WWF:n opas antaa ohjeet, miten vaikutetaan seurakunnan päättäjiin

 

Luontoretkikohteiden arvostus ja käyttö ovat lisääntyneet koronapandemian aikana.

WWF:n tuoreessa Metsävaikuttamisoppaassa kiitetään, että kirkon piirissä ympäristötietoisuus on jo valmiiksi vahvassa kasvussa.

WWF Suomi on julkaissut Metsävaikuttamisoppaan, jossa jaetaan vinkkejä siihen, miten kuka tahansa voi suojella luontoa ja itselleen tärkeitä retkikohteita vaikuttamalla julkisten metsänomistajien – valtion, kuntien ja seurakuntien – metsien käyttöön.

WWF on kansainvälinen ympäristöjärjestö, jolla on toimintaa yli 100 maassa ja toimisto noin 50 maassa. Suomessa WWF on toiminut vuodesta 1972.

– Saamamme palautteen mukaan ihmiset haluavat vaikuttaa itselleen tärkeiden metsien säilymiseen, mutta vaikuttamisen keinot ovat monelle vieraita. Tällaiselle käytännönläheiselle ja selkeälle oppaalle on ollut selvä tilaus, sillä kiinnostus luonnonsuojelua kohtaan on kasvussa, WWF:n johtava metsäasiantuntija Panu Kunttu sanoo.

Hänen mukaansa metsien säilymiseen kannattaa aktiivisesti vaikuttaa, sillä viimeistään koronaviruspandemia on osoittanut, kuinka korvaamattoman tärkeitä luontoretkikohteet ovat.

Oppaassa kerrotaan, että seurakunnat omistavat vajaan prosentin Suomen metsäpinta-alasta, kaikkiaan noin 170 000 hehtaaria.

WWF neuvoo vaikuttamaan seurakuntien metsien käyttöön esimerkiksi ottamalla paikallisesti aiheesta selvää, pitämällä yhteyttä seurakuntapäättäjiin, tekemällä aloitteita sekä olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja mielipidekirjoittajana.

lähde: WWF Suomen tiedote 27.5.2020