Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Yhdysvaltalaisyritys asentaa mikrosirut työntekijöihinsä

 

Kuva: Pixabay

Wisconsinilainen yhtiö uskoo että mikrosiru tulee korvaamaan lopulta kaiken lompakosta ja taskusta löytyvän. Se on ensimmäinen yhdysvaltalaisyritys, joka haluaa asentaa mikrosirut työntekijöidensä ihon alle.

BBC (24.7.) uutisoi, että Three Square Market -yritys tarjoaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuutta ottaa ilmaiseksi käteensä riisinjyvän kokoinen mikrosiru. Sen avulla he voivat avata ovia yrityksen tiloissa, kirjautua tietokoneelle ja jopa ostaa ruokaa tauoilla yrityksen automaateista. Yhtiön 85 työntekijästä jo 50 on ilmoittanut haluavansa assennuttaa sirun.

Yhtiön kansainvälityksestä kehityksestä vastaavan Tony Dannan mukaan mikrosidun idea on sen kätevyydessä. Tällä hetkellä sen tarkoituksena on helpottaa yrityksen työntekijöiden arkea. Hän uskoo sen kuitenkin lopulta korvaavan kaiken avaimista henkilöllisyystodistuksiin ja luottokortteihin asti. Sirun asentamisen jälkeen poistuu myöskin ongelmia aiheuttava firman kulkukorttien ja luottokorttien kotiin unohteleminen.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Sirun asentaminen injektioruiskulla vie vain muutaman sekunnin. Sen poistaminen on Dannan mukaan ”kuin tikun poistamista kädestä”. Mikrosiru asennetaan neulalla peukalon ja etusormen väliin.

Three Square Marketin edustaja Todd Westby lausuu CNBC:n (25.7.) haastattelussa, että yrityksen mielestä ”näin on oikein toimia”, jotta voitaisiin edistää teknologista kehitystä. Hän vertaa mikrosirun asentamista tuoreeseen innovaatioon ilman kuljettajaa ajavista autoista. Yritys uskoo, että kaikki muutkin yritykset haluavat pian oman mikrosirunsa. Yhdysvaltalaisyrityksen kumppani, ruotsalainen BioHax International, on jo asentanut mikrosirut kaikkiin 150 työntekijäänsä.

Westby kertoo, ettei mikrosirun ottaneita pystytä jäljittämään muuten kuin lähilukulaitteella yrityksen välittömässä läheisyydessä, koska mikrosirussa ei ole gps-ominaisuutta. Sirun hakkerointi on hänen mukaansa lähes mahdotonta. Hän myöntää, että mikrosiru voidaan ryöstää. Tällöin ei tarvitse kuitenkaan kuolettaa lukuisia eri maksukortteja, vaan sirun kuolettaminen riittää.