Porilainen gospel-rap-bändi Brosef julkaisi EP:n tammikuussa. Bändi asuu, saunoo, treenaa ja äänittää saman katon alla.

Teksti Venla Honkala | Kuvat Eetu Linnankivi

Aluksi Eero Rautio ja Joonas Wikström alkoivat kirjoittaa yhdessä biisejä ja buukkasivat itsensä keikalle duona. Brosef on kasvanut siitä vähitellen nykyiseen mittaansa.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Brosefin jäsenistä Juho Viitala, Joonas Wikström, Eero Rautio ja Lauri Heimonen asuvat saman katon alla. Siitä huolimatta kaikilla on myös ihan oma elämä.

– Olemme kaikki enemmän tai vähemmän rentoja tyyppejä, ja aseenteestahan yhdessä asuminen on kiinni loppujen lopuksi. Brosefissa vaikuttavat myös rytmiryhmämme jäsenet Juuso Törmälehto ja Rami Peltola, jotka eivät asu kimppakämpässämme, muusikot kertovat.

– Meillä on ruhtinaalliset olosuhteet treenauksen kannalta. Todella iso olohuone on jaettavissa kahtia treenitilaksi ja oleskelutilaksi. Niinä aikoina, kun harjoittelemme aktiivisesti, on olohuoneessamme aina valmis treeniasetelma.

Musiikkia omassa kodissa

Brosefin jäsenten kimppakämpässä on hyvät olosuhteet myös äänittämiselle.

-Haluaisimme tarjota hyviä resurssejamme, äänitystä ja musiikin tuottamista, myös muille. Ensimmäisen EP:mme Huippulaatuu kävimme äänittämässä Tampereella Fantom Studiolla tuottaja Sami Aspin (Music Mainly For Humans) kanssa, he kertovat.

– On myös hienoa huomata, että muutkin saavat tästä musahommasta jotain irti. Bändin pyöritys on monella tapaa iso kuvio. Musiikki ja näin myös Brosef ovat bändimme jäsenille elämäntapa. Tämä tarkoittaa, että sen merkitys on meille isompi kuin vain harrastus tai työ. Tietenkin pitää olla muutakin settiä kuin pelkkää bändiä, jottei pää hajoa, he kertovat.

Juttu on lyhennelmä. Lue koko juttu Nuotta.com.